IRC-Galleria

-kirjoittamisesta(ni)-Maanantai 19.06.2006 23:37

Olen alkanut taas kirjoittaa pulppuavasti "runoja" alias "pieniä kertomuksia".
Ne syntyvät nopeasti. Osa jopa kertoo kiemurtelevin sanoin hyvinkin tarkkaan, miltä minusta nyt tuntuu.
Runoni elävät hetken, sitten ne unohtuvat aatoksiin.
Minä todella tarkoitan niillä. Kaikilla sanoilla.

Osa toistaa itseään, osa etenee ja muuntautuu.
"Minä, minä, minä, minä...sinä"

Toisinaan kirjoitan kovin "Suskimaisesti", hieman kornisti, hieman kliseisesti, osittain kömpelösti.
Ja ajoittain, kirjoitusten keskellä saatta olla särmikäs ajatus kauneimpiin sanoihin puettuna.

Välillä kirjoitan runoja vain omille silmilleni ja korvilleni. Sitten tulee kuitenkin hetkiä, kun kirjoitan tekstin vain ja ainoastaan jollekulle. Tällainen runo jää itselleni vain haamuksi. Sen tulkinta ei ole enää minun vastuullani, eikä minun tarvitse sitä selittää. Luotan että saaja ymmärtää minua.

...hmmm-m

upeaaMaanantai 19.06.2006 23:26

Hieno päivä. Tai että sillä oli hienot hetkensä.
Haluan vielä toivottaa kerran rakkaalle onnea, koulunpenkki ja proggikset odottavat :) Onneksi saivat sinne oikeaa motivaatiota :) Sinut.
Joo-o...oot kyllä aika mahtaisa. Jessus.
- - - -
Tästä tulemme vielä puhumaan.
- - - -

Töissä oli normi paska-meisinki. Mutta...jotenkin muistelin niin lämmöllä mieltä lämmittävää lämpöä, että jopa ajoittain vain...löin päätäni :´D
- - - -

Tänään jotenkin taas tiedostin itseäni. Minulla on yllättävän rasittava tapa purkaa stressiä/ stressaantumista. Siis todella alakantikas "huumori" ja nauraminen/naurahtelu.
Sellaisessa hyväntuulisuudessani on jotain epänormaalia. Se on osa minua, mutta sitä voisi hieman hienosäätää.
Siis toki olin tänään (monestakin syystä) hyväntuulinen, mutta kyllä se hössönsössön-nauru-komiikka on kyllä jonkinlaista stressin purkamista. Voi kyllä :/
- - - -

Olen mennyt taas hieman mahdottomaksi. Olen rauhaisampi kuin koskaan, samalla kuitenkin levottomampi kuin ikinä.
Olen myös rohkeampi kuin koskaan, samalla kuitenkin pelokkaampi kuin aikoihin.
- - - -

Olen non-stop "kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä..."

Dreameri HAASTOI :DMaanantai 19.06.2006 18:17

Suuri mentaalinen harjoitus.


KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1 Suski
2 Susku
3 Muru

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1 Taiteelliset taidot
2 Pokka
3 Käsivarret joskus ;)

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1 Saamattomuus
2 Hätäily/pelkääminen/spekulointi
3 Ääni/äänen käyttö

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1 Että rakkaille tapahtuu jotain pahaa
2 En ehdi tavoittaa ajan kanssa minulle tärkeitä asioita
3 Meduusat/merilölleröt, UFO:t

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1 Nauraminen (useimmiten)
2 Nettailu
3 Rakas

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1 Tuunattu Marvelin raikas t-paita
2 mustat alushousut
3 Kompassi-koru

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1 Massive Attack
2 Daft Punk
3 Gorillaz

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1 Olen reipas siivooja
2 Olen aamuvirkku
3 Teen aina kaikki Radiokadun päivittäistyöt

KOLME ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1 Lantio
2 Elämänmyönteisyys
3 Katse

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1 Piirtää ulkona UUSILLA IHANILLA TUSSEILLA
2 Olla rakkaan vieressä ja spekuloida iloisesti tulevaa
3 Tanssia

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1 Taide pedagogi ;)
2 Suunnittelija
3 Yrittäjä

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1 Tammisaari
2 Ruttopuisto
3 New York

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1 Ymmärtää itseäni ja muita paremmin
2 Saavuttaa itselle tärkeitä asioita
3 Rakastaa ja olla rakastettu

*taustalla taas Talk*Sunnuntai 18.06.2006 23:48

Viikonloppu meni, kuten tavallista, nopeasti ja mukavasti :)
*huokaa*

"Pitkät jäähyväiset" jatkuu taas ensi viikolla ;)

"Antakaa minulle valkoinen kangas.
Avaimia lukkoihin ja tunnottomuuteen.
Ylleni ne puen ja ratkeilee säikeet silkin,
teräs henkäykseen murtuu."
- - - -

Ehdinpä tervehtiä puistossa kahta ystävääkin.
Jotenkin pääsin toisaalta lähtemään ;)
Lämmintä oli.
- - - -

Oli jotenkin, ainakin vähän, poikkeuksellinen kolmipäiväinen.
Tuntui erilaiselta.
En vielä tiedä, mitä tapahtui.

