Varjot valuvat yksiöni seinille.
Aamuun on liian kauan aikaa,
enkä unessakaan saa rauhaa.
Pimeässä kädet kurottavat tyhjyyteen,
tyynyn huomaan lattialle pudonneen.
Jos oikein yritän,
voin yhä nähdä sun siinä lepäävän.
Aamun koitteessa katoavat muistijäljet,
viimeisetkin varjot pakenevat takaisin nurkkiin.
Mun sisällä sanaton tyhjyys.
Muistan seuraavana iltana taas,
ennenkuin jälleen unohdan.
* * *