IRC-Galleria

jos mulla olis lapsia, ne ei sais koskaan tehdä mitään

ne ei sais rimpuilla kiipeilytelineessä, eikä nousta puuhun

ne ei sais kattoa salkkareita, eikä syödä karkkia

ne ei sais juosta, paitsi pehmustetussa huoneessa kypärä päässä

ja ukkosella piilottaisin ne sängyn alle

niitten pitäis olla iltaisin kotona viimeistään viideltä ja jatkuvasti
puhelinsoiton päässä

ne ei sais mennä kesäisin lorkkimaan rantaveteen muiden muksujen kanssa, eikä soutaa kumiveneellä lähisaareen

ne ei sais laskea liukumäkiä eikä keinua tuolilla

ne ei sais leikata saksilla, eikä käyttää mitään sähkölaitteita

ne ei sais leikkiä muovipusseilla tai temppuilla portaissa

ne ei sais sytyttää tulitikkuja eikä nuolla ostoskärryjä

ne ei sais imeskellä jääpuikkoja eikä mennä yksin minnekään

ne ei sais haudata kuolleita lintuja tai koskea linnunkakkaan

ne ei sais hengitellä heliumia eikä tehdä mitään muutakaan hauskaa koska niiden äiti pelkää kaikkea

mun lapsista tulis hermoraunioita ennen 5-vuotissynttäreitään ja ne pakenis kotoa ennen kouluikää

onneks mulla ei oo lapsia

ällöttävää pyytää apua, olla riippuvainen jostain toisesta

nolottaa ottaa apua vastaan

ikuinen kiitollisuudenvelka roikkuu kiinni kantäpäässä kuin rakkolaastarin liimaan tarttunut nöyhtä: vaikka itse laastari on irrotettu jo aikoja sitten, ei musta lika lähde missään pesussa

pakko selvitä yksin

tuntuu etteivät ylistävät sanat milloinkaan riitä: no kiitos nyt vielä kerran, tää oli oikeesti ihan liikaa, kiitos tosi paljon

niin väsynyt olemaan yksin, ettei edes itselleen myönnä

minä en suostu olemaan heikko - be strong, beeeeee strooooong

varma tunne siitä, ettei koskaan tule ketään

ei koskaan, ei ketään

mun hyvä ystävä oli mun luona tiistaista sunnuntaihin. tänään mun hyvä ystävä hyppäsi taksin kyytiin ja pöräytti lentokentälle ja poistui maasta. minut valtasi suuri suru. kaikki mitä me oltiin tehty yhdessä tänä aikana vilisi mun silmien ohi kuin kuustuhatta eksynyttä hirveä. kurkkua puristi. en olisi millään halunnut luopua ystävästä, joka nukkui vieressäni viisi yötä ja nauroi kanssani kuusi päivää. ystäväni nauroi tyhmille jutuilleni, teki meille mansikka-banaanirahkaa, söi paistamiani lättyjä (valmispussista kyhättyjä rötkäleitä, mutta ihan hyviltä ne maistui) ja levitti käsirasvaani naamaansa. me käveltiin yhdessä mäkiä alas ja mäkiä ylös, eikä yksikään mäki tuntunut niin raskaalta kuin yleensä. sillä mikään ei tunnu niin raskaalta, kun on ystävän kanssa.

me käytiin tanskassakin. herättiin kello neljä aamulla torstaiaamuna ja seilattiin hirtshalsiin. siellä ei ollut mitään jännää, joten matkasimme junalla hjørring-nimiseen kaupunkiin. siellä me paleltiin itsemme lähes hypotermian kaltaiseen olotilaan ja syötiin pikkupitsat omituisen ostoskeskuksen edessä. terminaalissa laivan lähtöä odotellessamme kehittelimme oman pelin, jota pelasimme ainakin tunnin. pelin nimi oli lehtipeli. juuri nyt en jaksa kertoa miten sitä pelataan. kotimatkalla pelasimme laivassa korttia niin kauan kuin väsymykseltämme pystyimme. reissu oli nimittäin aika rankka. loppuajasta kykenimme vain nauramaan. tällä hetkellä kotini tuntuu niin tyhjältä. ystäväni jätti jälkeensä valtavan aukon. kaikki tuntuu tyhmältä yksin. mulla on niin ikävä sua! oot mulle kamalan tärkeä. anteeks, kun mää oon välillä ihan hirvee kusipää.

näistä muistan ystäväni vierailun luonani ikuisesti:

1) slaven din -biisi

2) oksennetaan sitten yhessä!

