IRC-Galleria

PE-LA

Mun käy vähän sääliksi lämppäribändejä, koska oli ne kuinka hyviä tahansa, niitten jälkeen tulee se bändi, mitä suurin osa odottaa. Eli jossain vaiheessa joku katsoo kelloa, tuijottaa suoraan bändiin ilmeellä menkää jo pois tai muuten osoittaa sen, ettei vois vähempää kiinnostaa. Mä yleensä yritän mennä mukana, vaikka usein ei tiedä ees lämppäribändin nimeä. Poikkeuksena eräs Simo Silmu-kopio, jonka aikana mun väännetty hymy muistutti varmasti enemmän irvistystä. Puolustuksekseni voin sanoa sen, että oikeasti voin pahoin sen lämmittelyn aikana.

Mutta nyt sitten asiaan, Bloodpit oli Negativen lämppärinä ja niiltä mä tiesin yhden kappaleen ennen keikkaa. Olin taas jossain neljännessä rivissä, kun ne tuli lämmittelemään. Ja ne otti sen yleisön haltuun! Lämppäribändi, joka saa unohtamaan, mitä on tullu sinne katsomaan. Aivan loistavaa! Ne on live-esiintymisessään jonkinlaisia rokkikukkoja, ottavat loistavasti yleisön huomioon ja vetävät hyvin. Meni minuun kuin häkä ja pitää pitää silmät auki, jos keikkailevat lähistöllä :) .

Ekoissa sekunneissa ei koskaan ole mitään kuvattavaa, koska bändi tulee eriaikaan lavalle ja yleensä ennen kuin kappale kunnolla alkaa on niin pimeää, että hyvät kuvat ovat mahdottomia. Ja mahdollisesti vielä lehtikuvaajat ovat muurina edessä ne kolme ensimmäistä kappaletta. Joten ennen kuin Negative aloitti, mun kamera oli turvallisesti laukussa kaiken muun sälän alla. Ja sitten Jussi69 ja Bam Margera kävelee lavalle. Bam sanoo jotain, että HellDonessa on 3 parasta suomalaista bändiä samalla, kun mä yritän epätoivoisesti kaivaa sitä kameraa laukusta. Sitten kun saan sen kameran esille, niin se lataa salamaa jotain 5 minuuttia. Ja kun kamera vihdoin lopettaa sen salaman lataamisen, joku tönäsee mua, minkä takia mulla on nyt kuva Jussi69:istä ja Bam Margeran korvasta. x D

Negativen live-esiintymisestä on vähän vaikea sanoa mitään sortumatta superlatiiveihin. Ne voi olla hyviä levyllä, mutta ne on helvetin hyviä livenä! Ei tuu ollenkaan sellaisia suvantovaiheita, vaan meno jatkuu täysillä koko ajan. Jonne puhu koko ajan suomee, joten toimin simultaanitulkkina parille saksalaiselle siinä mun vieressä. Vähän se on porno tyyppi...Mutta jatkaakseni selostusta, jossain vaiheessa Jonne tuo lavalle sellaset ilotulitusta muistuttavat pötkylät ja yrittää saada ne toimimaan, samalla kun rauhoittaa yleisöä, että sen on ihan pakko kokeilla niitä ja toivottavasti kukaan ei kuole :|. Noh, kukaan ei kuollut ja niistä tuli kaikkea vähän vappumaista sälää ulos. Jossain vaiheessa se vielä ripustaa jonkun lavalle heittämät rintsikat hiuksiinsa. Ihan lopussa ylhäältä alkaa tulla jotain vaahtomaista ainetta, joka haisee pahalle, mut ei ilmeisesti ole vaarallista (mulla meni sitä silmään ja mul on piilarit). Pyydän järkkäriltä vielä Jonnen pullon (tai siis yhden niistä, se kulutti varmaan 5 vesipulloo ).

