IRC-Galleria

"Bless the maker and his water."

Torstai-iltana omistauduin empiiriselle testille: Olisiko mahdollista kirjoittaa teoreettisen kieliopin
essee kauniimman osapuolen lukaalissa ja saada vielä hyvää jälkeä aikaan...

Hypoteesi: Kirjoita luonnollisesti -kin/-ku anaforisesta referenssistä ilman että unohdut kyhnäämään joka kolmas minuutti.

Aikaa: 3 vuorokautta, paikka: Armonkallio

Tulos: ei niin mitään.

Awesome: http://en.wikipedia.org/wiki/Rasmus_Fleischer

Analysoituani tuloksia pitkään itsekseni ja laboratorioni hemaisevan henkilökunnan muuassa, koin lähes epifaanisen ilmestyksen: En välitä vittuakaan. Vox Vulgaris? Pikemminkin Max Vulgaris! Ja missuksestani ei sen enempää. Tuoreudesta ja laadusta tinkimättä, und so.

Ida tekee minusta kokonaisen ja rikkinäisen, en ymmärrä vieläkään reaktioitani, mutta pari torstaita sitten onnistuin ehkä tarraamaan palaseen koko totuudesta. Muistan että pohdittuani kaverini berberiveistä pikkutunneilla, armottoman saamattomuuden ja deadline-paineen tuoman unettomuuden karvaisissa mutta hellissä kourissa, jokin naksahti hetkellisesti paikoiltaan ja kummastuin. Edellinen viikko oli koostunut lähinnä vätystelystä ja itsesäälistä, kummatkin aika outoja konsepteja allekirjoittaneen kohtalaiselle egolle(ahihi), ehkääää primäärimpänä ongelmana aikuistumisen kohtalainen vaikeus. "Miten helvetis voin ees hakee töitä, ku cv näyttää nollaa ja kaiffari interviu-pöyän takana kattoo mua kuin pientä aikuista, saamatont sellaista?" ja "Voi vitun kristityt!".

Yhtäkkiä saavutin valveunen apeksin ja tajusin jotain joka älykkäämmille ihmisille tulee varmasti itsestään: Itsekunnioitus ja miehuus perustuu siihen että:

a)käsittää itsensä aikuisena ja käyttäytyy sen mukaan, vähät siitä että on rastat ja/tai transmetropolitan-tatuointi vasemmassa kiveksessä

b) vaatii aikuisuutensa tunnustusta "oikeilta" aikuisilta, eli ei pidä vastapuolen vehjettä suussaan

sillä yhteiskunta on valitettavasti naparetkeilevä, eli bipolaarinen. Olet joko aikuinen tai lapsi. Edeltävällä on rakennettu, konstruktoitu, auktoriteetti jälkimmäisen kaikkien kokemusten ja mielipiteiden yli. Mieti opettaja-oppilas-suhdetta...Kumpi puhuu ja kumpi kuuntelee? Entäs työnantaja-duunari-suhde sitten? Käsi ylös kaikki jotka kaipaavat isähahmoa heti kotoaan lähdettyään, kun tulevaisuus on antivarma ja entinen talloo varpaille!

Aikuistumiseen kuuluu se että vakuuttaa kanssaolevat omasta auktoriteetistään, asemastaan tasa-arvoisena keskustelussa, elämässä, yhteisössä yleensä. On eri asia miten kukin saavuttaa tällaisen aseman, mutta lähtökohtana ei pitäisi olla se että koettaa imitoida edellistä sukupolvea ja ajelee lettinsä pois, vaan se että jatkaa heidän työtään, vakuuttaa aikuiset siitä että ihminen eikä paijattava pää. Jakaa vastuun samanarvoisena kokijana ja toimijana. Vitsi on siinä että "aikuiset" koettavat joka käänteessä potkia lankun hirttolavan alta, koska heilläkin on vastaavaa valtaa käyttävä kaiffari jossain joka kamppii ihan yhtälailla ja jonka ainoa näennäinen oikeutus on se että lusikka on kultainen ja siinä sokrua.

Tottakai, itsensä tunnustaminen manttelinperijäksi vaatii toisinaan ulkoista tunnustusta. Ystäviä, sellaisia joille voi valittaa siitä piti Knight's Talesta tai siitä että toisinaan ajattelee omasta sukupuolestaa kaihoavasta, eikä samalla riskeeraa molemminpuoleista luottamusta. Minulla on muutama tällainen kunppani, mutta prosessi taitaa loppujen lopuksi vaatia Ida-Maijan saavuttaakseen tulosta, kiitos. Lapsi en ole, en varmaankaan aikuinenkaan, mutta koetan haastaa bipolaarisuuden rakenteen matkalla jälkimmäiseen.

Itsekunnioituksen etsintä: The Paluu, voi jösses.

aijuu, heräsin päikkäreilt, tekee mieli tonnikalaa, on vähä höntelö olo, aikauhee taidan kuunnella yökalaa niinq. Voiherranjestas saatana.