3) hjörrrrrrrring

4) vilken zone ska man välja om man ska till hirtshals?

5) ystävällisesti tuttavallisesti HÄN

7) minkä näistä sää valihtisit?

8) hyi kö mulla on kylymä!

9) mitä kaikkee mulla on mitä sulla ei oo?

10) mää en pärjää ilman sua! mitä mää teen ilman sun neuvoja oi rakas neuvonantajani?

tuntuu kuin olisin viitasaarella. kotiin lestijärvelle on 88 kilometriä. siellä on minun maallinen omaisuuteni, lestijärvellä. siellä mummun talon pimeydessä ja yksinäisyydessä on mun korulippaani, kaikki levyt, kirjeeni, päiväkirjani ja 35 sukkaa. pöydällä on mun lamppu ja naulakossa roikkuu mun takki. kumppareihin on tarttunut mustikanlehtiä. muutkin kengät seisovat eteisessä ylväinä, mutta haurastuen käytön puutteessa päivä päivältä enemmän. melkein kuin asuisin siellä. talo on kuitenkin kylmä ja hiljainen, se nukkuu talviunta mun tavarat sisuksissaan. se suojelee mun kattiloita ja sukkahousuja, se pitää huolta levysoittimesta, joka pakahtuu kun ei pääse soittelemaan musiikkia kenenkään korville ja imurista, jolla on viimeksi imuroitu kesällä 2009.

olisin kuin meidän äiti. sen jalat ei koskaan ole hikiset, eikä se haise pahalta. se puhdistaa mun korvat, vaikka olen jo 17. se kutittaa mun varpaita, jos minäkin kutitan sitten sen. lauantaina kello 15.30 äiti huutaa kahville. siihen mennessä se on jo pessyt viisi koneellista pyykkiä, pyöritellyt taivaallisia lihapullia, kuorinut perunat, sulattanut pakastimen, käynyt lenkillä, kerännyt lika-astiat ympäri taloa ja imuroinut, vaikka sillä on niskat kipeänä (lupasin hieroa illemmalla). äiti sulattaa mikrossa kanelikierteitään. tänä viikonloppuna se ei ole ehtinyt leipoa, saamme tyytyä pakasteisiin. uitan kolmatta kanelikierrettä kahvissa. ryystän pullamössöt naamariin, puolet lösähtää pöydälle. "voi tuota meijän kaksvuotiasta!", äiti huokaa hakien keittiörätin (jota äiti aina kutsuu luutuksi). nautin äitin huomiosta. se pyyhkii mun jälkeni ja voin rauhassa jatkaa ryystämistä. olisin osannut itsekin siivota sotkuni.

keskiviikkona laahustin kaupasta kotiin. ostin kolme kauppakassillista herkkuja. "ei mun ainakaan tule ruokaa tehtyä", ajattelin. raahatessani pusseja tunsin itseni ihan yksin kotona-keviniksi. muistattehan sen kohtauksen, jossa kevin kantaa ostoksia kotiinsa ja sitten pussit levähtävät pitkin katua? mun pussit eivät sentään lörähtäneet ympäri ojia.

silloin siellä tuntureilla puolestani tunsin itseni ihan hemuliksi. enkä miksikään tavalliseksi hemuliksi, vaan siksi hemuliksi, joka viillätti suksillaan pitkin vuortenrinteitä siinä yhdessä muumilaakson tarinoita- jaksossa. muistatteko hänet? se oli ihan hömelö hemuli.

