Kauas ylitse maailman, näetkö sinä?
Siellä on kirkas, onnen kipinä
Sinne asti, niin pitkä on matka
Eikä kukaan yksin sitä kulkea jaksa
Joten yksinäisyys, laitan sinulle vastaan
Siitä tunteesta teet monelle, liian raskaan
Jokainen sielu, kärsii ja huutaa
Sillä sen kivun vuoksi, ei tunne enää muuta
Se puoli, joka minusta kuiskaa: ''luovuta''
Saa oloni tuntumaan kuolleelta
Sen valtaan väkisinkin kietoudun
Kunnes jostakin kaukaa havahdun
Joten, sattuu, kun käy itseään vastaan
Sota sisällä pään, tekee elämästä raskaan
Taistellen niistä pienistä asioista
Jotka hyvinä päivinä silmissä loistaa
En tahdo yksin kulkea, aurinkoon
Pienin hengityksin, tiedän, elossa oon
Viikko viikolta eteenpäin taistellen,
jonain päivänä lyön vielä pahuuden