Rakkauskin tuntuu olevan aika ihmisestä kiinni oleva termi, toiset tuntuvat säälivän itseään niin paljon että hakevat vastarakkautta kertomalla kuinka palvovat kumppaniaan, toiset sen verran itsekkäitä että puhuvat niitä näitä parempaa odotellessa. Lopputulos on kuitenkin se että yksi päivä kiitetään ja kumarretaan ja seuraavan kerran soitetaan uuden kaverin kainalosta ja saivarrellaan miten kaikki on nyt paremmin. Kuitenkin muutamia pareja itsekin tunnen jotka olleet 50v aviossa, löytyyköhän nykyään enää sen verta aitoja ihmisiä joiden kanssa moinenkin olisi mahdollista?
Ehkä sitä on tullut törmättyä vain ns. "huonoihin naisiin" mutta 2 pitkähkön suhteen ja useamman ystävättären kertomusten varjolla mennään, kaikissa samaa. Sitten vielä ihmetellään miks miehet on sellasia kun ne on. Järkyttävää shittiä, mutta eipä ihme jos on suhde karahtanut karille sen perusteella mitä syitä jälkimainingeissa on aina esitetty ja tullut ilmi. Käsittämättömiä asioita jotka ovat olleet täysin toisesta osapuolesta riippumattomia. Olisi voinut edes sen mahdollisuuden antaa ja/tai kertoa ja/tai olla valehtelematta?
Tähän väliin uusin rakkaus(kuva): Ei valehtele, joko rakastaa tai ei, sen tietää polkaistessa. Ei ihan jokapojalle lämpeä vaikka puolipuristin ja härpäkkeet löytyykin. ;)
The Beatles - Yesterday