IRC-Galleria

I am trapped.

Vietin kyllä mukavan päivän, mutta sieltä se epätoivo jostakin puskan takaa kuitenkin yllätti. Samu oli tänään ihan huippu. Siinä on maailman mahtavin kersa ihan oikeasti. Kun tein lähtöä illalla niin poika seisoi kädet ojossa eteisessä ja mankui: "Minä, mukaan!" Ehkä söpöintä ikinä oli, kun se kietoi pikkukätensä mun hartioiden ympäri. Koko seurue oli ihan tippa linssissä, taisipa joku ottaa kuviakin. Siitä on kauan, kun joku on viimeksi kietonut kätensä mun hartioiden ympäri. Oon ihan ylpeä siitä, että joku todellakin teki niin. Vaikkakin kyseessä oli kaksivuotias pikkujätkä. Mut ehkä söpöin pikkujätkä ikinä!

Lisäksi olen ollut tänään todellinen idiootti. En tiedä mikä mua vaivaa! En osaa elää. En vaan hallitse tätä hommaa. Miten mun pitäisi muka käyttäytyä? Mistä kaikki muut ihmiset tietää, miten toimia? Miks tuntuu, että kaikilla muilla on hommat hanskassa?

Pari tuntia sitten nyyhkytin tässä koneen äärellä ja nieleskelin kyyneleitä. Tuntui vain jotenkin kamalalta. Minä en ole mitään. Minussa ei ole mitään erikoista. Minä en ole kenellekään mitenkään erityinen. Minut voisi korvata kuka tahansa perusjamppa. Minua ei kaipaa kukaan.

IHAN NIINKUIN SILLÄ OLISI JOTAIN VITUN VÄLIÄ!

Mun pitäisi oppia olemaan yksin.

"Pussaa mun varpaita!" ♥