IRC-Galleria

Ah ja Uh mitä elämää...Tiistai 17.01.2006 02:44

Uusi vuosi, uudet kujeet ja jälleen paskamainen ja elämää halveksiva kommentti tänne kaikkien luettavaksi ja pällisteltäväksi.

Mitä on tapahtunut sitten viime vuoden vaihteen? Mikä on muuttunut fundamentaalisesti elossani ja olossani sitten noiden maagisten ja kuohuviinillä kyllästettyjen hetkien joiden aikana vanha vuosi kuoli ja uusi otettiin vastaan kädessä räjähtävän paukun kera?

Eipä paljoa mikään.

Hommat rullaavat yhä etiäppäi, työttömyys on yhä siunaus sekä vaiva, yhä sitä musiikkia jaksaa tehdä (kohta pitäisi olla tulossa taas työnnäytettä pihalle) ja meikäläinen hengittää vieläkin. Ja silti tuntuu että kaikki on toisin...

Ystävyyssuhteet katkeavat kitkerästi heti vuoden alusta, uusia syntyy spontaanisti, halu rakastaa jäytää yhä hereillä vietettyjä tunteja mutta tällä kertaa jotenkin erilaisena. Määrittelemättömänä kuten aina mutta silti ah niin kohdistettuna. Vanhat haavat umpeutuvat ja uusia kaiverretaan naskalilla.

Ihmiset muuttuvat. Tämän todistin kun tapasin vanhoja luokkatovereitani ala-asteen ajoilta. Jotenkin kyseisten ihmisten kanssa puhuessani tuntui kovin paljon nuoremmalta. Kuin aika olisi pysähtynyt ja sitä oltaisiin taas viisitoistakesäisiä koltiaisia. Vähän kuin silloin kun viimeksi tavattiin. Taikka vielä nuorempia. Ja silti kaikki tuntui olevan erilailla. Jotkut suorittavat sivaria para-aikaa, jotkut olivat lähdössä armeijaan. Ja kaikki kummastelivat että "miten sinä noin paljon olet muuttunut? Tämän on ihan kummallista" ja samalla wanhan ja hyvän kaverini niskaan satoi kommentteja joissa ihmeltiin sitä miten hän ei ole muuttunut lainkaan viimeiseen kymmeneen vuoteen. Sentään jokin tuntuu olevan ikuista tai ainakin ajan hammasta kestävää.

Ihmiset oppivat uusia asioita kovinkin helposti. Kitaran ostettuani tuntui kovin turhauttavalta saada ääniä niistä kuudesta kielestä pidettyäni puolen vuoden tauon tiluttamisesta. Ja muutaman viikon kuluttua kyseinen soitin tuntui taas parhaalta kaverilta. Syntetisaattorien ihmeellinen maailma tuntuu nyt myös toiselta kodilta ja kaukana ovat ne ajat jolloin halveksuin kokonaan koneilla tehtyä musiikkia. Nyt se tuntuu hienolta, kokeilevalta ja jotenkin sielukkaalta. Ei samalla tavalla kuin orgaaninen musiikki. Se on kylmempää. Ehkä se kuvastaa hyvin sitä miten omassa päässä ja sydämmessä tapahtuu asioita.

Uusia kenttiä valloitetaan, ehkä jopa pienen pakon edessä. Huomasin että yht-äkkiä olinkin osana Pasilan rokkitoimikuntaa joka alkoi järjestellä keikkoja ympäriinsä. Kauheaa kiirettä ja panikointia joka jatkuu vieläkin. Nooh, eipä sille voi mitään, asian eteen teemme parhaamme. Kiire tuntuu kovin ikävältä, kauhealta ja väsyttävältä. Pitäisi ehtiä, pitäisi tehdä mutta kertakaikkiaan ei vain tunnu aikaa riittävän. Tulee kovin voimaton olo jolle ei vaan yksinkertaisesti voi mitään. Se on turhauttavaa ja ikävää. Pitäisi tehdä kompromisseja mutta samalla pyrkiä parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Ei hyvä, ei todellakaan. Mutta tästäkin selvitään onneksi.

Kuten sanottu, ah ja uh mitä elämää. Jos alkuvuosi on tälläinen, en malta odottaa kauhunsekaisin tuntein mitä loppuvuosi tulee tarjoamaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.