IRC-Galleria

Kauan kauan sitten sydämessäni oli iso tyhjä kohta. Sitä tuli täyttämään pieni karvapallero jonka ylpeäksi nimeksi tuli Nikolai IVA Tiikeri, enemmän tuttavallisesti tunnettu myös Nipsuna. Hän oli pieni, karvainen ja täynnä tarmoa, elämää, vauhtia ja villiä ideoita miten muuttaa kämppä kaaokseksi, mamma hulluksi ja naapurikunnan koiran järkyttyneeksi.
Häntä opetti nimittäin "hyville koiratavoille" Trixi-niminen mäykky ja hän oppi hyvin tottevaisesti, miten tullaan kun nimellä kutsutaan, miten juostaan murisemaan ovelle, kun ovikello soi, miten noudetaan lelua kun mamman kanssa leikitään... Ainoa mitä hän ei oppinut oli miten oikeasti olla KISSA...
Nipsu on pelastanut minua monesti ja monesta, meillä on ollut paljon ongelmia ja varsinkin minulla, mutta kun on ollut iso karvapallero tukena jota voi halita ja jolle voi kertoa kaikki murheet ja ongelmat, niin maailma vaan muuttuu paremmaksi paikaksi ja mamma voi taas jatkaa ällö-optimistin ihanaa elämää... Koska, usko tai älä, optimistilla on aina hauskempaa kuin pessimistillä.
Pelkäsin hyvin paljon Nipsun puolesta ensimmäistä kertaa kun hän oli neljä... Silloin alkoi ensimmäinen eläinlääkärirumba jossa juostiin eläinlääkärillä enemmän kuin laki sallii melkein vuoden aikana, ennen kuin saatiin vaivat taas pois... Tämän jälkeen herra oli terveessä kunnossa pieniä lieviä uusintoja lukuunottamatta... Kun Nipsu alkoi kesän lopussa laihtua, ilahduin koska, pakko myöntää, hänkin oli ylipainoinen, ja olin iloinen että hän voisi elää terveemmin ja pitempään näin... Mutta osottauduinkin olemaan väärässä... Syyskuussa se pommi sitten laukesi, kun käytiin eläinlääkärissä hampaankiven poistossa... Saatiin tietää että rakkallani on kasvain kielen alla, jolle ei voi tehdä yhtään mitään... Eli siinä seisoin, elämäni tähän asti suurin rakkaus sylissäni ja yritin tajuta että elämämme yhteinen taival on päätymässä.
Iroonista kyllä sain samoihin aikoihin tietää että toisen lemmikkini sisällä myös on viisi pientä "kasvainta", tosin sen laatuisia että ne purkautuu sieltä ulos joidenkin viikkojen päästä ja alkaa kehittää omaa elämää...
Kun koira-kultani lähti Tampereelle synnyttämään, niin tein tähän asti raskaimman päätöksen. Nipsua oli aika päästää tuskistaan... Rakastin ja tavallaan rakastan vieläkin sitä kissaa niin paljon että en voinut kestää nähdä sitä tuskissaan, ja tiesin että se ei edes näyttänyt kuinka kipeänä se oikeasti oli... Nipsu siis nukahti syliini, pää olkapääni vastaan, lopulliseen uniin ja pääsi toivottavasti riehumaan veljensä Juha Koisitisen, pikkusisko Julian, kaveri Trixin ja kaikkien muiden pilvientakaa elävien kanssa...

Nähdään kultaseni myöhemmin... <3

Nikolai IVA "Nipsu" Tiikeri
9.3.1994 - 4.10.2006

Älskar Dig förevigt!