IRC-Galleria

Hän oli kuin laiva lasipullossa, pienoismalli kaikesta ja täynnä kaikkea pientä kaunista ja rumaa.
hän itki niin että pullon sisäpinta huurtui eikä kukaan enää nähnyt häntä. niin hän halusikin olevan.
jos hän itkisi tarpeeksi, voisi hukkua kyyneliinsä. mutta kuitenkin, pinnan noustessa paniikki esti viimeisiä tarvittavia kyyneliä valumasta ja niin hän aina selvisi.

hän halusi purjehtia ulos mustien perhosten maahan, mutta kukaan ei tullut puhaltamaan tuulta hänen pienen pieniin silkkisiin siipiinsä. kukaan ei tullut avaamaan messinkistä pullonkorkkia, avaamaan hänen kultaporttiaan.

sitten tuli päivä, jolloin joku löi pullon rikki ja hän vapautui vääristävästä lasivankilasta. mutta silloin hänen ahdistuksensa vain levisi katsojiin ja loi tuskaa ympärilleen. kaikki ajattelivat että hän on masentunut, alakuloinen ja surkeaa seuraa, eivätkä auttaneet häntä etsimään hyvää elämästään lasipullon sirpaleiden joukosta. niin hän menetti oman entisen itsensä, josta oli haaveillut ja pitänyt kynsin ja hampain kiinni pullon sisällä. siloin hän oli ajatellut että jos joku hänet joskus päästäisi ulos, olisi sillä vihdoin mahdollisuus syntyä uudelleen.

näin ei kuitenkaan käynyt. mikään ei mennyt niinkuin piti mennä. eikä hän koskaan saanut tuota pullopostia, jonka hänelle lähetin pienestä säröstä pullon pohjassa aikoja sitten.