mun hyvä ystävä oli mun luona tiistaista sunnuntaihin. tänään mun hyvä ystävä hyppäsi taksin kyytiin ja pöräytti lentokentälle ja poistui maasta. minut valtasi suuri suru. kaikki mitä me oltiin tehty yhdessä tänä aikana vilisi mun silmien ohi kuin kuustuhatta eksynyttä hirveä. kurkkua puristi. en olisi millään halunnut luopua ystävästä, joka nukkui vieressäni viisi yötä ja nauroi kanssani kuusi päivää. ystäväni nauroi tyhmille jutuilleni, teki meille mansikka-banaanirahkaa, söi paistamiani lättyjä (valmispussista kyhättyjä rötkäleitä, mutta ihan hyviltä ne maistui) ja levitti käsirasvaani naamaansa. me käveltiin yhdessä mäkiä alas ja mäkiä ylös, eikä yksikään mäki tuntunut niin raskaalta kuin yleensä. sillä mikään ei tunnu niin raskaalta, kun on ystävän kanssa.
me käytiin tanskassakin. herättiin kello neljä aamulla torstaiaamuna ja seilattiin hirtshalsiin. siellä ei ollut mitään jännää, joten matkasimme junalla hjørring-nimiseen kaupunkiin. siellä me paleltiin itsemme lähes hypotermian kaltaiseen olotilaan ja syötiin pikkupitsat omituisen ostoskeskuksen edessä. terminaalissa laivan lähtöä odotellessamme kehittelimme oman pelin, jota pelasimme ainakin tunnin. pelin nimi oli lehtipeli. juuri nyt en jaksa kertoa miten sitä pelataan. kotimatkalla pelasimme laivassa korttia niin kauan kuin väsymykseltämme pystyimme. reissu oli nimittäin aika rankka. loppuajasta kykenimme vain nauramaan. tällä hetkellä kotini tuntuu niin tyhjältä. ystäväni jätti jälkeensä valtavan aukon. kaikki tuntuu tyhmältä yksin. mulla on niin ikävä sua! oot mulle kamalan tärkeä. anteeks, kun mää oon välillä ihan hirvee kusipää.
näistä muistan ystäväni vierailun luonani ikuisesti:
1) slaven din -biisi
2) oksennetaan sitten yhessä!
3) hjörrrrrrrring
4) vilken zone ska man välja om man ska till hirtshals?
5) ystävällisesti tuttavallisesti HÄN
7) minkä näistä sää valihtisit?
8) hyi kö mulla on kylymä!
9) mitä kaikkee mulla on mitä sulla ei oo?
10) mää en pärjää ilman sua! mitä mää teen ilman sun neuvoja oi rakas neuvonantajani?