IRC-Galleria

T: Ihan kauheeta, sielä oli viime yönä taas jotku menomas...

P: Menomas?

T: Niinii, menomas uimas!

P: Ai jotku nuoretko?

T: Niinii!

Neiti Kesä istui yksin riippukeinussaan. Hän oli surullinen ja murheissaan. Pitkästä aikaa hän muisti elävästi kesän, jonka vietti Herra Ukkosmyrksyn kanssa. Useimmiten Neiti Kesä ei muistanut niin hyvin. Yleensä hänellä oli paljon tekemistä ja jos on paljon tekemistä, ei ehdi suremaan. Joskus Neiti Kesästä tuntui, että olisi ollut parempi, jos Herra Ukkosmyrskyä ei koskaan olisi ollut olemassakaan, että hän ei koskaan olisi tullutkaan pilaamaan kaikkea. Joskus Neiti Kesä taas mietti, että oli sentään hyvä, että Ukkosmyrsky saapui, sillä se oli ollut hänen paras kesänsä, eikä hänellä olisi lapsiakaan ilman Ukkosmyrskyä.
Sille ei kuitenkaan voi mitään, että silloin tällöin jokainen vaipuu epätoivoon ja tänään oli se päivä Neiti Kesälle. Kesää suretti myös se, että pian olisi syksy. Silloin ei enää voisi keinua pihakeinussa, eikä kävellä paljain jaloin. Silloin täytyisi etsiä vintiltä paksummat takit ja vetää lakki tiukasti päähän. Neiti Kesä vihasi sitä! Hän ei voinut sietää syksyä lotisevine ränneineen ja pimeine aamuineen, jolloin mieluiten ei nousisi ollenkaan, vaan jäisi sänkyyn pötköttämään koko päiväksi. Neiti Kesä oli todellakin allapäin. Neiti Kesä ajatteli, että jos hän jäisi tähän riippukeinuun istumaan ikuisiksi ajoiksi niin ehkä aika pysähtyisi, eikä syksy saapuisi koskaan. Kyllähän hän tiesi, että oikeasti ajankulkua on mahdoton estää tai edes hidastaa, mutta juuri tällainen mahdottomien asioiden ajattelu erotti Neiti Kesän muista aikuisista. Neiti Kesän ajattelulle ei ollut rajoja, hän oli kuin lapsi isossa vartalossa. "Kasvaisit aikuiseksi!" Herra Talvi ärähti usein Neiti Kesälle. Esimerkiksi silloin, kun Neiti Kesä oli ehdottanut, että Vuodenaikamaasta poistettaisiin kaikki kellot ja kalenterit ja muut sellaiset, jotka muistuttivat ajankulusta ja kiireestä ja kaikesta siitä, mikä väistämättä kuuluu aikuisten elämään. Aikuisten elämä oli tylsää Neiti Kesän mielestä. Herra Talven sanat kaikuivat hänen päässään. Hän tiesi, ettei Herra Talvi tietenkään tarkoittanut mitään pahaa, mutta Kesälle tuli silti aina vähän paha mieli tuollaisesta. "Minkäs sille voi kun on niin herkkämielinen!" tuhisi Neiti Kesä puoliääneen. Neiti Kesä ei vain mitenkään voinut käsittää, mihin kelloja ylipäätään tarvittiin. Hänen mielestään oli tärkeämpää kuunnella sisäistä kelloaan. Se kertoi usein paremmin, mitä pitää tehdä ja milloin. "Ehkä kaikilla ei ole sisäistä kelloa ja he ovat siksi niin riippuvaisia muista kelloista?" arveli Neiti Kesä.
Niin tai näin, Neiti Kesän sisäinen kello toimi kyllä erittäin hyvin. Neiti Kesän sisäinen kello oli sitä mieltä, että nyt olisi juuri sopiva aika Neiti Kesän löytää uusi rakkaus elämäänsä.

Iltani alkoi huonosti. Makasin sängyssäni ja tylsistyin. Välillä luin pätkän Geishan muistelmista vain huomatakseni, etten edelleenkään osaa keskittyä lukemaani. Suontakin veti, auts. T vaan datasi ja mulla oli maailman tylsintä ikinä, joten soitin Johkalle. Johkalla oli ihan yhtä tylsää, niinpä päätimme lyödä tylsät päämme yhteen ja tehdä yhdessä jotakin aivan älyttömän tylsää.
Lähdin siis viettämään iltaa Johkan kanssa. Ensin ajettiin kaupunkiin ja mentiin hetkeksi Amarilloon istumaan. "Janottaako?" kysyi baarimikko. "Ei erityisesti", vastasi Johka. " "Tuli vaan tekemisen puute", minä säestin. Johka otti kahvin, minä limsaa. Mun limsassa ei ollut enää yhtään hiilihappoa jäljellä, mutta ei se haitannut, kun muuten tunnelma oli suht hyvä. Puhuimme kouluhommista niin kauan, kunnes mulle tuli sekä henkisesti että fyysisesti paha olo ja pyysin Johkaa vaihtamaan puheenaihetta. En kauheasti tykkää koulusta. Amarillossa rilluttelun jälkeen suuntasimme pyörämme kohti Makuunin valtavia karkkivalikoimia ja lappasinkin pussiin aikamoisen määrän makeisia, joista mahani tälläkin hetkellä pullottaa. Sitten ajoimme Essolle ja ostimme lisää limsaa. Tämän jälkeen huristelimme merenrantaan, jossa heitimme levotonta läppää kunnes paikalle saapui pussaileva pariskunta, joka ei selvästikään ollut varautunut siihen, että rannassa voisi olla toisiakin. Katsoimme siis parhaaksi lähteä litomaan. Menin hetkeksi Johkan kotiin vieraaksi ja katsoimme kaksi jaksoa Pulttiboisia ja nauroimme jonkin verran. Sitten kello olikin jo aika paljon ja minun oli aika lähteä omaan kotiin, vaikka vähän pelottikin. Matkalla tihrusti vettä niin että hiukset kostuivat ja alkoivat kihartua minun polkiessani tuhatta ja sataa päin punaisia valoja. Ajattelin, että poljen niin kovaa, että voittaisin varmasti Ranskan ympäriajonkin. Ilman mitään douppauksia.

