IRC-Galleria

Kiedon vanhan, vaaleansinisen vilttisi harteilleni. Haistan sitä. Se tuoksuu yhä ihan sinulle, vaikka siitä on päiviä, kun viimeksi pidit sitä. Tai sitten kuvittelen. Sekin voi olla mahdollista.

Painan pehmeän puuvillavilttisi kasvojani vasten ja haistan tuoksuasi. Se on raikas ihan niin kuin sinäkin olit. Tuoksuu eukalyptukselta. Kaukaisesti erotan siitä myös vanilijan ja suklaan tuoksun. Muistan päiviä, jolloin nukahdit sohvalle tämä viltti päälläsi. Katsoin aina kasvojasi. Kasvonpiirteitäsi, hiuksiasi ja kuuntelin rauhallista hengitystäsi. Joskus käperryin viereesi ja nojasin sinua vasten. Vieressäsi oli turvallista olla.

Katson ikkunasta ulos. Siellä on pimeää ja lunta sataa. Lumihiutaleet leijuvat hiljaa alas maahan kasvattaen maan valkoista lumipeittoa suuremmaksi ja paksummaksi. Pystyn kuvittelemaan sinut ulos hyppimään. Naurat iloisesti ja kaadut vähän väliä hankeen. Joskus kaaduit tahallasi ja joskus kompastuit omiin jalkoihisi. Muistan senkin miten haukuin sinua tyhmäksi tai kömpelöksi. Ja sinä vain virnistit takaisin.

Rakastit tehdä lumienkeleitä. Varsinkin paksuun hankeen. Aina kun huomasit, että lunta oli tullut yön aikana kymmenestä kahteenkymmeneen senttiin, juoksit ulos, kaaduit lumeen ja teit lumienkelin. Minä taas yritin pysyä rauhallisena, jotta en heittäisi sinua tuolilla. Ne olivat niitä hyviä päiviä.

Itse en lumienkeleistä välittänuyt. Joskus sinä tönäisit minut makaamaan hankeen ja sanoit, että minunkin piti tehdä lumienkeli. Yleensä tein sen. Mutta sen jälkeen alkoikin lumisota, joka päättyi yleensä minun voittooni. Välillä tosin hävisin tahallan, jotta näkisin sinun omahyväisen ja iloisen hymysi. Vaikka en itse välittänyt leikkiä lumessa, rakastin katsoa sinua, kun juoksit lumessa ja nauroit. Että minä kaipaan nauruasi.

Katson ulos nojaten samalla vasempaan käteeni. Lumisade oli kiihtynyt. Olen varma, että yöllä myrskyäisi. Huokaisen raskaasti. Olen tylsistynyt. Nostan käteni kylmälle ikkunalle ja kirjoitan nimesi siihen. Kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni, mutta en jaksa, enkä viitsi, välittää niistä. Olen kyllä ennenkin koskenut tätä ikkunaa, mutta vasta nyt huomasin, kuinka kylmä se todellisuudessa oli. Ulkona taisi olla lähemmäs kaksikymmentä astetta pakkasta. Tai sitten minä vain kuvittelen. Ei, en kuvittele. Kyllä siellä oli pakkasta. Ja paljon.

Täällä on ollut kylmä siitä lähtien, kun et enää pystynyt palaamaan tänne. Öisin nukun kolmella peitolla, mutta silti minä palelen. Sinä et palellut. Oli ulkona kuinka kylmä tahansa, sinä olit lämmin ja sinulla oli lämmin. Kai se johtui perinnöllisyystekijöistä. Olit pohjoisesta, minä lännestä. Kestit kylmää paremmin, kuin minä.

Katson ulos, silmät puoliummessa. En ajatellut mitään, pääni oli täysin tyhjä. Katson vain ulos. Näen, miten lumisade lyö maahan, puihin ja taloihin tehden niihin paksuhkon lumipeiton.Katseeni vaeltelee pitkin pihamaata jättämättä mitään yksityiskohtaa tutkimatta. Yhtäkkiä näen, miten maahan muodostuu kuvio. Yritän tarkentaa katsettani, mutta tarkensin minä kuinka paljon tahansa, en saanut kunnolla selvää. Hetkonen. Ihan, kuin lumi väistyisi? Nyt näen sen kuvion. Lumienkeli. Maahan on muodostunut lumienkeli. Kaunis sellainen. Ihan, kuin sinun tekemäsi.

Lumi tanssii lumienkelin ympärillä. Ja siinä samassa se enkeli katoaa valkoisesta hangesta. En näe sitä enää. Kuulen naurahduksen. Kännyn säikähtäneenä ympäri. Näen vain pimeät huoneet ja niiden kalusteet, mutta en näe naurahduksen aiheuttajaa. Kurtistan kulmiani ja katson huoneen jokaisen nurkan ja huonekalun kokonaan. Lopulta päädyn siihen tulokseen, että kuvittelin kaiken. Mielikuvitukseni heittelehtii.

Käännyn takaisin ikkunaan päin ja katson ulos. Lumisade on kiihtynyt. Noin lyhyessä ajassa se kiihtyi huomattavasti. Uskomatonta. Sinä jaksoit aina selittää luonnonvoimista ja, että niitä ei tulisi suututtaa. Kerroit kuinka vaarallisia ja kauniita ne olivat. Sanoit joskus, että olin kuin yksi niistä. Vaarallinen, mutta kaunis.

Nojaan ikkunaan ja melkein nukahdan. Olen juuri nukahtamaisillani, kun tunnen lämpöä. Avaan silmäni nopeasti. En tunne lämpöä kaikkialla, vaan tunnen sen vain selässä. Ja pienen paineen. Ihan kuin joku nojaisi minuun. Vien käteni selälleni. Tunnen vain selkäni kättäni vasten ja käteni selkääni vasten. Otan käteni pois ja keskityn siihen lämpöön. Se on jotenkin tuttu.. Pitkästä aikaa minulla on lämmin ja turvallinen olo. Muistan nyt, että sinulla oli tapana yllättää minut mietteistäni niin, että halasit minua takaapäin. Nojaudun ikkunaa vasten, En tunne sen kylmyyttä enää.

Silmäluomeni alkavat painaa. Ne painautuvat kiinni ja alan vajota uneen. Viimeinen asia, jota ajattelin, oli sinun nimesi. Ja se, että olet täällä. "Horokeu.." kuiskaan, mumisen. Se oli viimeinen asi, jonka muistan. Sitten vajosin uneen.

__________________________
Kympin tarina!! X33 Vihdoinkin!