IRC-Galleria

Ihmiset tuomitaan vain tekojensa perusteella. Muuten me ollaan kaikki samanlaisia. Ihmisiä vaan. Sä tuomitsit mut väärin. Sä tuomitsit mut kuolemaan. Täysin jonkun muun, kun mun tekojen perusteella. Sulla on varmaan nyt hyvä olla. Sait mut pelkäämään. Henkeni edestä. Sä toimit sun vallalla, voimalla ja maineella. Sulla on sitä. Mutta sä käytät sitä väärin. Sä olet häpäissyt itses. Äitis häpeäs, jos tietäis.

Mutta mä haluan kertoa sulle, mun uskosta parempaan. Mä tuomitsen nyt sut.

Alimpaan helvettiin.

Hetki vain aikaa saatiin. Ne hetket oli iso asia mun elämäs. En muista pahal, vaan hyväl. Ne hetket on mun mieles koko ajan, ikävä ja tuska viiltää. Mut taas ku nähään, hymyillään. Näin vaan käy, ei näille voi mitään. Sä olit kai Montaque, mut Juliaksi kastettiin.

Sun kanssas mus herää niin monii tunteit. Viha ja rakkaus. Ne kulkee käsi kädessä.

Sun kanssas rakkaus työntää eteenpäin ja antaa voimia huomiseen. Viha kaataa maahan ja sitten se vielä potkii perään.

Jos voisin, tekisin toisin. En pysähtyis sun kohdalla, katsoisin sua ja jatkaisin matkaa. Matkalla päämäärääni, miettisin millaista olisi ollut olla sun kanssas, katuisin etten pysähtynyt. Mutta mä en olis särkenyt sydäntäni. Sitä haurainta asiaa itsessäni. Mut nyt se on revitty rikki.

Ja kuka sen muka korjais?

Ensirakkaus, se tekee kipeetä. Repii jopa rikki. Pistää aivan palasiks ja hajottaa täysin. Joskus tuhoaa pienen ihmisen. Repii koko maailman palasiksi. Tekee elämästä mustaa. Jos vain olisi mustaa tummempaa väriä, olisi se minun värini nyt.

Sinä tulit, ja sitten menit. Rakkaus tuli, ja jäi luokseni pysyvästi. Sinä vain katosit yöhön tummaan. Jättäen jälkesi minuun. Sain muutaman arvenkin, niin pahasti se viilsi.

Mutta rakkaus on ja pysyy. Ei se katoa, vaikka toivoinkin se katoavan.

Oon niin pettyny, et pettymys ei päästä mua pois. Oon pettyny elämään, oon pettyny ystäviin. Mut ennen kaikkee itseeni. Oon käyttäny niin paljon aikaa vihaamiseen. Silti koittanu rakastaa. En usko, että enää voin edes osaa rakastaa. Mä en päästä sua koskaan lähelle, en anna sun koskaan rakastaa mua. En koskaan anna sun välittää, en koskaan anna sun auttaa. Mutten myöskään satuttaa. Mä vien tän jutun yksin loppuun. Mä katoon. Osa must on jo kuollu. Mä vaan odotan. Odotan, et kuolen kokonaan. Ainoo mitä mä rukoilen Luoja sulta enää, päästä mut pois?

Hirveen kiva ku mulla on synttärit tänää eikä kukaa mua oo onnitellu!!!!!!! siis tääl galtsus, ni et kiitti!!

Huomen dokaa vitusti! <3

Ona <3

Seukkaa, mmm' <3 Jos joku vitun pelle kärää mut ja lennän ulos, ni mä lupaan et se tulee kärsii :>

mmmmmoikkis ja öit <3

Tehkää helvetti. :)


Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Sanoks kukaan koskaa, et tää tulis helppoo olee? -Ei. Ja nyt mä maksan virheistäni. Ei tää helppoo oo, eivitus. Kaukana siitä. Mut parhaani mukaan jaksan ja kestän kaiken tän. Mut mun sydän on hajalla ja mun tunteet on kuollu. Mä oon palasina mun lattialla ja tuskasena omaan palapeliini, koitan koota palasia ja saada sen joskus vielä kasaan. Paloja vaan on miljoona ja kuva epäselvä. Mut päivä kerrallaan, joinain päivinä en saa yhtään palaa paikalleen, toisinaan taas jopa kaksi. Mun on helppo mennä eteenpäin sillä, mitä mulla tällä hetkellä on. Ei mitään. Nyt voin enää vaan saada. Joskus sitten voin antaa, kun mulla on jotain mitä antaa.

Pohjalt ei oo helppo nousta, mut mul on monta ystävää, jotka ei lakkaa huutamasta mun nimeä jossain kaukana huipulla. Mä nousen koko ajan. Hiljaa. Kaikki aikanaan. Ei mulla oo kiirettä. Mulla on vaan aikaa. Aika ei kuulemma venaa ketään, mut mä sanoin sille et mä tuun peräs, mä otan sen kiinni sit joskus, kun mulla on voimaa juosta. Nyt mä ryömin ja pysähdyn usein.

Jonain päivänä mulla on tää kaikki. Jonain päivänä mä olen onnellinen.

Nyt vasta osaan iloita siitä, että meillä oli hetkemme, enkä sure sitä, että ne on nyt mennyttä. Annettiin kuitenkin paljon toisillemme. Molemmat oli just lopettanut pitkän suhteen. Autettiin toisemme irti menneestä, uuden alkuun.

Kiitos et olit hetken osa mua. Kiitos siitä, et ollaan kaiken sen jälkeen ystäviä. Mulla ei ole niitä paljon, mut sä olet nyt yks niistä. Ystävänä voin antaa sulle kaiken, suhteessa en koskaan olis ollu täysillä mukana. Ikuinen lapsi, vesimies. En osaa sitoutua, kuljen omia teitäni. Mutta mun on hyvä näin.

Kiitos vielä kerran, että oot olemassa.