IRC-Galleria

Nurkka-Aurinko

Nurkka-Aurinko

Russian Roulette is not the same without a gun

50 045Sunnuntai 29.11.2009 21:13

Apua.

Öh, jooh. Apua. En mie keksi muuta sanottavaa nyt.

Tein sen. Vähän hassu olo nyt.

Ikinä, ikinä, ikinä en ole kirjoittanut mitään noin pitkää, ja vieläkin tämä jatkuisi.

Iik.
Aaaaa, tahtoo olla kuusivuotias!!

Jooh, mie vaan olen niiiin rakastunut tuon pikku otuksen ajatusmaailmaan, etten malttaisi edes kirjoittaa siitä. Tekee mieli kaivaa nuket ja keppihevoset kaapista esiin ja herättää henkilöt käytännössä eloon.

Saahan nanon toteuttaa myös larppaamalla, saahan? :D

Muistio itsellePerjantai 27.11.2009 14:17

Otsatukkaa EI kannata käydä leikkaamaan angstisena ja parin minuutin aikataululla.

Onneksi tää ehkä kasvaa joskus taas inhimillisen näköiseksi.
Vitut nanottamisesta, viikonloppuna ehtii. Jos vain olisi juonikin.


musiikki
yksi lempibiisisi? - Pink Floyd - Brain Damage
mikä biisi saa sinut iloiseksi? - Juice Leskinen - Eesti
mikä biisi saa sinut surulliseksi/mietteliääksi? - CMX - Sielunvihollinen
nimeä muutama bändi/artisti, jota kuuntelet? - CMX, In Extremo, Emilie Autumn, Sonata Arctica
mistä biisistä sinulle tulee mieleen viime kesä ja miksi? - Hmm, aika paha. Ehkä Marilyn Manson - Heart Shaped Glasses, ku hehkutin sitä koko ajan silloin. :)
mikä biisi saa surulliset muistot mieleesi? - Tavaramarkkinat - Kevät. Varmaankin.
mikä biisi saa sinut nauramaan? - Martti Vainaa & Sallitut Aineet - Pelimies :D
kuinka usein kuuntelet musiikkia? - Melkein joka päivä ainakin.
millaista elämä olisi ilman musiikkia? - Aika... tyhjää?
mikä soi nyt? - The Rasmus - First Day of My Life

ystävät
paras ystävä?- Jeeeeepppaaaa!!
onko sinulla yli 10 kaveria? - No se riippuu ehkä vähän laskutavasta.
mitä teet ystäviesi kanssa? - Selitetään vaan kaikkea tyhmää. (:
kuinka usein näet heitä? - Aika usein nykyään, ku Jennaki tyyliin asuu meillä :D
vai onko sinulla edes ystäviä? - Ei yhtä ainutta.
mikä sinua ärsyttää heissä? - Nöööö, ei kai ne ystäviä olisi jos olisivat kovin ärsyttäviä?

koulu
aineet, jotka sinua kiinnostavat? - Äikkä ja kuvis silloin, kun se ei stressaa, ja psyka vähän.
tylsät aineet? - Matikka, kielet, historia, varmaan melkein kaikki.
onko jonkun aineen opiskeleminen sinulle täysin turhaa? - No en mie ainakaan tule mitään lukion matikkaa elämässäni tarviimaan...
oletko vielä koulussa? - Yheltätoista illalla vai? Ehkä olenkin....

huominen
mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - Täytyy käydä koulussa tekee vähän kuviksenjuttuja, ja sitten loppupäivä kirjoooootttaaaaa!
mikä on kamalinta huomisessa? - Se helvetin kuvis -.-
mikä on kivointa? - Öö, varmaan se että saa nukkua pitkään ku täytyy vasta iltapäivällä mennä kouluun. :D
mikä päivä huomenna on? - perjantai

ulkonäkö
silmiesi väri? - Siniharmaat
hiustesi pituus&väri? - Pitkät ja vaaleat (ja sellanen epämääränen violetin raato)
pituutesi? - 163 suunnilleen.
oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - Noh, kyllähän tän kanssa elää.
mitä haluaisit muuttaa? - Hiuksia nyt ainakin.

