IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Meri päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä sumuisena aamuna. Välittömästi näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli äveriäs ja he söivät paljon. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan rikokset, niinpä harrastukseksi tuli urheiluautot.

Meri kehittyi viidennelläkymmenellä varsin ahkeraksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Iloisuudesta huolimatta hän oli suuresti inhottava. Lempiruokaansa kalapuurosoppaa hän sai työskennellen viulistina.

Meri ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran vuodessa. Alkoholia hän juo bussissa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.

Vain yhdellä!Lauantai 09.09.2006 18:20



Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä (!),
ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi,
jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.
Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia,
jos eksyt päiväkirjaani lukemaan <3


- Vanhemmat »