Lumi satoi maahan saakka.
Istuin yksin puun alla.
Nousin ylös ja lähdin kävelemään.
Katsoin ympärilleni, mutten nänhy missään ketään.
Tuntuu kuin minut olisi jätetty yksin.
Olisin vain yksin tässä mailmassa.
Olin surullinen.
Mietin kaikkee sitä mitä olin päättänyt menettää.
Olin aikeissa luopua susta.
Tajusin kuitenkin, että välitin susta enemmään kuin koskaan annoin ymmärtää.
Suorastaan rakastin sua.
Sä olit osa mua.
En voinutkaan päästää susta irti.
Olen pahoillani että koskaa edes ajattelin sellaista.
Anteeksi.
By: Kaisa Kahila