Tulossa on kaikkea ratkaisevaa. Ainakin muuntovoimaa, muuntautumista, muuttoa, muutoksia...

*ja taustalla soi Talk*Lauantai 17.06.2006 22:28

Tulin kotiin. Viipynen vain hetken.
Olisi tarkoitus vierailla hieman Mamassa.
Hmms, en välittäisi olla kotona liian pitkään ennen lähtöä.
Haluaisin liikkeelle aikaisin.

Tiedän: kun tästä päätän lähteä, perääni kysellään, kysellään, jankutetaan ja närkästytään...
ehkä epäillään. En tiedä.

Toki toki he saavat kysellä menoistani ja niin on ihan hyvä. Mutta tuntuu aina kuin joutuisin jotenkin nolona lähtemään illanviettoon :(
Siispä sanani ovat joskus valkoisia ja kuolleita.
Olen kaikesta kiitollinen, mutta ajoittain itsekkäästi ja epäitsekkäästi närkästyn.
Niin kauan kuin tämä paikka on linnani, olen vastuussa kertomaan suunnitelmistani.
Tai jotain. Mutta en jaksa sitä, että minun pitäisi niin kovin järjestelmällisesti kertoa aikatauluistani. Siihen lienee syy, siis että pitäisi kertoa, mutta en jaksa. Tai jaksaisi välittää.

Ja sitten tulee huono omatunto. Enkä ole varma, pitäisikö niin käydä.
- - - - - -

Olimme äskettäin taas hankkimassa hieman sitä kaivattua tervettä rusketusta pintaan. Oli kuuma.
Mukavata.
- - - - - - -

En tiedä pitäisikö minun vain lähteä täältä myöhään närkästyneiden kommenttien saattelemana. Kenties.
Olisin voinut mennä Mamaan, jos olisin saanut seuraa, mutta yksi oletettu ystävä ei olekaan siellä tänään.
Olisin voinut ottaa erään avaimen lainaan, jotta olisin päässyt istuksimaan toisaalle kuin tänne. Mutta avaimen nouto olisi ollut yksi reissu lisää...
- - - - - - -

DAMN!!!Perjantai 16.06.2006 19:02

No, jee, kiitos perjantaille. Olen siitä onnellinen.
Ja mahdollisesta levosta. Ja ja ja niin.

Käytiin äsken hoitamassa vuokrasopimukset kuntoon yms.
Kaikki meni taas liian hyvin kunnes...

No, enhän mä taas tajunnu että muuttopäivä olis vasta seuraava arkipäivä.
Että vituiks meni nääki hyvät muuttosuunnitelmat.
Ja kaikki taas sen takii...no ei ihan kaikki, mutta osa, että kun nykyiset asukkaat eivät ole antaneet lupaa luovuttaa yhteystietojaan. Saatana. Piste.

Hmms. Otan viikonloppuna rennosti.

ennen kuin menen nukkumaanPerjantai 16.06.2006 01:37

Nimi : Suski
Lävistyksiä : 1kpl per korvanlehti
Pituus : n.160-162
Kengännumero : 35-36,5
Hiustenväri : suhteellisen punainen nyt
Sisarukset : en tietääkseni omista
Elokuva, jonka ostit viimeksi : Priscilla...apua, voiko näin olla??? siitähän on ikuisuus!
Cd, jonka ostit viimeksi : Varmaan joku Ministryn kokoelma...
Henkilö, jolle soitit viimeksi : Salli
Henkilö, joka soitti sinulle : Jansku
Tv-show, jonka katsoit viimeksi : ööö...
Henkilö, jota ajattelet : rakas

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet : jos se kestää ja on sen arvoista
Hyväksikäyttö : ei
Itsemurha : itsekkäin tapa lähteä tästä maailmasta. joskus kuulemma kuitenkin ainoa keino.
Ihmisten tappaminen : syyn täytyy olla jo tosi painava.
Teinitupakointi : pois sellaiset
Rattijuopumus : siitä ei hyvää seuraa
Homo- ja lesbosuhteet : puolesta.
Saippuasarjat : ei mulle, kiitos.


OLETKO
Koskaan itkenyt tytön vuoksi : olen, ihmeellisistäkin syistä.
Koskaan itkenyt pojan vuoksi : kyllä. nyt se tuntuu jo vieraalta.
Koskaan valehdellut jollekulle : joskus olen tainut siihen ajautua...tilanteen pakosta, puollustan
Koskaan ollut nyrkkitappelussa : nääh
Koskaan joutunut pidätetyksi : oh my...

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska : "hahha hah"
Kiihkeä : altid ;)
Ystävällinen : siihen pyrin
Huvittava : surkuhupaisa...
Rakastava : kyllä.
Suloinen : njooooh! *kihihihihhi* höpsyntöpsyn...koppoti koppoti...

