..yksi ystävistä on nukkunut pois.
Sisälläni ei kuohu, ei surua, ei iloa, ei hämmennystä, ei kiroa, ei mitään. En tunne yhtään mitään. Tuntuu kuin vereni kierto syvimmissäni olisi pysähtynyt. Sisimmissäni tiedän että menetys on murskaava, mutta missä ovat kyyneleeni? Missä ovat tunteeni? Miksi tuntuu kuin hengitykseni ja tunteeni olisivat salpaantuneet? Miksi en kykene itkemään kaverini menettämistä.. mitä helvettiä?
Päätäni huimaa, tuntuu kuin pyörisin vartaloni sisällä ympyrää. En ole aikoihin menettänyt ketään läheistä. Miksi juuri nyt, kun kaikki muu on ollut niin positiivista. Miksi, mitä, miten.. miten voi poistua ystävä joka on paremmassa kunnossa kuin moni muu ystävistäni.
Mieleeni palautuu vain sanonta: "miksi kaikki parhaat poistuvat ensin?"
En voi uskoa todeksi näitä uutisia. Ei, ei tämä vain voi olla todellista. Miten, en voi käsittää. Miksi ystäväni jolla on kaksi nuorta lasta, on poistunut keskuudestamme, tämä on niin vitun väärin. Aivan liian väärin. Miksi maailma on näin epäreilu?
Miten voin palata tapaamaan paikkakunnallesi tuttujani, kun en voi tavata sinua? Miten vitussa voi olla niin, että kohtaamme seuraavaksi hautajaisissasi? Ei. Herättäkää joku minut tästä unesta. Olen jo niin monena yönä nähnyt unia ystävieni kuolemasta, ei tämä voi olla todellista, vaikka tiedän sen olevan. En halua uskoa todeksi jotain näin utopistista.
Viimeisin mieleeni piirtynyt asia sinusta on hymysi.. miten voi olla etten tule enää koskaan näkemään hymyäsi? Miten voi olla ettemme koskaan tule viettämään aikaa rannalla kaljoitellen, niin kuin ennen? Ajat muuttuu, mutta miksi sinun oli lähdettävä? Miksi..
Miksi...
Tekisi mieleni sanoa lepää rauhassa, mutta en halua päästää sinusta irti. En voi myöntää tapahtumaa todeksi, eihän tälle ole edes mitään järkevää syytä.
En.. ymmärrä..
Tuntuu kuin osa minusta olisi poissa..
