IRC-Galleria

Pikku-Petri köveli tietä pitkin. Hän oli väsynyt ja nälkäinen ja eksyksissä. Ilta alkoi jo ryömiä päälle ja Petriä alkoi viluttamaan. Metsä hänen ympärillään näytti uhkaavalta. Mutta sitten hän näki jotain sinistä pilkistämässä puiden takaa. Ja kas vain! Sehän oli muumitalo! Pikku-Petri tunsi olonsa heti paljon paremmaksi. Täällä hän olisi turvassa, kaikkihan tiesivät, että muumit olivat paksuja, valkoisia hyväntekijöitä, eivätkä ikinä lukinneet oviaan. Pikku-Petri kiiruhti kohti muumitaloa silmät ilon kyynelistä kosteina.
Silloin hän näki jotain muutakin puitten seassa, eikä se näyttänyt hyvältä. Hahmo hoiperteli lähemmäs, kuin humalassa, eikä Petri uskaltanut peloltaan liikahtaakkaan. Hahmon tullessa lähemmäs, se alkoi saavuttaa muotoaan. Se oli hemuli! Mutta jotain oli vialla. Hemulin suuresta nenästä työntyi esiin outoja kasveja ja silmän mustuaiset olivat suurentuneet valtaviksi! IIIIkkk! Kiljaisi Petri hyvin tyttömäisesti ja lähti pinkomaan pakoon minkä kintuistaan pääsi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kauas, kun hän törmäsi johonkin pehmeään. Se oli muumipeikon vatsa. Mutta muumipeikko ei ollutkaan se sama kiltti peikko, minkä Petri oli tottunut näkemään televisiossa. Tälle muumipeikolle oli kasvanut valtaisat torahampaat, joita hän narskutteli ilkeästi.
-Ei ei, mitä tämä tarkoittaa? Teidän tulisi olla kilttejä! Petri vaikeroi.
Muumipeikko nauroi ilkeästi. -Niin päivisin, mutta nyt on yö...
Muumimma ilmestyi puun takaa. Hänellä oli kädessään pisin veitsi, minkä Petri oli ikinä nähnyt.
- Syömään! Muumimamma hekotteli.
Petri oli niin peloissaan ettei pystynyt liikkumaan. Paikalle hoiperteleva huumeinen hemuli ei lievittänyt hänen oloaan ollenkaan. Kaukaa yksinäisiten vuorten rinteiltä kantautui niiskuneidin karmiva saalistus huuto, johon Petrin kauhun kiljaisut hukkuivat.
Aamulla muuan koirankävelyttäjä löysi merenrannalta pienen pojan ruumiin. Ilmeisesti jokin terävähampainen eläin oli raadellut pojan ruumiin ja ripotellut jokaisen ruumiinjäsenen ympäri rantaa. Petrin suolet oli järjestelty kallion seinälle ja veriset kirjaimet todistivat, ettei kyseessä ollut mikään vahinko. Ne sanoivat: Muahahahaaaaa!!