nyt
mitä sinulla on päälläsi? - pyjama
mitä kuulet? - musiikkia ;)
mitä näet? - Ehkä tän näytön tässä?
onko sinulla kylmä, kuuma vai sopiva? - Sillee viilee, nyt kun miettii. Äsken oli sopiva ja nyt alkaa paleltaa. Tyhmä kysymys :<
puhutko kenenkään kanssa? - En.
oletko yksin? - Jos kummituksia ei lasketa.

sekalaista
miten hiuksesi ovat? - Auki ja kosteat saunan jäljiltä
millaisia ihmisiä ihailet? - Luovia ja positiivisia, sosiaalisia ja persoonallisia, avoimia otuksia.
ärsyttävin tapa herätä? - Kun kissa tulee huoneeseen ja alkaa pudotella tavaroita hyllyiltä :<
muistatko mikä oli ensimmäinen ajatuksesi tänään, mikä? - "Mitämitä, nytkö jo pitää herätä?"
olisiko ihanaa asua yksin? - Jooo! <3 (tai siis jos olis joku elukka seurana siellä)
kaunein ihminen? - Gnärh. Mie en ikinä muista ketään nättiä, kun tulee näitä kysymyksiä.
mikä on turhin ostoksesi? - Varmaan joskus pienenä joku krääsä tiimarista.
oletko ikävöinyt tänään jotain, mitä? - Lomaa ja vähän kaikkea muutakin.
suosikki tv-sarjasi? - Kaikki paskoja. :< Paitsi no Jekyll on edelleen nam, mutta kun sitä ei näytetä enää.
14 saapunut tekstiviesti? - "Oho, ei sitten tainnutkaan olla possupöpö, tai ei ainakaan paha sellainen XD"
missä sinun on hyvä olla? - Omassa huoneessa <3
vihaatko ketään? - Nooo en kai sillee oikeasti.
oletko ollut ikinä yksin elokuvissa? - No tottakai! Eiku hetkinen, oonko ollut? Ei muista.
voisitko mennä? - No tottakai!
odotatko mitään? - Sekä kauhulla että innolla.
ensimmäinen ystäväsi? - Hmmm, Jenni tai Jatta varmaan. Tai sit oon unohtanu jonkun vielä aikasemman.
kaipaatko jotakuta ihmistä nyt? - Perkele alan aina kaivata ku tulee näitä kysymyksiä >:(
oletko kateellinen jollekin? - Kyllä juu.
milloin itkit viimeksi ja miksi? - Toissapäivänä ku ahisti vähän.
minkätyylisiin vaatteisiin et voisi kuvitella pukeutuvasi ja miksi?- Hyyyyyiii en ikinä laittais päälleni mitään helvetin farkkuja, yäk yäk yäk!
onko sinulla ja kavereillasi samanlainen tyyli? - Noo aika erilainen kyllä :D
mitä söit tänä aamuna? - Muroja, paitsi etten edes syöny niitä.
millaiset olisivat unelmakyntesi? - Pitkät ja lakatut ja hyväkuntoiset ja ja ja sellaset hienot <3
mitä vihaat? - Ahdasmielisyyttä, suvaitsemattomuutta, piittaamattomuutta ja matematiikkaa.
minkä värinen näppäimistö on tietokoneessasi? - Musta.
viimeinen asia jonka teet ennen nukahtamista? - Sammutan valot.
ensimmäinen asia jonka teet herättyäsi? - Yritän keksiä hyvän syyn heräämiselle :D Ja sitten alkaa villasukkien metsästys.
mikä soi nyt? - Emilie Autumn - Misery Loves Company
paljonko kello on? - 23:05

Huomenta vaan.Maanantai 23.11.2009 08:36

Ei tullut edes mieleen mennä nukkumaan vaikka pari tuntia aikasemmin kuin vasta yhden-kahden maissa... Piiiiitkät yöunet kunniaan, tai jotakin. ^^'

Pienoinen stressiTorstai 19.11.2009 18:51

Liikaa kouluhommia ärgh.

