Tuot kukkia pöydälle. Pitsiset verhot
päästää valoa sisälle. Mun viimeiset vedot
on liian kaukana. En nää niitä enää,
siis kaukana takana.
Oon tehny mitä vaan, antanu jo kaikkeni.
Oon oppinu rakastaa, oon rakkauden paroni.
Saan rakkautta takasin, mut otan sitä väkisin.
En haluu sua käyttää mut käytän sua silti.
Tunteit sulle näytän, en päästä sust irti
Roikut mun peräs ku riippumatto.
Oot sidottu väkisin ja kiinni kahlittu.
Mä peitän sun ranteet, sun käsiraudat,
jäät yksin miettii, et ketä sä autat
ku luulet saavuttavas kultaa, vaik venaat
savea ja multaa, jota et tuu saamaan,
kasvatan sun haavaa sydämes reunassa,
kun annan sulle toivoo, vaik saisit vaan unissas.
Tuot kynttilän pöydälle, vaihdat pitsin samettiin.
Voit unohtaa mut ja mennä oikeen naisen ettii.
Et mitään tuu menettää, vaik lähdetkin menemään,
et tuu ketään pettää, et tuu väärin tekemään.