kaikki on erilaista nyt. silloin kun tulin, oli kesä. vihreät lehdet suhisivat puissa ja aurinko paistoi. iltaisin oli valoisaa, enkä osannut tietä kotiin. kaupunki näytti vieraalta, mutta samalla kutsuvalta. työpaikan takahuoneessa ei ollut sitä tunnelmaa, mikä siellä on nyt, kun ahmaisen pizzabaguetten kahdella haukkaisulla nälkäiseen mahaani ja huuhtelen coca-cola zerolla. en tunnistanut niitä ihmisiä, jotka nykyään tulevat vastaani joka päivä. vielä en tiennyt, että kohtaisin samoja naamoja joka aamu samoissa liikennevaloissa, samoissa risteyksissä, saman konditorian kohdalla. viisi kuukautta elämästäni on mennyt nopeasti, vaikka siihen on mahtunut sata koneellista pyykkiä, irtolavuaari, 123 pitsaa, 438 pussia lakris supermixiä, 8676 puhelua suomeen, noin 6789 kirosanaa ja kaksitoista kyyneltä. en koskaan unohda.
ajattelin laittaa tänään vähän ripsiväriä.