IRC-Galleria

Marina|

Marina|

huomenna, kaikki on jo mennyttä

Kukkasen valtaPerjantai 27.07.2007 03:09

Toisinaan kuulla saa,
kuinka vanhat valittaa,
turmellus leviää,
rappiolle joutuu maa.

Lapset polttaa tupakkaa,
pimeästi viinaa saa,
toisiansa rakastaa ja
käyttää teetä huumaavaa,
työn teon lopettaa.

Typerää,
hämärää tuomareilla täynnä pää,
ennekin tuttu on ollut turmellus tää.
Kahvi kerran kiellettiin,
kahvin juoja tuomittiin,
sama koski tupakkaa,
mutta pian polttaa saa myös teetä huumaavaa.

Muuttuu maa,
mutta vaan lapset aina tuomitaan,
kukaan ei muistakkaan enään omaa nuoruttaan.
Silloin lahkeen leveys oli vaarin ylpeys,
jazzin tahti silloin soi,
isoäidit karkeloi ja pelkkää vettä joi.

Kukkanen merkki on nuoruuden,
rakkauden.
Kuitenki nauraja katsoo läpi sormien;
veljes sotaa, kapinoita, mellakoita,
sissi sotaa ja vihaa neekerin.

Kukkasen valta tää vähitellen leviää,
silloin saa rakastaa muitakin
kuin itseään.
Sitä ennen kuitenkin moni kuolee haavoihin,
toiset hukkuu rahoihin,
toiset nälän vaivoihin
ja monet vainoihin.

Ota siis kukkanen,
katso nousuun huomisen,
hiljaa kuulla voi hopeisen kulkusen.
Hymyillä kun joskus saa,
se vatsa haavan parantaa.
Tarpeetonta mammonaa
on turha silloin omistaa,
kun onnellinen on koko maa.

<3

”Kenen joukossa sinä seisot?”Perjantai 27.07.2007 02:53

Meitä sanotaan hipeiksi koska yhteiskunnan on luokiteltava kaikki.
Se on niin yksinkertaista,
maailma on valloitettava rakkaudella!
Tulen onneliseksi kun saan rakastaa kaikkia asioita taivaan ja maan päällä.

Make love, not war!

Kukkaisvalta,
rakkaus on punainen,
taivas sinimusta,
kapitalin kauhistus ei anna lohdutusta
järjestelmät hajoaa,
mistä saisi ihminen uutta oivallusta?

"Ei synny rakkautta ilman oikeutta”

"Eikä pitäisi yrittää muuttaa ihmistä, vaan niitä aineellisia puitteita joissa he elävät"

[Ei aihetta]Torstai 26.07.2007 01:15

mikään ei ole ikuista.


... ja pulssi oli lähellä kammiovärinää <3

[Ei aihetta]Torstai 19.07.2007 04:49

Paras päivä ikinä!
Mahtavaa Jengi taas koossa!


<3


TammerfårsKeskiviikko 18.07.2007 06:47

Päivä oli maaahtava. Hmm, kivaa siis oli.

Hihhiii sain Rastat viimein <3<3
tosi jees, kuvia tulos myöhemmin =)

Kiits mahtavasta päivästä Saara ja Severi :)
tuitui !!

Hmm joo mutta nyt hyvää yötä Suomi


~Maaria

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.07.2007 23:09

Huomenna, lähtö 13 jotain :)

wipiu, olipas muikeat pirskeet.
kiwaa oli kyllä (:

.. jotain unohtumatonta.



ps. enkä mie mikään Amiraali ole :D

[Ei aihetta]Perjantai 13.07.2007 23:43

H: Mulla on joku musta satiainen kädessä.
M: HYi saakeli..kato ny A
A: No eipä, "Satiaiset on btw valkosia"
~Nauru~
M: Mistä nää sen tiiät?

Päivän Bustaus aika lähellä :D

ps. ei ole nii sanatarkkaa



'kukkia ja mehiläisiä'

& en muista oike muuta päivältä ^^

[Ei aihetta]Perjantai 13.07.2007 23:21

3 päivää enään! <3

Maaria maalasi taloa ja mikä loppu tulos? :D
hieno jälki mutta suttura neiti :)

sää osaa ärsyttää kun ei luontoäiti meinaa
osaa päättää sataako vaiko paistaa aurinki =/

mukava päivä ollu, dude ^^

jajaja suunnitelmat etenee mukavasti <3


miss u hani, and u know that <3

[Ei aihetta]Tiistai 10.07.2007 16:05

Ainiii.. ja jääätelö on huisin hyvääää! <3



simerock tuli ja meni, en mennytkään sinne.
möin lippuni pois, koska mul on rahalle
suurempaa tarvetta muuhun käyttöön :)


moni asia saa mietityttään,
mutta se mikä on tullakseen, tulee
mikä mennäkseen, menee


jaja mie tiiän että salailet multa jotain...?



mukavaa on ollut tutustua uusiin ihmisiin :)

"Moi mie oon Maaria" ;D


Heissan <3

[Ei aihetta]Tiistai 10.07.2007 15:59

Ulkona sataa vettä
ja minä istun kipeänä kotona.


:P

6 päiwää <3


mie suojelen sua <3 :)