Keikan jälkeen oon hetken sisällä ja sitten meen muitten mukana ulos odottamaan mahdollisia nimmareita/yhteiskuvia. Ihmettelen, kun vähän kauempaa jotkut tuijottaa verhoista sisään johonkin ravintolaan ja päätän mennä itsekin kattomaan. Meinaan saada slaagin, kun katson niistä verhoista sisään ja suoraan muhun kattoo Ville. Siirryn siitä verhojen kohdasta tummanpunaisena pois ja kysyn niiltä briteiltä siinä vieressä, että alanko mä jo nähdä näkyjä, vai onko toi Ville (sillä jos se haluis olla rauhassa, toi ois varmaankin viimeinen paikka, minne se menis). Porukka alkaa vähenee, kun aikaa kuluu, mä juttelen niitten brittien kanssa ihan onnellisena, koska brittiaksentti on mun mielestä kaunein kaikista mahdollisista aksenteista. Kun Jonne lähtee Tavastialta taksilla pois, suurin osa ihmisistä lähtee myös, koska harva on tajunnu et kuka on siel ravintolas.

Sitten samasta ravintolasta tulee Jussi69 ulos ja mä pyydän sltä yhteiskuvaa. Vasta kun se vastaa mulle: " Of course, no problem", mä tajuan, et oon puhunu sille englantia. Mä sekotan helposti englannin ja suomen kielet, varsinkin jos oon tilanteessa, jossa on monia eri kieliä. Kun mä kiitän sitä, se katto ensin mua ja sit mun pipoa, jonka olin unohtanu päähän. Se on kamala se pipo, tiedän, mut oli tarkoitus olla kunnossa seuraavanakin päivänä. x D

Seuraavaksi ne brititkin lähtee, kun eivät jaksa oottaa. Meitä on enää n. 7 ihmistä siinä ulkona, minä ja 6 venäläistä. Aika helppo keksiä puheenaiheita, kun kaikki on siellä samasta syystä. Plus ne oli tosi hauskoja tyyppejä. Mä pyydän kaikkien suomalaisten puolesta anteeksi erästä humalaista performanssitaiteilijaa.

Vihdoin Ville tulee ulos sieltä ravintolasta, mutta sillä on seuraa ja mä oon erittäin nolona, kun odotetaan siinä tilanteessa, mutta sitä toista henkilöä ei näkyny ennen. Ville pysähtyy hetkeksi ovelle sellanen ilme kasvoillaan " Ne on vieläkin täällä?!?", sanoo hei ja menee suoraan taksiin.
Mä lähden seuraavalla taksilla kotiin, et sais hetken nukuttua, ennenkuin lähtee jonottamaan uuden vuoden keikalle.

L

Mulla on ollut vähän vaikeuksia kirjoittaa tätä päiväkirjamerkintää, koska suomen kielessä ei ole sanoja kuvaamaan mun fiiliksiä HellDone-festivaalista. Mutta ainahan voi yrittää :D .

TO-PE

Lämppäribändinä oli Charon, jonka musiikki oli ihan hyvää, mutta ei mitenkään erikoisesti kolahtanyt. Tylsää se esitys ei kuitenkaan ollut, koska kitaristi oli aivan mieletön flirttailija. X D

Olin jossain kolmannessa tai neljännessä rivissä, kun the 69 eyes tuli lavalle. Mä oon nähny ne livenä kolme kertaa ja tämä oli ehdottomasti paras keikka minkä oon nähny. Ne oli jotenkin paljon elävämpiä lavalla, varsinkin Jyrki. Se astu seisomaan turva-aidan päälle, käänty siitä ja kävi makamaan selkä eellä yleisön päälle. Sellainen lievä, ehkä katujyrän alle jääneeseen katuun kodistuva paine, tunki mut lähemmäs Jyrkiä, vaikka olin niin kaukana, etten pystyny koskee siihen. Mä en oo koskaan käsittäny,miten ne artistit, jotka tekee tollee pääsee enää takasin lavan puolelle ja vielä yhtenä kappaleena. Jyrki kuitenkin pääs sinne, mitänyt nosti vähän housujaan, koska ilmeisesti siinä lähistöllä oli joitakin turhan innokkaita faneja.
Jussilla on todella omintakeinen tyyli soittaa ja se on niitä harvinaisia rumpaleita, jotka ei suurinpiirtein sulaudu taustaan. Se vaikuttaa vähän siltä, kun se ois aina vähän pihalla. Mielenkiintoinen tyyppi. Jossain vaiheessa se heitti rumpukapulan suoraan yhtä eturivin tyttöä päähän ja sen päästä se kapula kimpos lavalle. Ei sille tytölle käyny mitään, muuta kuin ehkä pikkunen kuhmu, mutta varmasti jos se kerran on eturiviin jonottanu, ni potuttaa, ettei saanu sitä kiinni.
Ne sai yleisön hyvin mukaan, mä tykkäsin erityisesti Lost Boys ja Sister of Charity-kappaleiden liveversioista.Jouduin lähtemään sieltä juosten ennen encorea, koska viimeinen bussi lähti niin aikaseen. Olin sitten arvioinut ajan bussipysäkille kävelemiseen väärin ja jouduin odottamaan bussia 15 minuuttia. Väärinarviontiini saattoi liittyä karttasekoiluni sinnepäin tultaessa. Jouduin silloin vielä kysymään tietä, jolloin tämä ystävällinen ihminen käänsi minut vastakkaiseen suuntaan, kuin minne olin menossa.Tyypillinen turisti...

