IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogimerkintä

« Uudempi - Vanhempi »

Masa tutkii, osa ILauantai 30.04.2011 20:48

Pätekää kavereillenne aiheesta Juominen :

1. Hyviä uutisia, alkoholi ei "tapa" aivosoluja, vaan hidastaa niiden kasvua. Alunperin tämä ajatus lähti 1800-luvun alun raittiushihhuleista, eikä se perustu mihinkään faktaan.
Myös hermosolujen määrää on tutkittu , eikä eroja määrässä tai tiheydessä ole havaittu juoppojen ja ei-juoppojen välillä. Monet muut tutkimukset ovat osoittaneet, että kohtuullinen juominen voi jopa edistää havaintokykyä. Länsi-naapurimme tutki, että hiirillä joille annetaan alkoholia, kasvaa enemmän aivosoluja.
Väärinkäyttö kyllä aiheuttaa tuhoa, eikä vähiten aivoille, mutta se ei johdu solujen kuolemisesta. Todennäköisintä on että alkoholi häiritsee aivojen työskentelyä (tämä nyt ei ollut mitenkään uutta).

2. Krapula johtuu dehydraatiosta, jolloin aivot kutistuvat ja saavat aivoja peittävän kalvon kutistumaan. Juuri tätä kalvoa siis särkee. Aivot ei tunne mitään, vaikka niihin löisi puukon pystyyn.

3. Filtrum on huulessa oleva pystyura, ja ilman sitä ei ihminen pystyisi juomaan pullonsuusta, koska ilma ei pääsisi pulloon. Ja sitten kaikki hukkuisi paskaan.

4. Jos avaat oluttölkin painottomassa tilassa, olut ryöpsähtää ulos ja leijailee ympäriinsä pallomaisina pisaroina.

5. Tähtitieteilijät ovat hiljattain havainneet valtavasti alkoholia meidän alueellamme Linnunradalla. Metanolipilvi on läpimitaltaan 463 miljardia kilometriä (ei ihme että on tämmöinen pieni kärpäsenpaska jäänyt huomaamatta). Vaikka metanoli onkin meille myrkyllistä, tukee tämä teoriaa, että "maailmankaikkeus on tässä, jotta voimme juoda sitä".

Otetaas yhdet...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.