P.s. Mulla on laukussa ylläri itselleni. Vuokrasin nimittäin Makuunista erään "sydäntälämmittävän rakkaustarinan", jota tähdittävät Keanu Reeves ja Sandra Bullock. Musta tuntuu, että sydäntälämmittävä rakkaustarina on juuri sitä, mitä tällä hetkellä tarvitsen.

Tänään näin vain raskaana olevia naisia. Heitä oli joka puolella. Kaikki lisääntyvät, paitsi minä. Minä olen vakaasti päättänyt olla lisääntymättä ja siirtämättä eteenpäin näitä surkeita geenejäni.
Tuo on ehkä kaunein ajatus, mitä vanhemmuudesta koskaan on kirjoitettu, vai mitä? Olen surkimus.
Aion elämässäni lisääntyä vain siinä tapauksessa, että joku maailman täydellisin uros haluaisi lisääntyä kanssani (ei toki millään muotoa todellinen skenaario), jolloin huonojen geenien määrä puolittuisi. Mun kemiantaidoillani se ainakin menee juuri niin.

Jos minä perustaisin kaupan niin sen nimeksi tulisi ehkä Paukun putiikki. Siellä ei myytäisi mitään typeriä tavaroita vaan ihan puhtaasti hyvää mieltä. Sinne saisivat astella kaiken maailman purnarit ja pessimistit ja minä myisin heille hyvää mieltä sopivaan kilohintaan 12,50. Paukun putiikista ei koskaan lähtisi kukaan pois pahantuulisena. Minä ostaisin hyvää mieltä tukkukaupasta ja varaisin itselleni taskuihin ja laatikoihin paljon hyvää mieltä pahan päivän varalle.

Tänään ei ole yhtään paha päivä, mutta kyllä niitäkin vielä tulee.

Meistä on tullut T:n kanssa ihan hulluja: katotaan joka viikko Fångad av en sång FST:ltä ja jopa lauletaan mukana! Jag hade en gång en båt...

En ole ollut yhtään kiltti.

Aamu on kylmä
Etkö sinäkään jaksaisi vielä nousta
Vaikket nuku enää

Minun pieni rakkauteni
En haluaisi enää menettää ketään
Sinä kyllä tiedät

Älä unohda minua
Kun taas on mentävä
Älä unohda minua
Hiljaa hyvästeltävä
Opittava olemaan yksin

Mitä pitäisi sanoa
Niin helposti ymmärtää väärin
Joskus se pelottaa minua

Enkä minä haluaisi loukata sinua
Ja silti olen iloinen kyyneleistäsi
Sinä välität vielä

Älä unohda minua
Kun taas on mentävä
Älä unohda minua
Hiljaa hyvästeltävä
Opittava olemaan yksin

Opittava olemaan yksin

Älä unohda
Kun taas on mentävä
Älä unohda minua
Hiljaa hyvästeltävä
Opittava olemaan yksin

Opittava olemaan yksin

P.s.

Onneksi tänään tulee Sinkkuelämää!

P.p.s

Haluan Ruotsiin!

P.p.p.s

Ihanaa, kun E tulee huomenna! ♥

Tajusin tänään, että vihaan rahaa. Vihaan kaikkea mikä liittyy siihen: kateutta, riistoa, laskemista, paperia, huijaamista! Vihaan sitä, miten ihmiset ovat riippuvaisia rahasta - kaikki ajattelevat vain rahaa, eikä millään muulla ole mitään merkitystä. Mitä raha edes on? PELKKÄÄ PAPERISILPPUA JA ARVOTONTA METALLIA! You must be kidding me, folks. PAPERISILPPUA.
Tekisi mieleni sulattaa kaikki maailman jenit ja eurot ja ruplat ja dollarit ja latit ja kruunut suuressa sulatusuunissa ja antaa koko massan valua planeetan syvimpään rotkoon.

Alan kommunistiksi.

T on parhain ♥