Kaikki mitä joskus oli,
on se nyt mennyttä.
Tulevaisuus näyttää vain harmaalta
ja kaikki on kuin tyhjää.
Ilman sinua, en voi nähdä itseäni kokonaisena.
Olen hajalla, puolet minusta on viety.
Minut on murrettu ja haavaan sattuu.
Siihen särkee sietämättömästi.
Eikä sitä voi kukaan parantaa.
Paitsi ehkä yksi. Mutta ei hänkään halua.
Aika ehkä voi muuttaa asiaa,
mutta arvet jäävät iäksi.
Ne muistuttavat minua joka päivä siitä hyvästä
mitä joskus oli. Hetken muistot tuntuvat suloisilta,
kuin kukkaset, mutta pian ne muuttavat muotoaan
ja ovat kuin miljoona pientä neulaa,
jotka tunkeutuvat lävitseni.
En mahda mitään, olen vain.
Haavani vuotaa vieläkin,
vaikka kaikesta tapahtuneesta on jo aikaa.
Katson korkealle taivaalle
ja näen kuinka pikku linnut lentävät pesästään.