IRC-Galleria

Päivän tarinatuokion aika. :D

Herätys oli jälleen kahdeltatoista myöhäisen nukkumaanmenoajan vuoksi. Ajattelimme katsastaa Chinatownin Spadinalla, koska olimme jo eilen olleet aikeissa tutustua siihen, mutta lähdimme eri suuntaan pyörimään.

Metrolla pääsimme Spadina Avenuelle, jota kävelimme liikenneympyrälle asti. Siitä alkoi Chinatown, kiinalaisomisteisia kauppoja ja ravintoloita pullollaan oleva katu (ja varmaan myös risteävillä kaduilla oli vähintään yhden korttelin verran kiinalaisia juttuja). Jo melkein ensi askeleilla eteen tuli kauppa, jossa myytiin t-paitoja könttätarjouksin. Tarjouspaidat olivat tosin joko a) väärän kokoisia, b) vähän laimeita (oma mielipide) tai c) likaisia (vain yksi esimerkki löytyi), joten paidat jäivät rekkiin. Huomasimme, että lähes joka kaupassa oli toinen toistaan parempia tarjouksia erilaisista Toronto-paidoista. Eräästä kaupasta sitten päädyimme molemmat ostamaan yhdet paidat hintaan 7 dollaria 50 senttiä. Siis hinta molemmista yhteensä. Oma paitani on sininen, jossa on Toronto-teksti ja sen alla kuvio, jossa lukee "City of imagination". Eräästä toisesta kaupasta löytyi puinen kuminauhapyssy, aseen muotoinen puunpala, jossa oli muovinen laukaisinkoneisto ja mukana tuli viisi kuminauhaa. Aika asiallinen, kunhan kuminauhavarasto on ehtymätön! :)

"Eksyimme" myös kiinalaiseen ruokakauppaan, jossa oli tuotteita laidasta laitaan. Karkkeja, vanukkaita, herneitä, papuja, lihaa... Vaikka mitä! Ostimme tölkilliset jotain yrttisekoitusteetä, joka maistui ihan kohtuulliselta, vaikkakin tölkin pohjan lähestyessä alkoi makuun hieman kyllästyä. Kasvikokoelman antimista miksailtu keitos oli ehkä hyppysellisen verran liian makeaa. Lisäksi kassahihnalla piippasi pussilliset kookospastilleja, jäätelötötterön muotoisia vaahtokarkkeja ja mehujäitä (popsicleja). Kaksi ensimmäistä lensi lokkien ja oravien ruoaksi myöhemmin King Streetillä. Kookospastillit sen takia, että ne olivat niin pahan makuisia, että oli melkein synti sanoa niitä karkeiksi. Oikeastaan eläimetkään eivät olisi niihin koskeneet, joten ne joutivat suoraan roskapönttöön. Tötteröt luovutimme eläinystäville yksinkertaisesti siksi, että ne olivat melko mauttomia ja sisälsivät turhia kaloreita ja myös siksi, että lokit olivat jo aiheuttamassa toisilleen sulkasatoa taistellessaan muutaman heittämämme armopalan omistajuudesta.

Ennen kuin pääsimme jakamaan eväämme näiden ahnaiden heppujen kanssa, kävimme piipahtamassa Downtownissa, jonne päästiin Spadina Avenuelta. Näimme ja kuvasimme suomalaisen Viljo Revellin suunnitteleman Toronton kaupungintalon. Aivan vieressä oli käynnissä myös Toronto Jazz Festival, jota kävimme kuuntelemassa lyhyesti jäätelöautosta ostetut päänsäryllisen kylmät Slush-juomat käsissä.

Sitten suoraan karkkien luovutuksen jälkeisiin tapahtumiin. Odottelimme Second Cityn ympäristössä reilun tunnin, kunnes kävimme seitsemältä lunastamassa liput ja kahdeksalta alkoi "0 % Down, 100 % Screwed". Jo varhaisessa vaiheessa huomasi, että esityksen rakenne noudatti samankaltaista kaavaa kuin edellinenkin: yksittäisiä sketsipaloja, jotka käsittelevät ajankohtaisia teemoja, tällä kertaa talouskriisiä. Kämmäsin hieman eräässä interaktiivisessa sketsissä, jossa puhuteltiin edessäni istuvaa naista, eikä minua, vaikka luulin niin. Olin sitten väliaikaan asti vähän nolona ja vakavahkona, vaikkei kukaan tainnut välittää tapahtuneesta. Hauskoja juttuja riitti silti. Yllätyin kohtalaisesti, kun erään komediennen laulaman rakkauslaulun NHL-pelaajien nimistä koostuneet sanat pitivät sisällään lauseen "I wanna koivu, suck-you koivu." Koivun Sakke oli päässyt hassuun lauluun. :) Vieressämme istunut mies kuiskasi vaimolleen: "That's a hockey player." Suomi maailmankartalle! Suuri yllätys koettiin myös show'n lopussa, jolloin toinen näytelmän naistähdistä, Leslie Seiler ilmoitti päättävänsä kahdeksanvuotisen uransa tähän iltaan. Mikä sattuma, että juuri meidän varaamamme näytös pitää tällaisen tapahtuman sisällään! Hän sai teatterilta lahjaksi KitchenAid -monitoimikoneen tehtyään viisi päivää paikan työntekijöiden näköisiä piparkakku-ukkoja. Seiler tuntui ihastuneen lahjaansa ikihyviksi. Tavallisuudesta poiketen, esityksen jälkeinen improvisaatioilta oli vaihdettu esitykseen, jossa näyteltiin uudelleen parhaita kohtauksia Seilerin uralta. Hauskimmat oli varmastikin valittu mukaan.

Tulimme metrolla pois, vaikkakin vaihdoimme lähtöpysäkin Osgoodesta St. Andrewksi. Metrotunnelissa tuli vastaan ukko, joka pyyteli rahaa kuulemma jopa kaksi dollaria. Emme suostuneet. Hän lähti kävellen perään, mutta tuskin meidän takiamme sentään. Hän kyseli myös muilta aseman käyttäjiltä rahan perään. Pääsimme metrolaiturin puolelle ja saatoimme huokaista helpotuksesta. Tällaista tänään, huomenna Canada Day! :)