IRC-Galleria

Viisas mies, kreikkalainen,
nimeltään Hämärä,
oli oikeassa, nyt
sen ymmärrän;
en iltaan mennessä koskaan
ole pääsevä perille
ja yöllä, nukkuessa,
tulen alkuuni takaisin.

---

(^by Pentti Saarikoski tai joku sellanen)

menin sitten ja otin sikainfluenssarokotteen. se oli koululla jaossa. olen monta päivää ollut äärimmäisen ahdistunut rokotteen suhteen, osaamatta päättää pelkäänkö enemmän tautia vai rokotetta. mihin muuhun voi päätyä kun molemmilla pelotellaan koko ajan ja joka paikassa? siitä ei synny järkeviä johtopäätöksiä, lopputuloksena on silkka pelko.

eilen löysin ensimmäisen järkevältä ja puolueettomalta vaikuttavan saitin rokotteeseen liittyen (rokotusinfo.fi), ja vaikka se ei poistanutkaan kaikkia pelkojani, se antoi uuden perspektiivin asiaan. konsultoimalla vielä Wikipediaa löysin mm. seuraavaa: Suomessa käytettävän Pandemrix-rokotteen ottajalla on (max) yksi mahdollisuus kymmenestä tuhannesta sairastua esim. Guillain-Barrén oireyhtymään. G-B:ssä kuoleman mahdollisuus puolestaan on neljä prosenttia. valtaosa sairastuneista käy läpi esim. väliaikaisen halvauksen ja toipuu täysin.

tästä kaikesta huolimatta olin vielä tänä aamuna kahden vaiheilla ja niin hermostunut, että suuta kuivasi. lyriikan tunnilla sitten luettiin runoja, ja aloin miettiä tarkemmin tuota ylhäällä olevaa. se jotenkin teki olon helpommaksi. runon lopusta tulee sellainen fiilis, että "ei me mitään koskaan valmiiksi saada eikä ikinä päästä perille - mutta se on ihan okei."

tulin ajatelleeksi, miten typerää tällaisen asian pelkääminen oikeastaan on. mä voin yhtä hyvin kuolla anafylaktiseen shokkiin seuraavan kerran kun menen siedätykseen. tai jäädä rekan alle kun juoksen tien yli kolmenkymmenen metrin päässä suojatiestä. tai kaatua tuolilla, jolla parhaillaan istun, ja kolauttaa kalloni halki akvaarion kulmaan. point is:

kaikki me kuollaan kuitenkin! jos ei tänään tähän niin sitten huomenna johonkin muuhun. jos rokotteen ottamisesta seuraa tavallista voimakkaampi kuolemanpelko, niin ehkä se on hyväksikin: on helpompi ottaa kaikki irti elämästä kun sitä vielä on. vaikka kuolisin just nyt, niin ainakin olen saanut elää ja olen nauttinut siitä. no sweat.

päätin siis mennä piikitettäväksi. en sano ettenkö edelleen olisi hieman peloissani (en mä toki halua kuolla), mutta ainakin olen osannut järjellistää sen ja onnistunut pääsemään pelon hallitsijaksi sen sijaan että pelko hallitsisi mua. tämän mielessäni pitäen omistaudun siis tänä iltana lukemisesta, telkkarista ja joulutortuista nauttimiselle. ja nauran elämälle.

ja btw: tähän mennessä ei oireen oiretta, paitsi ehkä väsymys ja lievä niskasärky, mutta niistä olen kärsinyt jo pari kuukautta muutenkin. olkavartta pakottaa jos nostan käden ylös. muuten ei mitään.