tämä pääsiäinen on ihan paska. olen saanut yliannostuksen yksinäisyyttä ja aliannostuksen mämmiä ja asunto on jääkylmä.

inhoan mahaani. se on iso ja turvonnut. se lepää housujen vyötärön yllä kuin kynttilästä valunut ja lopulta lautasen reunaan jähmettynyt steariini. se on pullea ja täynnä rusinapullaa, vaikka en pidä rusinoista pullassa. eikä se koskaan mene pois. sen sijaan se kasvaa kasvamistaan ja pian en ole nähnyt napaani vuosikausiin.

kerran näin kotkan liitelevän tuntureiden välissä. sillä oli sopivasti tuulta siipiensä alla ja vaikka se oli kaukana, pelkäsin hieman herkullisten eväsleipieni puolesta. se olisi napannut evääni alle sekunnin sadasosassa terävällä nokallaan ja raapinut naamaani veriset naarmut pitkillä kotkankynsillään. mietin kotkaa vielä myöhään yöllä maatessani kostealla patjalla kostean peiton alla jossain siellä tuntureiden keskellä olevassa erämökissä. kämppä oli jääkylmä, emme olleet pitäneet tulta kaminassa sinä iltana. vedin kolmannet sukat jalkaani ja pipon päähän, mutta värisin silti. reiteni olivat kananlihalla ja pelkäsin, että hämähäkki tekee pesän korvaani. olin ihan varma, että tuossa kämpässä asui tuhansittain hämiksiä. tuuli valitti nurkissa, se halusi minun peittoni alle lämmittelemään. makasin kerrosängyn yläpedissä kuin muumio, en uskaltanut liikkua senttiäkään. alapuolellani oli eläviä ihmisiä, joiden päälle en saisi pudota, eikä sängyssä tietenkään ollut mitään kaiteita. minä hiihtelin hienoissa maisemissa, tein tulen suojaisaan paikkaan, sulatin nuotiossa mononpohjaa. kaivelin repusta termarin ja join lämpimät kaakaot. suihkua en tällä reissulla erityisemmin kaivannut, mulla oli muutakin tekemistä.

vadelmavenepakolainen ei olisi uskonut eksyvänsä norjaan.

kotiin tullessa oli vielä valoisaa. tuntui ihanalta. orastava kevät sai mut kuvittelemaan vihreät lehdet puihin ja tuulen lämpimäksi - se toimi! ylämäessä huomasin että parin pikkutytön katseet olivat nauliutuneet minuun. tytöt tapittivat minua innokkaasti tien penkalta ja kun saavuin kohdalle, toinen heistä sanoi hieman epävarmalla äänellä: "vil du ha en blomst?" kesti hetken tajuta, että neiti tarkoitti kädessä pitämäänsä vihreää ruohoa ja että tämä ystävällinen sielu tosiaan halusi antaa sen mulle. "ja, tack", sopersin häkeltyneenä, jolloin toinenkin tytöistä ojensi ruohoa mua kohti sanoen: "min er gratis!"

"det var ju snällt!", minä huudahdin pois kävellessäni. tuli ihan käsittämättömän hyvä mieli. alkoi melkein itkettää. elän tuollaisia hetkiä varten!

Riitta
ootko siellä

17:23Pauliina
olen

17:23Riitta
mikäs nyt murehdituttaa?

17:23Pauliina
no ei mikään!

17:24Riitta
mitä oot touhunnu

17:24Pauliina
ei ollu sulle tarkoitettu teksti!
en mitään
ette varmaan tuu pääsiäisenä?

17:24Riitta
en tiedä

17:24Pauliina
mitä oot ite touhunnu?
mulla on vapaapäivä, en tykkää yhtään.

:25Riitta
pitäis nauttia vapaapäivästä ja tehdä jotain kivaa

17:25Pauliina
kuten?

