IRC-Galleria

Nykyään mul on menny vähän siihen et aina seurassa jos on hyvää seuraa ei mtn erikoista, tosi ilonen fiilis mut sit heti ku mua alkaa kyllästyttää joku aihe nii vaivun sellaseen horrokseen. Et en tajuu yhtään mitä ympärillä tapahtuu, vaan lagaan ihan tunnekuolleena. Kaikki tunnit vaan istun ja tuijotan eteen sellasel lasittuneella katseella (paitsi bilsa ja enkku).

Viime syksynä mul oli sairas masennus, itkin kaheksana päivänä viikossa ja tuli hirveen helposti tunnekuohui, et en vaan yhtään hallinnu tilannetta. Nyt musta tuntuu samalta ku sillon mutta päinvastasella tavalla. Oon vaan kuollu. Lasittunu, en enää tajuu mistään mitään. Kaikki tuntuu teeskentelyltä ja on vaa niin tyhjä olo et sattuu. Mä en tajuu itekkään mtn, enkä osaa selittää. Mut muuten sama ku viime syksynä että ensin oon tosi hyväl tuulel ja viiden minsan päästä huomaan et mietin kaikkii eri tapoi mil vois hyppää junan kiskoille. Oikeesti..

Mut nyt on vaan se et mä en tunne _yhtään_ mitään. Koska mä en ajattele. Heti jos rupeen vähänkin ajatteleen tuntuu vaan liian pahalta, ja oon pättäny et parempi vaan olla. Mä en oo itkeny sen jälkeen ku me halattiin vikana iltana meiän eteisessä. En vaan jaksa. Pari kertaa on oikeesti ollu niin lähellä etten jossain ruokapöydässä vaan yhtäkkii hajonnu. Mulle käy sit jossain vaihees sillein ku michellelle et kun yks meiän koulun mukava ope joka vastaa vaihtareista kysyy "Is everything okay?" mä vaan hajoon siihen paikkaan. Odotelkaa vaan sit ku lisään tänne kerrontaa siitä.

Tänään oli kyl ihanaa kun sato ihan kunnolla, ei vaan sellanen "päätänpä pian alkaa sataan"-ilma vaan sato oikeesti ^^ kuuluu ihana ääni kun kattoo vasten sataa, samanlailla kun suomessakin mut tää ääni on kovempi~ Piristyin vähän nyt kun pääsin omaan huoneeseen. Mut se tuntuu vaan niin vajaalta maleksii ensin mahollisimman hitaasti asemalta tänne että sais vielä hetken vaan olla masentunu ja kuunnella musaa. Sit tuun ovelle ja vaihan automaattisesti sellaseen pirteeseen äänensävyyn ja alan kertoon mitä kaikkee kivaa tänäänkin tapahtu, huudan "tadaima" astuessa sisälle, meen peseen kädet ja kurkun niinku kaikki täällä, käyn vaihtamassa verkkarit päälle ja meen syömään täyteen vatsaan. Sit tuun illalla ylös "opiskeleen japania".

Ja oon kuollu. Mut nyt toi sade oikeesti ei pidä mua enää niin masentuneen ^^