IRC-Galleria

- Halme kuollut?
- Ei.

Mutta miksi en omista mitään?

Kiinnostaa niin paljon että tapan.

En ole ylpeä itsestäni, enkä teistä.
Olo on ihan helvetin positiivinen.
Päässä pyörii jos jonkinlaisia ajatuksia,
enimmäkseen paskoja, luovuus on kuollut.
Mutta onneksi niinkuin minulle aina sanotaan
"elämässä on paljon muutakin kuin alkoholi",
se on totta ja se on auttanut, ainakin minua.
Teistä en niinkään välitä, kuolkaa vaikka kuppaan.

Taas on yksi vuosi vaihtunut toiseen.
Olo ei tunnu yhtään sen erikoisemmalta kuin toissapäivänäkään.
Vuoden vaihtumista on juhlittu ja taivaalle on ammuttu miljoonia tonneja paskaa ja tietenkin se mikä menee ylös tippuu myös alas,
tai ainakin se mitä siitä on jäljellä.
Nyt sitä valtavaa paskan määrää joutuu katsomaan taas monta viikkoa,
voin vain kysyä onko tässä touhussa minkäänlaista järkeä?

Nyt on ihana ja hyvä olo,
niinkuin on mulla nenässä kolo,
sinne imeytyy jos jonkin laista,
yleensä valkoista ja puuterimaista.

Nyt kun olen ollut kaksi viikkoa ja kaksi päivää kuivilla alkaa tulla psyykkiset vieroitusoireet, joten ajattelin muistella fyysisiä vieroitusoireita ja kokemuksia, ihan vain omaksi ilokseni.

Aloitin putken 10. päivä marraskuuta ja lopetin 13. päivä joulukuuta.
En muista enää tarkalleen kaikkia tapahtumia lopettamisen jälkeen,
mutta kirjaan nyt ylös ne jotka muistan.

Ensimmäinen yö 13. - 14.12. En pystynyt nukkumaan missään asennossa, kaikki oli väärin ja huonosti. Kun viimein nukahdin kello oli jotain neljän paikkeilla. Sitten heräsin kello oli puoli viisi, olin yltäpäältä kylmästä hiestä. Luulin ja tunsin kuinka kasvoni alkoivat sulaa ja valua lattialle. Tärisin ja vapisin näin mustan hahmon seisovan vaatekaapin edessä, sillä oli punaiset silmät jotka porautuivat sisääni. Siitä kauhistuneena juoksin yläkerran vessaan tarkistamaan oliko kasvoistani enää mitään jäljellä. Aluksi kun katsoin peiliin en nähnyt mitään, mutta sitten kaikki kirkastui ja näin että kasvoni olivat paikallaan. Istuin vessassa varmaan jotain pari tuntia ennen kuin uskalsin tulla ulos. Kävin tupakalla ja otin rauhoittavia, jonka jälkeen sain viimein unta.

Toinen yö 14. - 15.12. En edelleenkään pystynyt nukkumaan, kaikki oli huonosti, sänky ja peitto tuintuivat imevän minua sisäänsä ja tyyny yritti tukehduttaa minut. Jalkapohjistani tuli ulos käärmeitä, matoja ja torakoita, jotka ryömivät polvieni kohdalle ja menivät siitä ihoni sisään. Joka paikkaa kutitti, poltti ja paleli, joten raavin itseni verille. Jouduin taas juoksemaan vessaan piiloon ja varmistamaan että kasvoni olivat tallella. Viimein uskalsin mennä tupakalle, jonka jälkeen otin taas rauhoittavia että saisin unta. Mutta uni ei tullut, menin taas tupakalle jonka jälkeen otin lisää rauhoittavia ja tällä kertaa sain unen päästä kiinni.

Kolmas yö 15. - 16.12. Olin niin väsynyt että toivoin kuolevani.
Samat kokemukset edellisiltä illoilta toistuivat, mutta paljon voimakkaammin. Yhtäkkiä tajusin että olin taas vessassa piilossa liskoilta. Taas meni pari tuntia ennenkuin uskalsin mennä tupakalle.
Otin rauhoittavat ja menin sohvalle nukkumaan, joka osottautui mukavammaksi kuin sänky jossa nukuin. Eikä mennyt kauaa kun nukahdin.

Neljäs yö 16. - 17.12. Se oli ehkä hirvein yö edellisistä. Tällä kertaa otin rauhoittavat samantien kun menin nukkumaan. Yhtäkkiä heräsin kesken unieni, en pystynyt liikuttamaan jalkojani, käteni kramppasivat ja tuntui kuin sisälläni palaisi loputon liekki. Oloni oli niin tuskallinen että jossain vaiheessa minulta lähti taju. Muuta en siitä yöstä muista.

Viides yö 17. - 18.12. Tämä oli viimeinen liskojen yö. Sain jatkuvasti kramppeja jalkoihini ja käsiini. Kylmähiki valui pitkin kasvoja ja kehoa. Kylmät ja kuumat aallot tekivät olosta niin epämukavan että toivoin kuolevani. Sain raahattua itseni tupakalle, jonka jälkeen otin sen verran rauhoittavia että olo helpottui ja sain nukuttua.

Tätä kirjoittaessani voin vain miettiä että onko tässä touhussa mitään järkeä.

Pakko ottaa rauhoittavia kun vituttaa niin perkeleesti.

Kiitos Joulupukki!

Heräsin klo. 15:58 hirveään krapulaan.
Kävin suihkussa ja pesin hampaani,
mutta se ei auttanut, joten avasin kaljan.

Pääsin eilen ulos Kangasvuoren psykiatrisesta sairaalasta.
Nyt on sitten aloitettava uusi ja ihana elämä, mutta
en tiedä pystynkö siihen, joten taidan jatkaa vanhaan malliin.
Tiedän että se on paskaa, mutta niin on elämäkin.