IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

A trip.Tiistai 31.07.2007 19:07

Heh, innostuin kirjoittamaan matkastani Vespalla Pornaisista Kauhavalle:

Päivä 1. 27.7.07
Lähtö 13:37 ja mp3:ssa soi Pink Floydin kappale On the run. molemmat oli sattumalta.
Päivän etappina oli ajaa Pornaisista Tampereelle jossa oli määrä nuq sukulaisten luona. Matkalla ei mitään sen suureellisempaa sattunut, jouduin sadekuuroon mutta johtuen siitä että minulla oli sadeviitta mukana en kastunut juuri ollenkaan. Hämeenlinnan keskustassa sekoilin risteyksissä ainakin tunnin mutta lopulta pääsin kartalle ja matka jatkui kohti tamperetta. Ja ei siinä sen kummempaa sitten tapahtunutkaan. Tampereelle pääsin turvallisesti ja perillä sitten nuquin. jee jee.

Päivä 2. 28.7.07
Herättyäni keskimääräistä aikaisemmin söin ensin hyvin ja paljon jonka jälkeen lähdin verkkaisesti pyörähtämään Tampereen keskustassa koska ajattelin että olisi hyvä ostaa takki ettei ajaessa tulisi kylmä, en näyt ollut ottanut huolimattomuuttani takkia kotoa mukaan. No jokatapaukasessa jätin takin ostamatta koska en mielestäni löytänyt sellaista takkkia jonka hinta-ulkonäkösuhde olisi ollut kohdallaan. tätä sain myöhemmin katua. No sitten, matka kohti seuraavaa yöpymispaikkaa (virroilla) alkoi noin puoli neljältä ja tällä kertaa ei ongelmia reitin suhteen juuri ollut. Jonkin aikaa ajettuani saavuin valtatie 66:lle. hieno tie. Siinä ajellessa ku non aikaa ajatella niin tärkeitä kuin vähemmänkin tärkeitä asioita, rupesin miettimään että onkohan tämä tie nro.66 valtatie helvettiin (highway to hell) vai tähdinreunustettu tie taivaaseen (stairway to heaven). Jonkin aikaa mietittyäni el iaika kauan mietittyäni osui kyltti jossa mainittiin että kahdeksan kilometriä tien vasemmalla puolella on Helvetinjärvi. tämä vahvisti epäilykseni siitä että helvettiä päin mennään. (highwat to hell 1-0 sairway to heaven). Virroille päästyäni ilomoittauduin kesähotelli domukseen ja sain sieltä varaamani sviitin (ei sen kalliimpi kuin muutkaan huoneet mutta sviitin siitä seki se että siellä oli televisio). Vietyäni tavarat sisään kävin ostamassa R-kioskilta murkinaa. Ostin öklö benssin jotain mikro risottoa, saarioisten roiskeläppäpizzan ja Vaasan omenakanelimikrokorvapuusteja. Kaikki paitsi pizza maistui pahalta ja öklö bans myös haisi pahalta, vertaisin hajua käyneeseen kahviin, toki jos joku sattuisi pitämään kahvista niin hän saattaisi pitääkkin siitä. Telkkaristakaan ei ollut paljon iloa kun sieltä ei tullut mitään katsomisen arvoista mutta tuli sitä tuijotettua kuitenkin toista tuntia. Aa, Mtv näytti A-han Take on me musavideon, se oli kivaa.

Päivä 3. 29.7.07
herään, menen suihkuun ja maleksin hotellin aamupalalle, joka ei ollut kummoinen. leipää ja teetä ja sit näitä mitä voi leivän päälle laittaa. palaan huoneeseeni ja avaan television. Sieltä tulee lastenohjelmia! päivä pelastettu! ja prätköhiiretkin tuli ja transformers! Ihan aamu. pakaan tavarani ja menen maksamaan ja ilokseni huomaan että minun pankkikorttini ei toimi eikä käteistäkään ole mukana tarpeeksi. no hetkenken sähläyken jälkeen homma saatiin hoidettua tilisiirrolla. (tässä maksu jutussa totuutta hieman yksinkertaistettu jottei tarvitsisi kirjoittaa niin paljon) No sitten lähdin ajelemaan ja sitten vaan ajelin. Kunnes siirryin pois valtatie 66:ta koska päätin ajaa seinäjoen keskustan kautta. tätä sain katua koska keskustassa sähläsin risteyksissä niin että ajoin 45km eli reilun tunnin ajan päinvastaiseen suuntaan kuin missa oli määränpääni. kun tämä minulle selvisi niin harmittelin tätä kovasti ja lähdin ajamaan takaisin seinäjoelle. Takaisin Seinäjoelle päästyäni löysin syyn miksi olin tämän virheen(eli ajanut väärään suuntaan) tehnyt: Tiehallintokeskus oli vaihtanut tien numeron! tai oli se sinne toiseen suuntaan sama mutta menosuuntaani tie oli vaihtanut numeroa, tai ainakin minusta oli. No lopulta pääsin oikealle tielle ja matka jatkui taas ongelmitta. perille kauhavalle saavuin joskus klo 1 yöllä ja mummi oli laittanu hyvää ruokaa (lettuja^^)

Juu siinä matkani tapahtumat tiivistettynää. jos haluatte tietää lisää niin kysykää. juu

Niin ja takaisin Pornaisiin meinaan mennä Vespalla mutta se onkin jo toinen tarina.

Ai niin, kirjoitusvirheistä ei tarvitse huomautella. Jos kuitenkin haluat osoittaa äidinkielellisen osaamuksesi niin pistä kommentoitiisi äidinkielen numerosi.

