Tv-maksulla on tiellään muitakin ongelmia. Esimerkiksi pc:hen kytkettävät tv-virittimet ovat nykyisin todella pieniä, ja sisäistä viritinkorttia on lähes mahdotonta havaita, etenkin jos antennijohto on piilotettu tietokoneen takaa löytyvän muun johtosekamelskan sekaan. Tv-virittimiä löytyy nykyisin puhelimista, kannettavista soittimista ja ties mistä härpäkkeistä, mutta toisaalta olohuoneen nurkassa oleva 50-tuumainen ruutu ei välttämättä sisälläkään digi-tv-ohjelman vastaanottamiseen tarvittavaa viritintä. Tästä kaikesta herääkin kysymys: kuinka perusteellisesti tarkastajan täytyy koti nuohota varmistuakseen siitä, ettei siellä ole minkäänlaista tv-vastaanotinta? Täytyykö taskut tyhjentää dvb-h-puhelimen varalta, tai onko tarkastajan annettava yrittää analogisten kanavien viritystä omasta tv:stä? Jos viritin nimittäin sattuisi nappaamaan esimerkiksi virolaisen tv-kanavan signaalin, se tarkoittaa, että tv-maksu pitää maksaa! Yleisen kulttuurillisen muutoksen lisäksi tv-lupa-asioiden ohi ajaa siis myös tekniikka.
Viime kädessä koko tv-lupa-asiassa on kyse Ylen rahoituksesta. Jos tv-maksuhallinto purettaisiin, jäisi sitä tuskin kukaan kaipaamaan, mutta jäljelle jäisi kysymys siitä, mistä rahat yleisradiotoimintaan otettaisiin. Loogisin ja markkinatalouden kanssa yhteensopivin ratkaisu olisi luonnollisesti laittaa Ylen kanavat salauskortin taakse aivan samoin kuin kaupalliset maksukanavatkin: tällöin vain ohjelmasta maksavat saisivat katsoa Yleä.
Maksukorttiratkaisuun liittyvän ongelman ymmärtää lähes jokainen, vaikka sitä julkisessa keskustelussa vältetäänkin sanomasta ääneen: jos katsojat joutuisivat itse arvioimaan, haluavatko he todella maksaa lähes 20 euroa kuukaudessa Ylen katsomisesta, romahtaisi maksajien määrä nykyisestä. Tästä seuraisi valtava lovi Ylen budjettiin, ohjelmien tason heikentyminen ja lisää katsojakatoa, ja loppujen lopuksi mahtava Yle olisi vain marginaaliyleisön kanavapaketti muiden joukossa. Moni kaupallisten kanavien tarjontaan tyytyväinen tuskin jäisi Ylen ohjelmia kaipaamaan, mutta yleisradioyhtiön perimmäinen tarkoitus onkin tarjota ennen kaikkea ohjelmia, joita kaupalliset kanavat eivät kohdeyleisön pienuuden tai mainostajien mielenkiinnon puutteen takia ota ohjelmistoonsa. On vaikea kuvitella, että mikään kaupallinen kanava lähettäisi esimerkiksi viittoma- tai saamenkielisiä uutisia, Koulu-tv:tä tai Kuningaskuluttajaa, vaikka Yle pyyhittäisiin kokonaan ohjelmakartalta.
Toinen ja todennäköisempi ratkaisu Ylen rahoitukseen tulevaisuudessa on yhtiön toiminnan tukeminen suoraan verovaroista lukuisien muiden julkisten palvelujen tapaan. Esimerkiksi Kansallisoopperassa käy vain häviävän pieni osa suomalaisista, mutta tästä huolimatta sen toiminta rahoitetaan pääosin verovaroista. Tämän huomioon ottaen Ylen julkinen rahoittaminen tuntuisi melko luonnolliselta. Aivan ongelmaton tie tämäkään ei ole: verorahoituksen myötä vaarantuu yhtiön riippumattomuus. Toisin kuin lupamaksuvaroin toteutettu rahoitus, suora julkinen rahoitus on riippuvaista poliittisista päätöksistä. Tilanne loisi Ylelle paineita olla ärsyttämättä kulloinkin vallassa olevia tahoja, sillä nämä voivat vastatoimenpiteenä uhata leikata yhtiön rahoitusta. Tällöin vaarantuisi koko yleisradioajatukselle tärkeä vapaan tiedonvälityksen periaate. Ero nykyiseen tilanteeseen tosin jäisikin todennäköisesti vain periaatteelliselle tasolle, sillä mitään uraa uurtavaa politiikkajournalismia ei Ylessä tälläkään hetkellä harrasteta.
Tv-maksun lopunajat alkavat joka tapauksessa pikku hiljaa olla käsillä, joten ratkaisuja tarvitaan. Itse ehdotan kahden eri rahoitustavan yhdistämistä: esimerkiksi 60 prosenttia Ylen nykytason budjetista otetaan suoraan verovaroista, mutta kanavat laitetaan myös maksukortin taakse, ja katsojilta veloitetaan nykyistä tv-maksua pienempi katselumaksu, noin 90 euroa vuodessa. Tällöin varsinaiset katsojat maksavat ohjelmista osan, mikä parantaa järjestelmän tasapuolisuutta ja jättää Ylelle osan riippumattomuudesta, kun koko rahoituspotti ei ole poliitikkojen käsissä. Lisäksi maksujärjestelmä kannustaa kehittämään ohjelmistoa, koska lisäkatsojat tuovat kassaan lisää rahaa. Jos maksukorttijärjestelmä otettaisiin käyttöön, olisi vastalausemyrskyn välttämiseksi tosin pakko vaihtaa katsojien mahdolliset korttipaikattomat digiboksit uusiin veloituksetta kortin hankkimisen yhteydessä.