apua. taas loppuu taimikasvatustilat. on sinisalviaa, sinilobeliaa, erilaisia kesäastereita, isoa ja pientä samettikukkaa, timanttikukkaa, leikkoneilikkaa, daaliaa, verenpisaran ja pelakuun pistokkaita ja perunaa. eilen laitoin kurkkua ja kurpitsaa, mitä ei taida taaskaan kukaan syödä. lisäksi on erilaisia yrtteja.
äsken tarkastin viime vuonna laittamani daaliat ja neljä pientä juurakkoa oli säilynyt, vaikka olin ne vähän huonosti laittanut talvehtimaan, oli nääs aikapula. laitoin ne purkkiin. multa loppu vähän kesken. en tiedä kuka ne laittaa maahan, jos selkäni ei parane. tytär vähän lupaili, mutta sillä on omankin puutarhan perustamisessa puuhaa ja se asuukin niin kaukana.
kotona kuistilla oleva itse leikkoruususta kasvattamani ruusu voi hyvin. siinä on jo isoja versoja. kylmillään olevalla mökillä ollut ruusuntaimi näyttäisi olevan hengissä. mene ja tiedä. tämä oli kokeilu, että kestääkö leikkoruususta kasvatettu taimi pakkasen. aika näyttää. taimet ovat kolme vuotta sitten tyttäreltäni saamista kukkakaupan leikkoruusuista. muuta alkuperätietoa ei ole. päähänpistona vaan kokeilin juurruttaa ja ihme, kaksi kolmesta juurtui. kuvia on otettu, muttei kehitetty. ehkä ne vielä saadaan tännekki.