Perustan tämän blogin kirjoittaakseni mm.eriarvoisuudesta, niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan tasolla. Kaikki kommentit ja blogin sisällöt ovat omiani, eivätkä ne välttämättä edusta työnantajani näkemystä. Kaikki kommentit etc ovat tervetulleita.
Haluan aluksi lyhyesti käsitellä läheisten ja omaisten huomioimista kriisitilanteissa. Näen yhteiskunnan koostuvan ihmisistä, ja kuten moni on varmaan kuullutkin - niin kauan kuin yksikin yhteisön jäsen voi pahoin, niin kauan yhteiskunnassa on jotain korjattavaa (-sosiaalialan korkeakoulutettujen motto). "niin kauan kuin on työtä, niin on Sosiaalityö, jonka tarkoituksena on niin mm. ikään eriarvoisuuden poistaminen. Yhteiskunta on pohjimmiltaan ihmisistä, yksilöistä riippuvainen".
Läheisten osallistuminen mm. hoito- ja kuntoutustyöhön tunnustetaan tutkimusten mukaan tärkeäksi kaikessa toteutettavissa olevassa moniammatillisessa työssä. Erityisesti kriiseissä läheiset koetaan voimavarana osana kriisistä toipumiselle, koska läheisten antama tuki ja apu lisäävät kriisiin joutuneen kokemaa hyvää oloa ja lisäävät kriisiin joutuneen pyrkimystä selviytyä. Erityisesti kriiseissä läheiseltä saatu sekä emotionaalinen että fyysinen tuki ovat merkityksellisiä. Läheisten antama tuki ei ole kuitenkaan mahdollinen ilman, että moniammatilliset työryhmät tarjoavat tukea ja tuen antamisen mahdollisuutta omaiselle.
Missä omaisille tukea antavat henkilöt ovat? He voivat työskennellä esim kunta-alalla, kuten itsekin, mutta sieltä saatu tuki on harvoin riittävä. Esimerkiksi terveydenhuollossa sosiaalityössä työskentelevänä törmään usein siihen, kuinka paljon omaiset (asiakkaan lisäksi) kaipaavat tukea. Tukea ei kuitenkaan ole saatavilla siinä mittakaavassa, kuin yksilöt sitä tarvitsisivat selviytyäkseen esimerkiksi läheisen henkilön vakavasta vammautumisesta.
Suomessa on paljon erilaisia vapaaehtoistoimijoita ja vapaaehtoisuuteen perustuvia organisaatioita, mutta vastuuta läheisten ja omaisten tukemisesta ei saisi mielestäni sälyttää vapaaehtoistoimijoille, nk neljännelle sektorille. Olisi toivottavaa, että näihin asioihin ymmärrettäisiin puuttua ajoissa, ja että käytettävissä olevista mahdollisuuksista tiedotettaisiin.
Lainsäädännön perusteella vastuu ei saisi koskaan olla vapaaehtoistoimijoilla. Vastuun tulee olla yhteiskunnalla, mutta kuinka tähän päästäisiin, onkin erillinen kysymys ja erillinen blogimerkintä.
