IRC-Galleria

Tiia Niemi päätti avanta silmänsä maailmaan eräänä pyöreänä aamuna. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli pikkuinen ja he kävivät vain ulkona syömässä. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä tönittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään kissat, niinpä viihteeksi tuli rellestäminen.

Tiia kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin komeaksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä punaiset silmät.
Marmatuksesta johtuen hän oli todella taantunut. Lempiruokaansa antibioottimaksaa hän sai työskennellen kusilaarinpesijänä.

Tiia ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa. Alkoholia hän juo lyötyään päänsä haravaan.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.