L

P.S. Jatkoa seuraa myöhemmin, nyt mie painun nukkumaan...

Nyt kun ollaan joulusta päästy eroon, niin ajattelin keskittyä uuteen vuoteen. En kuitenkaan keksi mitään järjellistä kirjoitettavaa uudesta vuodesta, sillä vietän sen Tavastialla. Kaikki tuttuni ja tutun tuttuni ovat ehkä jo hieman kyllästyneitä kuulemaan HIMin tulevasta keikasta. Joten se siitä aiheesta. Sitäpaitsi kirjoitan tänne päiväkirjaan kuitenkin kaikki järjettömät jokelteluni keikan jälken.

Uuden vuoden lupauksista siis. Hyvin usein ihmiset lupaavat tekevänsä jotain, mikä heistä on vastenmielistä vain suorittaakseen jonkun velvollisuuden. Lupaan siivota useammin. Lupaan opiskella ahkerasti. Lupaan painia harmaakarhun kanssa.

Mitä enteilee uusi vuosi, jos se aloitetaan jollakin vastenmielisellä? Varsinkin, kun se tupakkalakko, bailauksen vähentaminen tai kynsien pureskelun lopettaminen kestää kaksi viikkoa? Tulee vain sellainen olo, että on saamaton nahjus.

Lupaukset pitäisi aloittaa vähän kerrallaan ja ensimmäisen pitäisi olla sellainen, jonka taatusti toteuttaa. Siitä voisi samaa lupausta alkaa laajentamaan vähän kerrallaan, kunnes olisi saavuttanut jotain arvokasta.

Oma uuden vuoden lupaukseni on, että luen yhteensä 100 kirjaa vuoden 2006 aikana. Tämä tarkoittaa, että minun täytyy lukea yksi kirja kolmessa ja puolessa päivässä. Nyt voidaan sitten miettiä, että noudatanko omia neuvojani vai olenko jo niin toivoton lukutoukka, ettei tuo 100 kirjaa ole niin suuri haaste?

L

Musta usein tuntuu siltä, kuin jotkut ihmiset ois täysin vieraalta planeetalta. Mä rupesin vaan miettimään, että koska ihmiset usein tuntee samoja tuntemuksia, niin kuinkakohan moni ajattelee mun olevan jonkin sortin alieni?

Jossain psykologian kirjassa luki, että murrosikään kuuluu vahvasti tunne siitä, että "Kukaan ei ymmärrä mua". Mua alko pelottaa, että on murrosikä jääny päälle, koska musta tuntuu tolta 99.9 % ajasta. On harvinaista, jos saa kahden ihmisen välille tunteen täydellisestä yhteisymmärryksestä. Maailmaa katsellaan omien tiukkojen rakenteiden läpi, eikä sitä sellaisenaan ole olemassakaan. Kaikille se on erilainen. Miten sitten vois koskaan oikeesti ymmärtää toista?

"Tiedän miltä susta tuntuu" on täysin järjetön lause, koska eihän sitä voi koskaan tietää. Vois pikemminkin sanoa "otan osaa" tai "hienoa!" , riippuen millä mielellä kaveri on.

Joskus hyvin, hyvin harvoin tulee tilanteita joissa tulee täydellinen yhteisymmärrys (tai sitten illuusio täydellisestä yhteisymmärryksestä). Ne on niin harvinaisia, että muistan melkein kaikki sellaiset tapahtumat. Yleensä niissä ei tarvita edes sanoja.

