MINNA syntyi uudelleen maailmaan eräänä kuivana aamupäivänä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli giganttinen ja he söivät suuria määriä. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan pakettiautot, niinpä mielipuuhaksi tuli uroteot.
MINNA kehittyi kolmannellakymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä liilat silmät.
Marsista seuraten hän oli todella paskiainen. Lempiruokaansa kiisseliä hän sai työskennellen jousensuoristajana.
MINNA ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä turhana. Alkoholia hän juo tappaakseen aikaa.
Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.
Sen pituinen se.