IRC-Galleria

Oon aina mussuttanu kaikil ihmisil siitä, kuinka en tykkää soittaa viuluu,
ja kuinka se on turhauttavaa käydä tunneil...

Joo totta on, et en jaksais yhtään käydä siel tunneil tai mtn, enkä myöskään jaksais mitenkään soittaa himas koskaan, mut nyt kuitenkin
kun jatkokirje tuli kotiin, sain vihdoin valita sen laatikon, jonka haluan
rastittaa papaerista. Niimpä, mun on aika sanoa hyvästi viulunsoitolle,
vaikka se tekeekin kipeetä.
Vaikka mä päältäpäin vihaankin viulunsoittoa, sisimmässäni rakastan
sitä enemmän kun mitään muuta. Siks, mua itkettää nyt. Ja myös siksi,
että mä joudun sanomaan hyvästi laszlolle. Se on kuitenkin ainut, joka
tietää ilman sanoja, ilman katsetta, ilman mitään eleitä, millanen olo
mulla on. Olenko iloinen, surullinen, väsynyt, apea, kipeä, jne.
Se on myös ihminen, joka on nähny mun kasvavan tässä 7 vuoden
aikana. Se on nähny mua viikoittain, ja nähny mun helpot ja vaikeet
vuodet. Ja koska se on oikeesti erilainen ku ystävät, opettajat ja vanhemmat, se näkee eritavalla kaiken, ja siks voisin sanoa, että se
ihminen tietää musta aivan kaiken.
Mua sattuu kirjottaa tää kaikki, mutta nyt on vaan aika päästä
irti täst viulunsoitost, koska mä en voi edetä tässä enää, eikä mulla
ole aikaakaan.