IRC-Galleria

mitä vittua, etkö kuule minua?
kun laulan sinulle kauneinta laulua
kädet ristissä, silmät väsyneet itkemään
mitä vittua, etkö kuule minua?
kun laulan sinulle kauneinta laulua
kädet ristissä, silmät väsyneet itkemään

nyt pääsin jaloilleni, siitä kiitos äidilleni.
yksin kannoit taakkaa, ja toit voin mun leivälleni,
pidit puolt, ku oli huolt, nostan hattuu sille,
rakensit raskaast sun elämäs mu ympärille
nuori mies, ja matka vasta aluillaa,
koitan pysyy jaloillani, pysyvästi paikoillaa,
tuntuu et tää elämine ei oo kovi helppoo,
o kiva saada, mut mitä pystyn tarjoo,
välil, johdan itseni väärään,
ei se nii helppoo oo näit sivui kääntää,
siks kiitos perheen, kiitos veljeen,
nyt o selkeet unohdin jo melkee,
katon taakseni, muistojani löydän
hyvii muistikuvii lapsella köyhän,
veljet kaatuu veljet nousee ,
veljii sattuu, veljet alust loppuun,

Oli Hyvä Päivä Puistolassa ku olin Istumassa tääl poustaamassa
olin frendini kanssa, muistelemassa, tässä samassa paikassa
se mitä mä teen, on mitä mä teen
se mihin meen, on mitä teen, jeee
elä hetkees, jatka matkaas
nouse raskaast, ota vastuus

ovi auki astu sisään mun maailmaan
hei, kuuntele veli emmä saarnaa
tisiigaa näit paikkoi laidasta laitaa
sit ku huomaat kerro mikä painaa
jumalan lapsi toi lapsen sun maailmaa
normii setti se on lisätty jo sarjaas
pidä huoli omistas, aika snaijaa
vie se kätes vittuu mul o mutsi joka paijaa
kyseenalaistat mut ja mun suunnat
pysyn viileen mul o raidat nii kuumat
mielipide on nykypäivän nii uutta
talonherrat syyhkii joka penninki multa
hinta nousee, lantilla leipää
lasken kolmee, ei ne nää
jäit kii törmäsit seinää
rakkautta, ei nyt sentää

On vaa yks elämä elettävänä,
ni joha se pitäs tajuu et mimmone säkä sul kävi;
et oot syntyny ja saat elää vaikkei oiskaa elämäs häävi.
(ah, elämäs häävi)

Päätään koittaa nostaa,
mutta voimat alkaa loppua.
Liika on liikaa;
toivoo sydän salaa taas lohtua.
Niinkuin salama taivaalta,
samal unelmat palaa ja tyttö halajaa kuolemast ja profiili matalal.
Päivät vierii entisellään,
viimein tyttö väsyy.
Lopult jättää kirjeen laatikkoon,
jos sieltä sen sit löytää joku.
Kertoo paril sanal mitä elämästä ajatteli.
"Anteeks et vaivasin" lepäämäski ajatteli.

Painan pään tyynyyn,
taas itken itteni uneen.
Nallekarhu kainalossa,
kunnes peikot toisin luulee.
Niin ne tulee,
pikkutytön musta tarina voi alkaa.
Aivan yksin pimeessä itkee lapsiparka.

Painajainen jatkuu eikä kukaan ole kuulolla.
Kyynelmeri vastaa tuhat suruu aamunhuudoilla.
Mitä muutosta tarvii tyttö pieni elääkseen,
vaikka antaa parhaansa vielki että eläis ees.

Niin sä laskit pään,
kerroit kuinka näät enkeleitä ja toiveunia kun poissa harmaa on.
(Harmaa on)
Niin me hukutaan.
Mä yhä tartuin kii,
heikosta, siitä kädestä,
jota rakastin mä niin.
(Rakastin)
Niin mä laskin pään,
siihen vierees sun.
Pidin vielä kiinni,
mutta päästit irti kuitenkin.

Pimeys laskeutuu,
taas katuvalot sammuu yksinää,
se kuvastaa hyvin mite ollaan kato yksin tääl,
ku korjataa satuvarastoo ja lyödää luukut kii.
Mut annan anteeksi;
Enhän mä nyt pienistä suuttusi.

Mä jäin taas miettimään mikä sut saa,
ihmiset, kuin saasteet vain hylkäämään ja unohtamaan.
Mä jäin taas itkemään et mikä mut saa,
hiljaa öisin miettii parempaa maailmaa kuin missä oon.