17:25Riitta

mikä sun mielestä on kivaa

17:25Pauliina
jaa

17:26Riitta
pitäiskö olla huolissaan sinusta

17:26Pauliina
no ei tietenkään!

17:27Riitta
helmi ei halua tulla silloin pääsiäisenä ja en tiedä mitä sitten tehdään

17:28Pauliina
no eiköhän se oo jo liian myöhästä muutenkin.

17:28Riitta
en oo nyt katsonut niitä lippujakaan niin en tiedä saisko niitä vielä.

17:29Pauliina
joo.

17:30Riitta
jukkaa ja leenaa odotellan veroilmoituksia tekemään huomenna. täällä on ollut kaunis aurinkoinen päivä ja kävin vilin kanssa hiihtämässä parannassa

17:31Pauliina
täällä oli kans ihan nätti päivä mutta en oo käynyt ulkona.

17:31Riitta
mene käymään vielähän ehtii

17:32Pauliina
lähen kyllä pian ku mennään hannan kans kaupungille syömään ja elokuviin

17:32Riitta
no hyvä
tulin katsomaan s:n viestiä, mutta nyt ei ollut tullut mitään

17:32Pauliina
selviskö siitä nyt sitte?
että meinaako se lestillä töitä tehä vai mitä?

17:34Riitta
kirjoitin sille vähän mahdollisuuksista, ettei täältä niin vaan töitä saa

17:34Pauliina
niin, kai se kuvittele että vois opettaa englantia jossain koulun kerhossa mutta eihän siitä ainakaan makseta.

17:35Riitta
niin, taidan lopettaa nyt tähän

17:35Pauliina
joo. heippa!

17:35Riitta
Heippa! Soitellaaan

17:35Pauliina
joo

ihan paska olo. oon taas tehnyt virheitä, joita en ole vielä edes tunnustanut! luultavasti maanantaina paukkuu. pelottaa. mitä tästä seuraa? mun tyhmyys on taas uudella tasolla. mun tyhmyys on jotain niin käsittättämättönän suurta ja abstraktia, ettei sitä voi ymmärtää normaalilla järjellä. että minä olen idiootti!

jos antaisit minulle kauneimmat sanasi, voisin ehkä kirjoittaa ne ylös. ne sanat levittyisivät mobilatin lailla maailman kipupisteisiin, auttaisivat hieman. kunhan vain voidetta ei menisi silmiin, sillä se kirvelee ja on hankalasti huuhdeltavissa.


näin jotain uutta talossa, jonka ohi olen kulkenut satoja kertoja. yläkerrassa oli torni! se oli hieno torni, enkä voi tajuta miksen ole hokannut sitä aiemmin. sinne olisi kiva muuttaa. joku asui siellä ehkä ensimmäistä päivää kuin viimeistä päivää, koska en ole koskaan ennen nähnyt siellä valoja.

tilasin suomesta rairuohon siemeniä. äiti laittoi ne postiin tänään. laitan ruohot kasvamaan sekä töissä että kotona. niin ajattelin. varmaan niitä siemeniä olisi voinut saada täältäkin jostain, mutta en jaksanut etsiä mitään siemenkauppaa.

nyt tuli viis aivastusta. aivan niin kuin silloin kerran ennenkin. ja tästä tekstistä tulee ihan paska. aivan niin kuin aina.

aamulla töihin lompsiessani mun teki mieli tunnustaa rakkauteni maailmaa kohtaan kaupunkiin vievällä sillalla, mutta en sitten tunnustanutkaan. olisin pauhannut kilpaa joen aaltojen kanssa! tyhmää ja harmittavaa, etten pauhannut, koska maailma kyllä epäilemättä ansaitsisi moisen rakkaudentunnustuksen. illalla töistä kotiin kipittäessäni katselin kun lentsikka liiteli jossain kaukaisuudessa näyttäen punaiselta tähdenlennolta ja mietin kaikkia niitä sieluja, jotka lipuivat ylitseni sillä hetkellä.