IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 27.06.2009 22:13

10 hyvää syytä harrastaa seksiä !! :)


1. Rakastelu lievittää stressiä

verenpaine laskee seksin aikana ja stressioireet vähenevät.

2. Seksi vahvistaa immuniteettisuojaa

Tyydyttävä seksielämä vaikuttaa positiivisesti myös yleiseen hyvinvointiin. säännöllisesti ja vähintään kaksi kertaa viikossa seksiä harrastaneilla on elimistössään enemmän immunoglobuliini A -nimistä vasta-ainetta kuin harvemmin ja epässäännöllisemmin seksiä harrastaneilla. Kyseinen vasta-aine suojaa elimistöä esimerkiksi flunssalta ja muilta tulehduksilta.

3. Rakastelu polttaa kaloreita

Puolen tunnin rakastelu polttaa vähintään noin 85 kaloria. laskelmien mukaan painoaan voi pudottaa noin 3 700 kalorilla, jos puolen tunnin sessioita harrastaa 42 kertaa.

4. Seksin harrastaminen voi vähentää verenkierron häiriöitä

kahdesti tai useammin viikossa seksiä harrastavien riski saada sydänkohtaus on pienempi kuin niillä, jotka harrastivat sitä kerran kuukaudessa tai harvemmin.

5. Seksi kohottaa itsetuntoa

- Jos seksi on rakastavaa, hyvää, tyydyttävää ja vastavuoroista, se kasvattaa itsetuntoa.

6. Rakastelu lähentää

Seksi ja orgasmi lisäävät niin sanotun "rakkaushormonin" eli oksitosiinin määrää elimistössä. Mitä lähempänä kumppanit toisiaan ovat, sitä suurempi oksitosiinin määrä on.

7. Rakastelu helpottaa kipuja

Oksitosiinihormonin virratessa elimistöön endorfiinitaso nousee. Endorfiinit ovat elimistön tuottamia hormoneja, jotka vähentävät kivuntunnetta. Esimerkiksi päänsärky oireet voivat helpottua seksin jälkeen.

8. Seksi voi vähentää eturauhassyövän riskiä

usein toistuvat siemensyöksyt erityisesti nuorilla miehillä voivat vähentää riskia saada eturauhassyöpä.

9. Rakastelu vahvistaa lantionpohjan lihaksia

Lantionpohjan lihasten vahvistaminen seksin aikana lisää rakastelun nautintoa molemmille osapuolille.

10. Rakastelu parantaa unta

Orgasmin aikana erittyvä oksitosiini parantaa unta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.