[Ei aihetta]Tiistai 10.07.2007 03:39

Pöllin Laaralta koska Laura on söpö.
______________________________________________________________________
HALUAISIN:
Olla: Gene Simmons
Syödä: Pasitettua kananmunaa, -leipää ja -banaania.
Juoda: kaakao (oboy)
Saada: Valtaa(konekivääri)

MISSÄ VIIMEKSI:
Kävin: Mökillä
Söin: kotona
Join: mökillä
Tipuin tuolilta: Varmaan koulussa.
Itkin: Minä en koskaan itke.
Nauroin: korkeintaan pari tuntia sitten.

KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: Juuri nyt en keneltäkään.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: Pakko myöntää
Oletko löytänyt netistä kavereita: en:´(
Keitä: Niisk.
Omistatko simssejä: en
Pelaatko niitä: en vastaa tyhmiin kysymyksiin.
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: en tiä (radio)

SUOSIKKI:
Värisi: Punainen
Liikuntalajisi: Bodaus
Kynttiläsi: Hyttyskynttilä
Kirja: Vieraskirja
Kenkäsi: ömm...monia. Retukengät olis niin jees!
Muumeista: Haisuli ja nipsu ja hemuli ja pikkumyy tai oikeestaan kaikki paitsi muumit ja niiskuneiti.

OLETKO:
Itsepäinen: Kyllä
Ilkeä: Harvoin tarkoituksella mutta kyllä nyt vähän
Viisas: Sehän näkyy jo kaukaa.
Hyvä koulussa: 8.3 eli keskiverto
Hyvä soutamaan: Noo, eteenpäin pääsen.
Tylsä: En koe itseäni tylsäksi
Purevaa vai lyövää tyyppiä: lyövää nyt kumminkin, olenhan mies.
Satuttanut itseäsi: Löin kerran varpaani kynnykseen.
Huutanut jollekkin ystävällesi ja katunut: Kyllä mutten huutanut vaan sanonut.
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: No pikkuveljeä kun iskä ei tykänny.
Yksinäinen: En.

ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa: Ei tietenkään
Sinulla lainkaan tapoja: Kyllä minusta
Hevoset ihania: ei (olen allerginen)
Elämä laiffia: KYLLÄ!
Sinua kohdeltu huonosti: Ei tule mieleen.
Sinulla pelkoja: Kyllä kyllä.

Jäätanssi.Keskiviikko 28.03.2007 21:07

Alussa oli Markus.
Hän jäällä seisoskeli.
Sitten oli Hylje.
Hän jäällä kiemurteli.
Kahdelle oli se jää liian pieni.
Aurinko laski.
Markus iski hyljettä.
Se kaatui kuolleena maahan.
Aurinko oli punainen.
Hylje liikkumaton.
Jää ratisi.
Markus oli yksin, niin yksin.
Hän juoksi rantaan.
Markus ei enää ollut yksin.
Jää suli.

Laura haastoi.Perjantai 05.01.2007 20:48


Paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Teen joskus pilaa toisten kustannuksella ja huomaan vasta jälkeenpäin että saatoin olla ilkeä.

2. Näprään jatkuvasti hiuksia, kaulahuivia, sormusta yms. koska tuntuu että ne ovat huonosti.

3. Peiliin ei voi katsoa ilmeilemättä.

4. Yritän jatkuvasti olla hauska, joskus siinä onnistumatta.

5. Kaivan nenää.


Haastan:
KooHoo
euro_94_
[renttu]
^^Kaltsu^
hasa_

Laura haastoi.Perjantai 05.01.2007 20:32

Kyllä vai Ei:

- Oletko saanut suukon: en
- Oletko saanut postikortin: olen
- Onko sinulla oma huone: on
- Onko sinulla lemmikki: jep
- Onko sinulla oma kone: ei
- Onko sinulla veli/veljiä: on
- Onko sinulla sisko/siskoja: juu
- Tupakoitko: En.
- Oletko sinkku: ju
- Onko sinulla msn: tavallaan
- Oletko hyvä koulussa: Keskiarvo vähän päälle 8
- Vihaatko jotakin ihmistä juuri nyt: en
- Onko sinulla oma TV: ei
- Kuunteletko musiikkia: kyllä
- Oletko itkenyt: juu

Minkälainen/Minkälaiset:

- Hiirimatto: Tollanen missä on kuvia pariisin nähtävyyksistä.
- Huone: kaikki tavarat lattialla
- Harrastus: Tykkään kaikista harrastuksistani
- Hiukset: Ruskeat, lyhyet mutta kuitenkin aika pitkät
- Matto: Valkkoinen
- Kaverit: mahtavia tyyppejä
- Housut sinulla on juuri nyt: Vaaleat farkut
- Päiväsi oli: Nukuin kahteen ja oli järvenpäässä(ostin uudet kengät)
- Lävistys/Lävistykset: Korvassa on vielä reikä mutta ei enää korua.
- Silmät: vihreeharmaat
- Puhelin: nokia 5140

Oletko:

- Nähnyt jonkun kuolevan: en.
- Tappanut jonkun: En
- Istunut vankilassa: Vankila museossa...
- Nähnyt jonkun kuolleen ihmisen/eläimen: Kyllä, hiiren, linnun ja puolet jäniksestä.
- Rakastunut: en
- Naimisissa: en
- Tanssinut tangoa: Koulussa mutta en vapaa ajalla. tanssisin jos joku pyytäisi.
- Leikkinyt poliisia ja rosvoa: En välttämättä, mutta jotain sen tapaista kyllä
- Shoppaillut: Tietysti
- Istunut jälkässä: Kyllä, myöhästymisistä ja ala-asteella unohtelemisista
- Nukkunut jonkun muun sängyssä: Kyllä, yleensä yksin mutta kerran Kallen vieressä.
- Vanhemmat »