IRC-Galleria

Muistan kerran kysyneeni sinulta näitä asioita. Silloin, kun me vielä olimme yhdessä.

-Ketä sinä rakastat?
-Miksi sinä rakastat?
-Mitä sinä rakastat siinä ihmisessä?
-Voisitko elää ilman häntä?
-Olisiko elämäsi elämisen arvoinen ilman häntä?

Nyt, liian myöhään vastasit minulle näin:

“Sinua, olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan. Rakastan sinun jokaista luonteenpiirrettäsi, kaikkea sinussa. Olet aivan täydellinen. Niin ja ei, en voisi elää ilman sinua, sillä sinä ole minun elämäni. Sinä olet minun syy jatkaa elämää.”

Ja sanot tämän kaiken nyt, kaiken sen eron tuskan jälkeen.. Nyt on jo liian myöhäistä rakas, et voi saada minua takas.
Tiedäthän sinä sen, että ilman rakkautta elää voi en.
Tiedät, että rakastan sinua, mutta liian myöhään kerroit rakastavasi minua. Muistot ovat kultaa, olet liian lähellä sydäntäni.
Ensimmäistä kertaa huomaan, kuinka paljon sinua kaipaankaan.
Mikä tätä juttua pitää paikallaan, nyt ei enää pysy rakkaus raiteillaan.
Unohtaminen on vaikeampaa, kuin kuvitellaan.
Rakastuminen helpompaa kuin ajatellaan.