IRC-Galleria

Alkaisin siis virtuaalihenkilöksi, joka ei olisi oikeasti olemassa. Cool!

Oon vähän miettinyt, että muuttaisin asumaan Galtsuun.

Kuinka huolestuttavaa se on?

1. Haluaisin olla helposti lähestyttävä. Yleensä mua ahdistaa, jos joku ihminen tukkii liian lähelle esimerkiksi puhumaan. Pitäisi opetella olemaan rennosti siinäkin tilanteessa ja pienentää henkilökohtaista reviiriäni. Haluaisin, että mulle olisi helppo puhua. Niin vain ei ole. Olen useamman kuin kerran kuullut ystäviltäni, etteivät he ole uskaltaneet kertoa tiettyjä asioita minulle. Sehän on kamalinta mitä ikinä olen kuullut! Olenko liian pelottava? Tuntuuko että tuomitsen? Meikähän on maailman melkein suvaitsevaisin ihminen, vai???!!!

2. Haluaisin olla tosi nätti. Mutta en liian nätti. Miksi en voi olla?

3. Haluaisin olla aikaansaava ja innokas. Liian usein löydän itseni tekemästä ei mitään, nuokkumasta koneen ääreltä tai koomailemasta sängyn pohjalta itku silmässä.

4. Haluaisin olla fiksu ja filmaattinen. Mulle voisi puhua mistä vaan, enkä ikinä sanoisi, että mitähähentajuu. En mokailisi joka päivä ja päästäisin suustani vain hyvin valittuja sanayksilöitä.

5. Haluaisin olla reilu.

6. Haluaisin uskaltaa olla itseni. Jos olisin kaikkea tuota edellä mainitsemaani niin sitten ehkä uskaltaisinkin, koska eihän minulla olisi mitään hävettävää. Nyt on. Paljonkin.

7. Haluaisin olla sellainen, että kaikki tykkäisivät musta.

8. Haluaisin olla maailman paras asiakaspalvelija ja omata maailman parhaimmat hermot.

9. Haluaisin olla hyvä koulussa.

10. Haluaisin olla puheterapeutti tai ope. Nyyh, ei minusta ole kumpaankaan ikinä!

Seisoin parvekkeella ja ohi pyöräili +50-vuotias mies. Teki mieli viheltää sen perään: vihhiu!

Mikä mua vaivaa?

Tänään yritin tehdä pehmoisen laskeutumisen koulumaailmaan menemällä kaakaolle yliopiston kahvilaan. Se ei ihan onnistunut - sellaisella voimalla karu todellisuus iski päin kasvoja.
Ilmoittautumisia, lappuja, päivämääriä, aikatauluja, sitä ja tätä! Ahdistuin syvästi siinä kaakaota litkiessäni ja juustosämpylää mutustaessani. Kysyin T:ltä voisimmeko mennä huomenna yhdessä ilmoittautumaan kursseille, kun en yksin välttämättä osaa. "No jos sä tuut heti aamusta tänne!" sanoi T. Aika nihkee vastaus minusta. En ehkä oo menossa.

Minusta luuserit ovat kivoja. On kiva kokoontua luuseriporukalla, vaihtaa luuserikuulumisia ja huomata ettei ole yksin. Harmi, että luuserit ovat katoava luonnonvara. Minä olen Vaasan ainoa.

Maksoin lukukausimaksun, TV-lupamaksun ja vuokran.

-400 euroa.

Eilen palasin tyhjään kotiin. T oli vienyt tavaransa veke. Jotain pientä se oli vielä jättänyt. Niinkuin esimerkiksi magneetteja jääkaapin oveen. Senkin magneetin, jossa lukee: "Ilman sinua maailmankaikkeus ei olisi sama." Minä annoin sen T:lle joskus aikoja sitten. Keräsin pikkukamat muovipussiin, että T saa viedä ne sitten pois kun ehtii.
Ihan outoa, että emme voi enää T:n kanssa kommunikoida huutamalla huoneesta toiseen vaan pitää vaikka soittaa. Illalla minä ja Johka käytiin T:n uudessa kodissa. Lähtiessämme toivotin kauniita unia ja sanoin tulevani yökylään joka päivä. T sanoi, että saan tulla aina.

Nyt minua viihdyttävät vain Cosmopolitan-lehden mainoksen pienoisjulisteessa mukana tulleet kolme kamalaa miestä, jotka kiinnitin sinitarralla seinään. How pathetic is that?

Kyllä musta sittenkin joku tykkää: Iskä oli tehnyt mulle aamulla valmiiksi sämpylän täytteineen ja eilen sain kyyditettävältä jukurtin!

Tänään vaivuin epätoivoon. En osaa mitään, eikä kukaan tykkää musta.

Jopa Volvo v70 sportswagon mainoksineen on minua vastaan: "Yhdessä on hauskempaa!"

Nyyh. Ja mulla kun ei ole ketään.

Joskus ällötän itseäni.

Vuodesta toiseen toistan samat virheet. Vuodesta toiseen päässäni pyörivät samat ajatukset. Enkö minä koskaan kasva isoksi? Enkö ikinä voi olla kiva ihminen?