SUOSIKKI-
Nelikirjaiminen sana : heha
Sarjakuva/piirroselokuva : Luupäät, Peter Pan, Aku Ankka/ Paavo Pesusieni, Ren&Stimpy, Daria, kaikki Disneyt
Viikonpäivä : perjantai!!!
Inhokkipäiväsi : su-ma-ke-to ;)
Koru : kompass, Efesos, kristalli
Erikoiskyvyt/lahjat : visuaaliset taidot ;P
Trampoliinit vai uima-altaat? : trampoliinilta altaaseen :D

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi : Äiti kuulemma
Näki sinun itkevän : Minä.
Sai sinut itkemään : Cupido.
Oli kanssasi elokuvissa : Salli.
Huusi sinulle : Joku töissä. Siis vahingossa. Yritti kysyä jotain...
Lähetti sinulle sähköpostia : joku mainos...

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä : olen, se oli outo juttu.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa : OLEN :D
Pitänyt jonkun salaisuuden : pidän edelleen...
Itkenyt elokuvan aikana : olen
Ollut Euroopassa : aina vaan
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta : olen miettinyt asiaa...en niinkään toivonut

Paljonko kello on? : 22:25
Omenat vai banaanit? : o-me-na
Sininen vai punainen? : R.E.D
Kevät vai syksy? : syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? : nukkua
Minkä aterian söit viimeksi? : kasan kurkkua ja dippiä
Lukio vai amis : Helsinkis Secondary School Of Visual Arts
Oletko tylsistynyt? : en niinkään...jopa
Minkä äänen kuulit viimeksi? : joku miksattu miesääni Ministryn levyllä...
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? : Nivean suihkusaippua...
Milloin olit viimeksi Suomen ulkopuolella? : vappuna

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? : siihen on mahdollisuuksia
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, joskus niin kuin monta? : En osaa ajatella asiaa
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? : luottamus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? : ei löydy
Mitä kieliä osaat? : finska, svenska, engelska...
Viimeisin lukemasi kirja : Joku koulukirja. Radikaali kasvatus kenties...no ei kyl ihan loppuun.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi : läppäri, pleikka, rekkitanko teatraalisille vaatteille, korkea vaatekaappi, taulut...
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten : epävarmuus-
Kamalin tunne maailmassa : epäröiminen, odottaminen, epäonnistuminen
Mitä rakastat : elämää...sitten kuitenkin loppujen lopuksi
Ketä kaipaat : rakasta kuin elämää

Lempinimet:
Nimesi alkukirjaimet: sta
Kuinka vanhalta näytät?: 17-19?
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? 15 ja 30
Mikä saa sinut noloksi: epäonnistuminen, hätäily
Mikä saa sinut onnelliseksi: rakas, ystävät, drag, loma, piirtäminen, valokuvat
Mikä huolestuttaa sinua?: tuleva, epävarmuus

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet : Kyllä
Halunnut karata : Vähän...mutta en olis uskaltanu
Tupakoinut : En
Harrastanut lääppimistä : Joo...

torstain loppu :)Perjantai 16.06.2006 01:09

Mulla oli ihanaa.

Päätin lähteä läheiseen metsään...kalliolle piirtämään/maalaamaan. Heitin suojakertoimet niskaan ja nautin samalla auringosta.
Puhelin soi. Kerroin taiteilusta luonnon keskellä. Meni hetki iski "adhd".
Sitten tajusin, ei helvetti on ikävä ja vaadin olla hänen seurassaan. NYT!
Lähdin metsästä.

Lähdin kaupunkiin.
Sain nauttia kauniista hetkistä.
Minulle kerrottiin paljon.
Sanat eivät välttämättä riitä kertomaan, miltä minusta tuntui.
Olotila vaihtoi muotoa, kenties sitä voisi kutsua liikuttumiseksi.
Kiitos. Näin haluan. Olla. Elää. Tuntea. Kokea. Kuulla. Katsoa. Muistaa.

Lähtöni kaupungista oli pitkä :)
Haikea mutta onnellinen.
Huomenna näemme <3

torstaiTorstai 15.06.2006 18:21

Sain tänään töissä kaiken ajallaan valmiiksi.
Olisin ehtinyt hoitaa rästit(kin)...mutta, en vaivautunut.
Ah, huomenna on perjantai.
Pari päivää taas aikaa "chill out sessionsille" :)

Top5 inhokkia töissä

-ruokalan murusten siivous
-rätit/käsipyyhkeet/yms. loppuvat kesken kerrossiivouksen
-harjan ja rikkalapion putoilu siivouskärrystä
-joku on siivottavassa huoneessa/wc:ssä
-koskeminen bioska pussiin jossa on jo jotain
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ostin kotimatkalla aurinkorasvaa. Sekin on niin kallista :P
Ajattelin lähteä ulos piirtämään. Joskin siellä tuulee...ja välillä on viileää.
- - - -

Tulevan tuulet puhaltaa, kasvoja päin.
Takaa hiusten ja niskan pyörtein.
Kivaa.
- - -

Mieli on aavistuksen koholla. Ei itketä.

kaunisKeskiviikko 14.06.2006 23:39

"Missään ei ole kaltaistamme säätä
Ei vuonoa, lohjennutta jäävuorta itkevää
Kaunis on kättemme ojennus kohti taivasta
Hengitämme erilailla kuin allemme jäävä maa."