Onneksi ihanainen netti pelastaa, tai ainakaan ei ole stressiä enää kun työt unohtuvat kokonaan >:)

Miau <3Lauantai 14.11.2009 23:59

Jos saat yli 30, huoneesi on monipuolinen.
[1] Tietokone
[2] Laskin
[3] Telkkari
[4] CD-soitin
[5] Radio
[6] Seinällä oleva peili
[7] Taulu
[8] Koristetyyny
[ ] Julisteita seinällä
[9] Seinäkalenteri
[ ] Ruokaa
[10] Matto
[11] Kerrossänky (no onhan tuo tavallaan sellanen...)
[12] Verhot
[ ] Sälekaihtimet
[13] Kehystetty valokuva
[14] Valokuva-albumi
[15] Pehmoleluja
[16] Salaperäinen esine
[17] Koruteline
[18] Seteleitä
[19] Naulakko
[20] Seinäkello
[21] Lompakko
[22] Kirjahylly
[23] Pöydällä oleva peili
[ ] Kahvikuppi
[24] mp3-soitin
[ ] Kassakaappi
[ ] Pleikkari
[ ] Vesihana
[25] Kitara/Piano
[26] Koululaukku
[ ] Luistimet
[ ] Aarrekartta
[ ] Lautapelejä
[27] Hiustenkuivaaja
[ ] Hiuslakkaa
[28] Käsirasvaa
[29] Kirjaston kirja
[30] Kaveriltani lainattu cd/dvd
[31] Kengät
[ ] Hevonen
[32] Koiran/kissan nukkumapaikka
[33] Kartonkia
[34] Jatkojohto
[35] Rikkalapio
[ ] Kissanhiekkaa
[36] Kaverisi tavaroita
[ ] Pizzan palanen
[37] Likasia vaatteita
[38] Pölyä
[39] Käytettyjä nenäpapereita
[40] Yli 20 CD-levyä
[ ] DVD-soitin
[ ] Satula
[ ] Konserttilippu
[41] Kännykkä

Bwahaha :D
(Sitä paitsi, siellä ON myös hevonen.)