L

Kirjoitin hienon merkinnän ja sitten tää meni hävittämään sen...murh.Tai sitten mä onnistun kömmäämään jotenkin ja näit tulee 2 aika samanlaista, vähän eri sanoilla. Mikä on kyllä mahdollista, kun olen täysin computer illiterate ja tän päiväkirjan ettimiseenkin meni aikaa.

Mut siis asiaan... Mä en jaksa oottaa HellDone-festivaalia, oon kuin 5-vuotias ennen joulua. Aika ei vois mennä hitaammin! Mun Heartagram- body tattooseen laitettiin toissapäivänä lisää väriä ja se on nyt helkutin ärsyttävä. Sitä pitää rasvata koko ajan ja sitte se tarttuu kiinni hihaan. Mut hei, tällä kertaa en sentään pyörtyny, kun niitä värejä lisäiltiin! Mut se kyl johtuu siitä, ettei siellä ollu enää peilejä. Ei body tattoon ottaminen satu, mut mun ei tartte nähdä kuin pisara verta ja oon samantien kanttuvei. Nyt en nähny mitään, ni ei tullu ongelmii.

Ei juma, mä löysin sivuston, jolla on Backstreet Boysien Larger than life HIMin esittämänä XD. Ei pokka pidä, ei.

L

Sain eilen italiankurssilla kuulla, että tervehdys "ciao" tarkoittaa vanhalla venetsialaisella murteella "sinun orjasi". Antaa uudenlaisen merkityksen sillekin muuten täysin viattomalta kuulostavalle tervehdykselle. Se on sitten eri asia, mitä merkitystä sillä on nykypäivänä.

Kun alkaa miettimään, että mitä oikeasti on oppinut koulussa, niin ei tule mieleen kuin turhaa tietoa. Mulla on jotenkin omituisesti virittyneet aivot, kun muistan aina sen, millä ei ole mitään merkitystä. Itsenäysyyspäivää sai tankata useaan otteeseen, ettei vaikuttaisi täysin urpolta, mutta muistan loppuelämäni liitepartikkelit. Se, mitä hyötyä niiden ulkoa opettelemisesta on, ei ole vielä täysin auennut minulle.

Muihin turhuuksiin kuuluu Hiirellä on aakkoset- laulu, joka vieläkin kummittelee tasaisin väliajoin. Silloin ei auta muuta, kuin hyväksyä se tosiasia, ettei I can´t get you out of my head- kappale olekaan niin paha, jos sillä korvataan tuo edellinen. Osuvampaa nimeä kappaleelle saa hakea.

Tässä vielä pari juttua, mitkä koulusta muistan edellämainittujen lisäksi:

-Freud kehitti teoriansa pienessä pöllyssä (mikä ei ole ihme, jos on ne teoriat lukenut).
-Jos ei ole varma jostain muka itsestäänselvästä asiasta, on parempi olla hiljaa, kuin arvata(biologian tunnin töppäilyt nolottaa vieläkin).
-Asia-sana pitää korvata kirjoituksissa millä tahansa muulla sanalla, vaikka mitään muuta järkevää sanaa ei siihen kohtaan löytyisi.
-Jumala ei jätä vastaamatta rukouksiin siksi, että sillä on kiire(ala-asteen uskonnontunti).
-" Nej! Nej! Shot inte! Nu är han död."(joku mummeli ylä-asteen ruotsinkirjassa).

L

Hmm... Pakkohan tätäkin on kokeilla, kun tällainen tänne on ilmestynyt. Kuinkakohan kauan menee, että tähän kyllästyy? Uutuudenviehätys häipyy nopeasti. Tai sitten tästä tulee yksi niistä miljoonista aisioista, jotka on ihan pakko tehdä joka päivä. Pakko tarkastaa mailit, pakko kattoo kommentit. Pakko kirjoittaa päiväkirjaa.

Nyttenkin kirjoitan tätä, kun pitäis olla jo menossa opiskelemaan italiaa. Ehkä mä oon jo jymähtäny tähänkin, mulla tulee niin helposti noita riippuvuuksia. Suklaa on syvältä.

Nyt mä jäin taas unelmoimaan kesken kirjoittamisen. Mä jään aina unelmoimaan, vaikka olis kiire. Ehkä siksi oon aina myöhässä. Paitsi Italiassa, siellä mä olin aina se ensimmäinen paikalla.

Italia kutsuu, Arrivederci! (ja joku muu saa tarkastaa oikeenkirjotuksen)

L