IRC-Galleria

Ei auta kauhistella. Tapahtunutta ei saa tekemättömäksi. Yhteiskunnassa on selvästikin jotain vikaa, kun sitä pitää vihata noin paljon. Kun se antaa tuollaista tapahtua.

Ei kielloilla ja säännöstelyillä saa haavoja parannettua tai elämää hymyilemään. Kyllähän sen jokainen tietää, jo vaikka koiran omistajana, enemmän vielä ihmislapsen vanhempana. Jos lasta opettaa vain kielloilla ja asettamalla aitoja tai muita esteitä sen tielle, lapsi turhautuu, ja kiinnostuu aitojen takaisesta maailmasta. Mutta jos lasta rakastetaan, sen hyvä käytös palkitaan, oikeaa suuntaa vahvistetaan ja aitojen takana käydään yhdessä turvallisesti katsomassa, ja auttamalla lasta ymmärtämään vaara turvallisen rajan takana, hän oppii ohjeiden merkityksen, ja haluaa (ainakin joskus) noudattaa niitä.

Jos tässä tilanteessa kielletään aseet ja laitetaan metallinpaljastimet kouluun, se herättää houkutuksia. Entä jos kokeilenkin, josko saisin jotenkin aseen salakuljetettua kouluun. Vaikkei aiemmin olisi tullut moinen mieleenkään. Kuljetan linkkarin kouluun, ja esittelen sitä, ja jos joku sattuu kiusaamaan niin onpa hyvä vetää linkkari esiin, niin loppuu se nenille hyppiminen. Kunnes joku sattuu osoittamaan takaisin aseella. Okei, kärjistettyä tekstiä, mutta joka tapauksessa. Ongelman ratkaisu lähtee jostain aivan muualta kun kielloista ja säännöistä.

Tässä maassa on niin paljon pahoinvointia stressin, kiireen, rahan takia. Perhettä sanan laajemmassa merkityksessä ei juuri ole olemassakaan. Yksinhuoltajaäiti saattaa uupua taakkansa alle, kun ei ole isovanhempaa tai tätiä auttamassa lasten hoidossa. Perheenisä stressaantuu, kun työpaikalla vaaditaan enemmän ja enemmän, mutta toisaalta lapsetkin tarvitsevat isäänsä enemmän ja enemmän koulujen luokkakokojen suurentuessa ja levottomuuden lisääntyessä. Yhteenkuuluvuuden tunne tuntuu joskus täysin utopistiselta ajatukselta.

Pysyviä ihmissuhteita on yhä harvemmin. Täytyy ottaa itse itsestään vastuu, nostaa oma häntänsä kun ei kukaan muu sitä tee. Mutta kuinka tehdä se, kun itseluottamus ja muukin turvallisuuden tunne on hukassa? Homman voi jättää tekemättä, vetäytyä hiljaisena nurkkaan, ja alistua ensin vanhempien, sitten opettajien ja esimiesten tahtoon, ja antaa oman pahan olon ja epävarmuuden kasaantua sisällä. Tai sitten itsensä korostamisen voi vetää överiksi. Kun minua ei ole kukaan koskaan kunnioittanut, kun minua ei kukaan rakasta, minulla ei ole mitään sijaa tässä maailmassa, niin miksi minun pitäisi kunnioittaa ketään muutakaan? Katkeroituneena ihminen on vaarallisimmillaan. Usein nämä kaksi kulkevat käsi kädessä. Hiljaisen mitta tulee täyteen lopulta, ja sitten tapahtuu ikäviä.

Miten syrjäytymistä sitten voisi ehkäistä? Kaikki lähtee mielestäni sieltä ihan perusturvallisuudesta, mikä rakentuu ensimmäisten elinvuosien aikana. Vanhemmille pitää saada vapaus olla lastensa kanssa kotona. Edes osa-aikaisesti vielä äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeenkin tuetusti. Koululuokkien pitäisi olla pienempiä, että jokaisella oppilaalla olisi parempi kontakti opettajaan. Opettajat eivät saisi vaihtua alaluokilla niin paljon. Tukijärjestelmä pitäisi olla jokaisen tarvitsijan tavoitettavissa. Koulussa syrjäytymisiin pitäisi pystyä puuttumaan paremmin. Koulun ja kodin yhteistyötä pitäisi rohkaista muutenkin, kuin puhumalla hienoja asioita kevätjuhlissa.

Niin, rahaa tarvitaan siihenkin. Mutta muitakin keinoja on, sitä odotellessa. Vapaaehtoisuudellakin saa paljon aikaa. Sillä, että katsoo vähän kaverinkin perään. Sillä, että välittää. Ottaa hiljaisemmankin mukaan keskusteluun. Kysyy "Mitä sinulle kuuluu?". Kuuntelijan ei tarvitse aina olla ammattiauttaja. Riittää että korva ja mahdollisesti olkapääkin löytyy. Ja järkeä seisahtua hetkeksi. Rohkeutta puuttua asioihin. Vahvuutta tukea toinen toistaan. Ystäviä tarvitsee jokainen.


*********
Tähän vielä tällainen ei-oma-teksti, jostain...
**********

Kuusivuotiaan näkemys koiran tarkoituksesta

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin tutkimaan erästä Irlannin susikoiraa nimeltä Belker. Koiran omistajat, Ron, vaimonsa Lisa ja heidän pieni poikansa Shane, olivat kaikki hyvin kiintyneitä Belkeriin, ja toivoivat ihmettä.

Tutkin Belkerin, ja totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, ettemme voineet tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Se voitaisiin tehdä heillä kotona, ja näin saattaa Belker turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä, viimeiselle matkalleen.

Tehdessämme valmisteluja Ron ja Lisa sanoivat, että voisi olla hyvä, että kuusivuotias Shane olisi myös läsnä. Heidän mielestään Shane saattaisi oppia jotakin tästä kokemuksesta.

Seuraavana päivänä tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani katsellessani Belkeriä ja perhettä, joka
ympäröi sitä. Shane vaikutti niin rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa, että aprikoin, tiesikö hän mitä oli tapahtumassa. Muutamassa minuutissa Belker nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Shane vaikutti hyväksyvän Belkerin poismenon ilman mitään vaikeuksia. Istuimme kaikki hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät ihmistä niin paljon lyhyemmän ajan. Shane, joka oli kuunnellut hiljaisena keskustelua, virkkoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan.
Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä.

Hän sanoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat oppia, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisilleen, eikö totta?" Sitten hän jatkoi: "No siis, koirat tietävät jo tämän, ja siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."

Elä yksinkertaisesti. Rakasta anteliaasti. Välitä syvästi. Puhu ystävällisesti.

Muista, jos koira olisi opettajasi, oppisit monia hienoja asioita.

· Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään.

· Älä koskaan kieltäydy hupiajelusta.

· Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota.

· Ota nokosia.

· Venyttele ennen ylösnousua.

· Juokse, telmi ja leiki päivittäin.

· Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua.

· Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää.

· Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella.

· Kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa.

· Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi.

· Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta silkasta ilosta.

· Ole uskollinen.

· Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet.

· Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen.

· Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise
hellävaraisesti.

NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ.