Näin tänään T:n yliopistolla. Moikattiin vaan ja se käveli ohi. Oli aika nihkee tapaaminen jotenkin. Vähän harmitti. Olis tehnyt mieli hypätä sen kaulaan ja sanoa, että mulla on ollut kauhee ikävä.
Illalla T sitten soitti. Se tuli käymään ja hetken kaikki oli niinkuin ennen - katsottiin Satuhäitä ja naurettiin, kun kappalevalintana oli Nylon Beatin Rakastuin mä luuseriin - kunnes T sanoi: " Ei mutta, mun on nyt varmaan pakko lähtee, pitää käydä vielä suihkussakin!"
"Kyllä sää tääläki voit käyä!" sanoivat huuleni melkein. Mutta vain melkein. Sillä T ei enää asu täällä.
Sitten T pamauttikin jo oven kiinni ja oli poissa.
Äsken soitin sille ja kysyin, oliko se päässyt perille. Oli se päässyt, eikä kukaan mörri edes ollut hyökännyt kimppuun. Se oli hyvä se.