Tänään yritin tehdä pehmoisen laskeutumisen koulumaailmaan menemällä kaakaolle yliopiston kahvilaan. Se ei ihan onnistunut - sellaisella voimalla karu todellisuus iski päin kasvoja.
Ilmoittautumisia, lappuja, päivämääriä, aikatauluja, sitä ja tätä! Ahdistuin syvästi siinä kaakaota litkiessäni ja juustosämpylää mutustaessani. Kysyin T:ltä voisimmeko mennä huomenna yhdessä ilmoittautumaan kursseille, kun en yksin välttämättä osaa. "No jos sä tuut heti aamusta tänne!" sanoi T. Aika nihkee vastaus minusta. En ehkä oo menossa.
Minusta luuserit ovat kivoja. On kiva kokoontua luuseriporukalla, vaihtaa luuserikuulumisia ja huomata ettei ole yksin. Harmi, että luuserit ovat katoava luonnonvara. Minä olen Vaasan ainoa.