IRC-Galleria

Mä oon miettiny tässä koko illan kaikenlaista...
Mä tiedän että mä olen sanonut jo varmaan miljoona kertaa kuinka paljon mä rakastan Viiviä. Musta tuntuu vaan että mä en pysty kertomaan sitä tarpeeksi paljon ja niin kuin mä sen tunnen niin kertomaan. Tai oikeestaan edes käsittämään ite.
Nyt oon huomannu sen niin hyvin tän kuluneen viikon aikana, kuinka paljon mä oikeesti rakastan ja välitän Viivistä. Se on vaan saanu mut ekaa kertaa elämässä nauttimaan kaikesta, mun ei oo huono olla ikinä sen kanssa, mä oon vaan joka päivä edellistä onnellisempi.
Mä kuvittelin jossain vaiheessa että mun on parasta elää yksin.
ja olin sitä mieltä että ei täällä oo kuitenkaan sellasta ihmistä jota mä voisin rakastaa niin paljon. Sellasta joka ei satuttas.

Mutta sellanen vaan olikin.
Se kuinka paljon toisesta voikaan välittää on ihan jotain käsittämätöntä.
Musta tuntuu siltä että kaikki se paska ja tuska mitä oon joutunu kärsimään elämässä on ollu sen arvosta. Mietin että jos mun elämä ei olis menny näin miten se on menny, niin enhän mä olis tavannu Viiviä, en olis löytäny sitä mun elämäni toista puoliskoa. Kuinka pienestä voikaan siis olla kaikki kiinni loppujen lopuksi? Se on niin pieni asia joka voi muuttaa sen elämän suunnan ihan toisenlaiseksi. Jos meijän vanhemmat ei oliskaan eronnu silloin eikä oltas muutettu. Jos ei oliskaan ollu kotona niin vaikeeta. Mä voisin olla jossain ihan muualla kun tässä, kaikki vois olla ihan erillaista.
Mutta silloin mä en olisi näin onnellinen. Koska mä tiedän että on vain yksi jonka kanssa haluan elää ja joka saa mut onnelliseksi. Se on Viivi.
Jos mä joutusin elämään ilman sitä niin multa katois kyllä kaikki tarkotus mun elämästä. Pohja tippuis pois.

Jokainen asia mitä elämässä tekee muodostaa pikku hiljaa semmosen jatkumon. Ja kaikki on tosiaan niin pienestä kiinni. Jos teet jonkun asian eritavalla niin se voi muuttaa koko elämää seuraavana vuonna. Loppu elämän. Se on aika mielenkiintosta, mutta aika pelottavaa.
Koska nyt kun miettii niin se jää alitajuntaan sitten. Jos teen näin niin mitä käy? tai jos sittenkin päätän toisella tavalla niin kuinka sitten käykään.
Toisaalta mitä sitä turhaan miettimään. Se on otettava elämä sellasena kun se tulee. Toisaalta joskus se on vaan tuntunu siltä että parempi olis olla ottamatta ja luovuttaa kokonaan elämästään. Mutta mä olen niin onnellinen että mä olen tässä.
Jos olisin tehny ratkasuja silloin joskus eritavalla niin mä en olis ikinä saanu elää onnellisena. mä en olis ikinä saanu kokea mun oikeeta rakkautta. Joten mä oon vaan kiitollinen siitä että oon tässä ja elämä on nyt tällä mallillaan kun se on.

Kyllä mä tiiän ettei se pelkkää ruusuilla tanssimista ole ollut eikä tule olemaankaan. aina tulee vastaan elämässä sellasia vaikeita asioita jotka tuntuu liian raskailta. Mutta nyt kun mä tiedän että mulla on joku jonka vuoksi jatkaa niin mikään ei voi mua silloin lannistaa, ei mikään. ikinä.

Mulla on ikävä. <3

-mariak-