kirjoita wikipediaan oma nimesi ja katso mitä sieltä tulee ja sitten kopioi se blogiin.
Mika on pääasiassa suomalainen miehen etunimi, jonka nimipäivää vietetään 29. syyskuuta. Nimi on lyhyt muoto nimestä Mikael. Nimi Mika on käytössä myös muissa kulttuureissa, muun muassa Japanissa se on naisen nimi ja Puolassa se voi olla etu- tai sukunimi.
Väestörekisterikeskuksen mukaan nimi Mika on Suomessa vuoden 2008 loppuun mennessä annettu 39 633 henkilölle, joista 15 on naisia. Valtaosa eli lähes kolme neljännestä Mikoista sai nimensä 60- ja 70-luvuilla, ja vajaa neljäsosa seuraavien kahden vuosikymmenen aikana. Suosio on edelleen hiipumassa (21 Mikaa vuonna 2009), ja on painunut kutakuinkin 1900-luvun alkupuolen buumia edeltävälle tasolle, jolloin nimen sai korkeintaan muutama vuodessa