IRC-Galleria

Vanha intialainen taru kertoo seuraavaa:

Kun Luojajumala oli saanut muovattua viimeisistä aineistaan miehen, olivat kaikki elämän ainekset loppuun kulutetut. Mistä hän saisi kokoon naisen? Luojajumala harkitsi kauan, otti sitten esiin erilaisia aineksia. Hän otti kaislankorren hoikkuuden ja kukkien loiston, pilvien kyyneleet ja tuulen huikentelevaisuuden, hunajan makeuden ja tiikerin julmuuden, tulen hehkun ja lumen kylmyyden, harakan lörpötyksen ja satakielen laulun, kurjen viekkauden ja villisorsan uskollisuuden. Kaikki nämä Luojajumala yhdisti uudeksi olennoksi ja ohjasi sen miehen luo.


Viikon kuluttua mies tuli surkeana Luojajumalan puheille. "Herra, tämä vaimo jonka minulle annoit tekee minut onnettomaksi. Hän puhuu lakkaamatta ja kiusaa minua sietämättömästi niin, ettei minulla ole koskaan hetkeäkään rauhaa. Hän järjestää kaikista pikkuasioista suuren metelin ja laiskottelee. Tulin tuomaan hänet takaisin, sillä minä en osaa elää hänen kanssaan."
Hyvä on, sanoi Luoja ja otti vaimon takaisin.


Viikon kuluttua mies tuli uudelleen Luojan luo ja sanoi: "Herra, elämä on perin tyhjää, kun annoin tuon ihmeellisen olennon sinulle takaisin. Ajattelen häntä kaiken aikaa - kuinka hän tanssi ja lauloi, kuinka hän vilkuili minua viehkeästi silmäkulmastaan, kuinka hän rupatteli kanssani ja hiipi viereeni. Minun on saatava hänet takaisin!"


Luojajumala oli miehelle suosiollinen ja niin tämä sai vaimonsa takaisin. Kuitenkin jo kolmen päivän päästä mies tuli jälleen Jumalan luo valittaen: "Herra, en tiedä - en osaa selittää, mutta kaiken sen jälkeen, mitä olen tästä naisesta kokenut, olen tullut siihen tulokseen, että hänestä on minulle enemmän huolta kuin iloa. Rukoilen sinua ottamaan hänet takaisin!"
Mutta nyt jo Luoja suuttui ja huusi. "Painu tiehesi ja nopeasti! Minä olen saanut sinusta tarpeekseni. Elä niin kuin osaat!"


"Mitä minä voin tehdä?" sanoi mies epätoivoisena. "Minä en osaa elää hänen kanssaan enkä osaa elää ilman häntä."

-Trobisch, Rakkaus on tunne joka on opittava