Jennani mun <3Perjantai 13.11.2009 15:27

kumpi voisi mennä ruokakauppaan yövaatteet päällä? - Minä!
kumpi antaa helpommin periksi? - Mie juu.
kumpi tulee pyytämään anteeksi, jos olette riidelleet? - No ku ei me riidellä edes :D
kumpi saa hulluimmat ideat? - Se vähän riippuu. Molemmat keksii aina jotain hullua.
kumpi on ensimmäisenä menossa mukaan johonkin joka ei ole hyvä juttu? - Hehhee ettei olis vaikka J
kumpi on parempi säästämään rahaa? - Mieee.
kumpi osaa ajatella järkevämmin? - Minä! :D
kumpi hyppäisi benjihypyn? - Miee hyppäisin.
kumpi muuttaisi ensimmäisenä ulkomaille? - Ööö en kyl tiiä.
kumpi lähtisi matkalle jonka päämäärää et tiedä? - Minäääää, ja raahaisin Jennan väkisin mukaan :D
kumpi valitsee elokuvan jota illalla katsotte? - Jenna ;)
kummassa olisi enemmän ainesta suomen presidentiksi? - Ei meistä kummastakaan sais mitään presidenttejä.
kumpi saa helpommin toisen ärsyyntymään? - Jenna on ärrrrsyttävä otus :D
kummasta voisi tulla isona lääkäri? - Ei miusta ainakaan :D
kumpi kysyy toiselta neuvoa jossain vaikeassa päätöksessä tai tilanteessa? - Öö, ei edes kysytä ikinä mitään :D
kumpi menee kysymään tietä tuntemattomalta? - Jenna menee ku mie en uskalla :P
kumpi tarjoaa kahvit? - Mie varmaan ku tuo vie muutenkin kaikki miun varat ;)
kumpi saa toisen aina nauramaan? - Molemmat
kumpi pärjäisi paremmin omillaan? - Öööö en kyl tiiä
kumpi on useammin saanut jälkiistuntoa koulussa? - Arvatkaa viis kertaa :D
kumpi voittaa kun väittelette jostakin asiasta? - "ei kumpikaa :D väitellää vaa tosi kauan sit ollaa sillee "vitun paska."" Jennahan sen jo sanokin hyvin :D
kumpi osaa suunnistaa paremmin paikasta toiseen? - Minäääh
kumpi lähtisi tuntemattoman kyytiin lauantai iltana? - Jenna varmaan lähtis :D
kumpi päättää minne mennään syömään? Yhessä
kummalla on parempi itseluottamus? - Vaikee sanoa.
kumpi on sosiaalisempi? : Ööö ehkä Jenna, tai sit kuitenkin mie. En tiiä :D
kumpi on pitkävihaisempi? : Jein
kumpaa kannattaa pelätä enemmän vihaisena? : No Jennaa se on pelooooottavaaaa ku on vihanen
kummalla on parempi huumorintaju? : yhtä hyvä :)
kumpi auttaisi hätään joutunutta mummoa? : Ei varmaan kumpikaan :DDDD
kumpi voisi työskennellä sirkuksessa klovnina? : Molemmat :D
kumpi on eläinrakkaampi? : Ja taas molemmat
kumpi on säännöllisempi? : Täh?
kumpi tulee paremmin toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa? : Varmaan Jenna
kumpi tulee paremmin toimeen saman sukupuolen kanssa? : Minä :D
kumpi on/oli parempi koulussa? : Minäminäminä
kumpi on luotettavampi? : Ööö varmaan molemmat :D
kummalla on enemmän pokkaa? : MINULLA! :D
kumpi tuoksuu paremmalle? : No Jenna nykyään ku se on lakannu käyttämästä kissankarkotetta :'D
kumpi on ärsyttävämpi humalassa? : JENNA :D
kumpi on hiljaisempi? : Minä
kumpi on aina oikeassa? : Minä :D
kummalla on parempi kroppa? : Jennalla!
kumpi on huolehtivaisempi? : Ööö varmaan Jenna
kummalla on isompi nenä? : En oo ikinä vertaillu :D
kummalla on siistimpi huone? : Miulla
kumpi on sivistyneempi? : Hehheh minä
kumpi voisi muuttaa ruotsiin? : En kyl tiiä
kumpi on kömpelömpi? : Yleensä mie, lauantai-iltasin Jenna :DDD
kumpi on näsäviisaampi? : Varmaan Jenna
kumpi on itsepäisempi? : MINÄ olen ITSEPÄISEMPI!!! Ja Jenna tietää kyllä :)
kummalla on raittimmat elämätavat? : Taitaa olla miulla
kummalla on parempi ruokahalu? : Jennalla :D
kumpi määrää? : Kyl se on Jenna joka komentaa :D

P.S. Tosi kiva kirjottaa ku hajotin toisen käteni nanon takia. Yksisormijärjestelmä kunniaan! :D
JOS SAAT YLI 15 OLET YSTÄVÄSI KANSSA AITOJA YSTÄVIÄ!

Olen nähnyt kun hän..
[x] tanssii
[x] juoksee
[x] hyppii
[x] nauraa
[x] itkee
[x] vittuilee jollekin muulle
[x] vittuilee sinulle
[x] vaihtaa vaatteita
[x] meikkaa
[x] laittaa hiuksia
[x] lakkaa kynsiä
[x] tekee läksyjä
[x] syö
[x] varastaa ( joo multa karkkia :D )
[x] on tietokoneella
[x] nukkuu
[x] riehuu
[x] käy vessassa
[x] loukkaa itsensä
[x] shoppailee
[x] katsoo televisiota
[x] kiljuu
[x] syö jätskiä
[x] kertoo sinulle salaisuuden
[x] ottaa kuvia
[x] yskii
[x] niistää
[x] piirtää
[x] kirjoittaa
[x] käy irc-galleriassa
[x] juttelee jonkun pojan kanssa mesessä
[x] tekstaa
[x] hakkaa jtn
[x] rikkoo jonkin
[x] ilmeilee
[x] istuu

<3