IRC-Galleria

Ikäkausimestaruudet KuopiossaMaanantai 26.04.2010 00:25

Taitouinnin parissa meni sitten tämä viikonloppu.
Lauantailta taakse jäi liki 9 tuntia hallilla vietettyä aikaa, jonka aikana ehdittiin kuviot uida ja soolot katsella - ja Sini myös oman ohjelmansa uida. Raukka parka joutui sitten yön liivatteet päässä nukkumaan.

Aamulla oli herätys kuudelta, kun me muut viisi jouduimme liivate talkoiden uhreiksi. Ihan vain tiedoksi, liivate haisee pahemmalta kuin huoneellinen märkiä koiria. No, kumminkin kaikille laitettiin oikein hienot nutturat ja pää täyteen haisevaa mömmöä. Riittänee selitykseksi.

Tunnelma alkoi hiljalleen olla suhtkoht jännittynyt kun kaikki panikoivat omalla tavallansa tulevaa comboa. Eräät sekoilemalla - toiset ohjelmaa kertailemalla ja niin edelleen. Ihan hyvin se sitten kai meni kun hopeaakin kerran saatiin, jotkut kohdat tosin olivat täyttä kaaosta ja huomasimpas vasta äsken että kädessänikin on ihan kiva haava, mutta mitäpä pienistä.

Junassa oli ihanasti aikaa repiä loppuja liivatteita pois päästä. Vaikka hiukset oli hallilla pessyt 4 kertaa peräkkäin, niin silti löytyi päänahkasta paakkuja. Vieläkin niitä on, ja kävin sentään taas vaihteen vuoksi suihkussa!

Nyt tämmöinen hapen- ja unen puutteen aiheuttama selittämis puuska iski, ja taidan tästä nukkumaan mennä kun muuten nukahdan pystyyn kohta : D

Thank Guys ♥Maanantai 05.04.2010 02:25

Nyt en aio ruveta pitkää litaniaa kirjoittamaan eräiden tavoin, vaan sanon vain nopeasti pienet kiitokset kaikille ihanasta miitistä, sekä erityisesti Svärjelle toisena järjestäjänä olosta + hysteerisistä nauruista to-pe iltana ja DenDenille valvojana toimimisesta + valkokankaan kanssa tappelemisesta.

Ja Jenni kiitos kun nukuit miun kanssa keittiössä ja sait Emikon kanssa miut rauhoittumaan siitä naurukohtauksesta jota lämmöllä muistellaan.. : D

Dah, pakko vielä Hayaa ja Nessua kiittää suhdekartan teko avusta.
''Itävallan ja Sveitsin suhde on banaani''

Ja Swiss, ei se tanssiminen loppujen lopuksi niin kamalaa ollut verrattuna siihen seuraavaan tehtävääsi, eihän?

Äh, ei tästä pitänyt pitkää tulemaan. Kohta keksin kiitoksen aiheen kaikille, joten tässä tämä tällä kertaa : D


Sunnuntai feat. Viivi & Tiina. Mehän saadaan kaikki Oscarit sitten, eikös?

[Ei aihetta]Maanantai 15.03.2010 21:46

Kerro, mitä ajattelit ensikertaa, kun tapasimme/näit minut/tutustuimme, kopioi sitten tämä omaan blogiisi niin näet, mitä muut ovat ajatelleet sinusta.

~Lauantai 13.02.2010 00:03

Mitä tekisit jos
1. Näkisit minun suutelevan poikaa kujalla
2. Kuolisin sinun silmiesi edessä
3. Kuulisit tehneeni itsemurhan päivänä jona riitelimme
4. Kuulisit vanhempieni eronneen
5. Lukisit lehdestä minun kadonneen
6. Kuulisit minun olevan sarjamurhaaja
7. Ja olisit seuraava uhrini
8. Olisin muuttanut toiselle puolelle maapalloa
9. Suuttuisin sinulle siitä että nakkasit minut lumeen
10.Käskisin sun kopioida tämän päiväkirjaas että pääsen kostamaan?

Valittuja paloja miitistä.Tiistai 29.12.2009 19:48

Kiitos kaikille miitissä olleille, ikävä teitä jo nyt <3

''Se juoksi Venäjää pakoon''
''Ei, se konttas Venäjää pakoon''
Kolmen viikon Saksa-koulutus meni totaalisesti hukkaan.

Kuinka monta tuntia kauppareissuun menikään? Eräät eksyivät muista pudotettuaan kännykkänsä lumihankeen. Pikatchu heitti jonkun auton tuulilasiin jääpalan. Ja loppujen lopuksi piti lähteä vielä uudestaan kauppaan kun jauhelihat unohtuivat tyystin. Hyvä kauppa tiimi!

Suojelu feilasi totaalisesti.

''Piip piip Richie, kuuleeko Sveitsi?''
IT oli huono idea, vaikka sitä katsoessa tuli naurettuakkin. Mä taisin olla ainut joka oikeasti kammosi sitä Klovnia. Saunassa aikaa viettäneet kiljuivat vielä enemmän.

''Se Sveitsi jota nuolin''
Emiko ja väärinsanotut asiat osa 1 000. Tiskauskeskustelut olivat hienoja muutenkin.

Papit muistivat sanansa hienosti. Zomia tai Emikoa ei virkaan enää suositella.

'' Zomi, turpa tukkoon tai mä heitän sut ulos''
Syvä hiljaisuus muutaman minuutin ajaksi.
''Mä en saa unta''
Hiljaisuushan paikan päällä oli 03.00-5.30. Kiitos Zomi ja kahvinjuonti keskellä yötä <3

Espanja ja Chibimano nukkuivat yhdessä <3

''Mikä ihmeen Amerikka-kulkue täällä on?''
Ihmisten reaktiot kauppa reissun aikana olivat hienoja~

Mä en enään ole lumisotaa kenenkään kanssa. Ainakaan eräiden nimeltä mainitsemattomien henkilöiden kanssa.

Toisena päivänä piti heittää kattilallinen pastaa pois kun keittiötiimi oli polttanut ne pohjaan. Syötiin sitten pelkkää jauheliha kastiketta.

ja Tundra, mä mietin vieläkin.

. . .Torstai 26.11.2009 17:45

Pyörryin aamulla ja hankin itselleni lievän aivotärähdyksen

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.09.2009 20:21

Suklaamonsteri sanoo:
seikkailen galleriassa ja kun oon kattonu jostain tyypistä viis kuvaa niin juma sehän oliki aada

Nightwish 19.9Sunnuntai 20.09.2009 18:36

Love &lt;sydän&gt;

Toivotonta..Lauantai 15.08.2009 23:07

Miten paljon tavaraa ihminen onkaan vuosien saatossa saanut ängettyä muutamaan pieneen laatikkoon?
No, ainkin tuli tämän siivouksen yhteydessä löydettyä mm. serkun tekemiä Psyko-muumi piirrustuksia ja miljoonittain käyttämättömiä vihkoja :'D

Evolla 29.-31.7Lauantai 01.08.2009 19:11

Sannan ja Merin kanssa Paistinlasta rastilla 00.00-05.30 ( Sanna pääs nukkuu jo neljält : D)
Seuraavan illan hysteeriset naurukohtaukset <3 ( Jotka muuten johtuivat siitä että nukuin vaan kaks tuntii aamulla)

Eve ei osannu istuu rinkan päällä vaan putos siitä ainakin 13 kertaa :'D