Pienen palan poimin susta mukaan, voi hyvin missä kuljetkaan.
Tunnen kuinka syke katoaa, sydänkäyrä piippaa viimeisen kerran jos tää katkeaa.
Mitä jos mä oonki vaan pieni tyttö, tai oltasko me tavattu ees ilman tietsikoita.
Mitä jos mä oonki vaa tuulen puuska, tai lehti joka tippuu maahan aina syksyl puusta.
Kylmä pelottaa, mä haurastun kokonaa. Istun yksin kotona, en kauaa jaksa odottaa.
Kello pyörii enkä vieläkään oo varma, et mitä pitäs tehdä, ehkä mul on tunnevamma?
Ku samaan aikaan mä pyydän sua jäämään, mikään ei muutu mä haluun irti päästää. Miks?
En tiedä syytä, mä pyydän ymmärtäväisyyttä. Sydän lyö tyhjää, henki salpautuu ja on kylmä.
Kai sä tiedät miten tyhmää on ku toista satuttaa, sä et pitäny sun lupauksii. Toivon vaa että sua ees kaduttaa.
Mä en oo paha tyttö, toivon et sä kuuntelet. Ku sä oot ainoo joka onnelliseks mut tekee.
Mä joskus luulin, et rakkaus ois ikuista. Mut se on kyyneliä päiväkirjan sivuilla.
Turhaan pelkää ettei yli pääsis ikinä, ku aika korjaa haavat saa toivon sykkimään sisimmäs.
Yksinään tiskillä viskiä tuplana, ja ainoastaan sinä pyörit mun ajatuskuplassa.
Sinisin silmin olin aivan sun lumoissa, nyt on turha itkee jos ei nuori rakkaus aina kukoista.
Mene vaan, mene vaan, mee vaan.
Mä kuljen mukanas, varjona takanas. Muista hyvää, älä suotta oo pahoillas.