IRC-Galleria

"Miksi sä et ole jo tappanut itteesi?"
Kuinka monesti kuulee jonkin kysyvän tuollaista päin naamaa?
Kuinka monesti kuulee kuraattorin kysyvän tuollaista päin naamaa?
Tatulla on asenne hallussa.

En osaa oikein päättää kuka onkaan se elämäni suurin miespuolinen rakkaus, niitä asenteellisia tapauksia kun alkaa olla hiukan liikaa.

Niin, miksi en ole tappanut itseäni?

Tuossa taannoin sanoin kaveripojalle, että hän auttoi minut ylös siitä suurimmasta surustani, siis siitä, jonka aikana itkin 24/7, en syönyt käytännössä mitään (<400kcal päivä), en puhunut mitään enkä halunnut nähdä ketään. Halusin vain olla ja itkeä tyynyä vasten kun mielessä ei muuta ollut kuin rikotut lupaukset ja ihan kaikki muistutti eksästä. En voinut pestä edes lattioita ilman kyyneliä, koska Ajaxin lattianpesuaine tuoksui ihan samalta kuin eksä suhteemme alkuaikoina (älkää edes kysykö :D).
Kaveripoika sanoi vain siihen että "hyvä me \,,/". Me? Ei ollut yhtään ollut sellainen fiilis, että olisin itse tehnyt asian parantumisen eteen yhtään mitään. Toisaalta mitä hän olisi muka voinut minun puolestani tehdä? Kai minä vain viimeinkin sain sen jonkin tukipilarin elämääni.

11 vuotta olin yksin ja keräsin itseeni ihan vitusti paskaa. 11 sekunnin aikana opin päästämään siitä kaikesta irti. Menetetty, ja 11 vuotta kadoksissa ollut luottamus ja usko toisiin palautui jollain ihmeen tavalla sillä sekunnilla kun uskalsin omasta aloitteestani halata, ja sain siihen vastauksen ihmiseltä, joka ei ole koskaan vaatinut minulta muuta kuin mitä minulla on ollut antaa. Ihmiseltä, joka suojelee minua tavoilla, jotka välillä ärsyttävät minua ihan helvetisti.
Hyväksytyksi tuleminen kaikkine puutteineen, haavoineen ja vikoineen on ihan helvetin vaikeaa.

Toinen syy, miksi vielä olen täällä on varmaankin se ihmisen perusluonteen uteliaisuus seuraavasta päivästä. Ensimmäiset puolitoista vuotta olin tosin utelias vain yhden asian takia;
"Ehkä se tänään soittaa minulle."
Sitä soittoa odottelen yhä silloin tällöin. Nykyään jopa tuntuu, että päivällä voisi olla muutakin sisältöä kuin eksän ajattelu, vaikka hän onkin yhä ajatuksissani 16/7 (16 tuntia päivässä, seitsemänä päivänä viikossa). Silti nykyään jo vähän helpompaa.

Olen yhä hiukan katkera siitä miten hän vain kävely ylitseni ("olin turha, merkityksetön ja pelkkää ajanhukkaa hänelle"). Silti olen onnellinen hänen puolestaan. Ainakaan hänestä ei tullut samanlaista aavetta kuin minusta. Hän muuttaa omilleen elämänsä naisen kanssa, vahinko vain etten se ole minä. En vaikka kuinka toivoisin sitä jokaisella elinsekunnillani.

Nämä kaikki mietteet kävin päässäni läpi sen 11sekunnin aikana, ennen kuin vastasin kuraattorille "pelaan varman päälle, en ole keksinyt vielä tarpeeksi varmaa tapaa."
Voimme vain hiljaa laskea, miten monta samanlaista ajatusvirtaa ehdin kokea päivän aikana.


Kauan aikaa sitten annoit hänelle huoneesi avaimen,
yksinäisyyteesi päästit sisään uuden ihmisen,
hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään,
kaiken annoit rakkaudelle mut saitko siltä mitään.

Nyt hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan,
hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan,
et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiin,
vasta aamulla heräsit todellisuuteen jota pelkäsit aina niin.

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa

Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään,
nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää,
nyt kukaan ei sua tajuu, et osaa enää katsoa silmiin,
moni tahtois silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin

[Yö - Särkynyt Enkeli]