IRC-Galleria

030507Torstai 03.05.2007 15:57

08:02:58

Uusi päivä

Heh. Ei ollut vaikeuksia herätä aamulla, oli ennemminkin vaikeuksia päättää, kuinka myöhään sitä nukkuisi. Ensimmäisen kerran heräilin tuossa kuuden aikaan ja tunti sitten ihan vakituisesti. Vielä pitäisi jaksaa odotella rautatieasemalle lähtöä sellainen viisitoista, kaksikymmentä minuuttia. Eilen illalla katsoin Kuolema telaketjuilla -elokuvan, tänä iltana ajattelin katsoa Kotka on laskeutunut -leffan. Simmottis. :P


12:57:57

Ehkä jotain tietäisin, olinhan siellä minäkin

Tänään mietiskelin, aamulla rautatieasemaa kohti kävellessäni, kuinka pienistä asioista kaikki koostuu.

Otetaan vaikka Helsinki. Suurin kaupunki Suomessa.

Paljon ihmisiä. Helsinki koostuu ihmisistä, ihmisten elämästä. Ihmisen elämä taas koostuu, mitä suurimmassa määrin, hyvin pienistä hetkistä.

Hetket seuraavat toisiaan ja vaikuttavat seuraaviin hetkiin. Hetket taas sisältävät tekoja.

Pieniä tekoja. Huomaamattomia tekoja. Vaikuttavimmat hetket ovat usein hyvin pieniä. Esimerkiksi sana, tai kaksi, voi muuttaa jonkun elämän täysin. Rakentaa sitä, tai tuhota sen.
-Minä rakastan sinua!
-En rakasta sinua.

Pieniä tekoja, jotka liittyvät toisiin pieniin tekoihin. Niistä on ihmiselämä tehty, niistä on Helsinki tehty. Vaikutussuhteista.

Olihan se päiväKeskiviikko 02.05.2007 23:41

Meni hyvin. Tavallista opiskelumeininkiä. Mieluummin kyllä toisaalta olisin kotonaisemissa. Huom! Maisemissa, en siis kotona.

010507Keskiviikko 02.05.2007 01:50

03:30:36

Tästä illasta

Miten sen nyt sanois..? Kai sitä vois sanoa, että ihan hyvin meni. Meni paremmin ku odotin, mutta huonommin ku toivoin. Ehkä en mieti sitä. Tulee vain paha mieli.

Ehkä mietin sitä, kun tuli paha mieli.

Ehkä mietin niitä parhaimpia hetkiä.

Ilta alkoi kabareeta katsomalla.

Henkilökohtainen valaistuminen tapahtui siinä, kun Päivi ja...
...vitsi kuka se oli...
...En muista nyt yhtään...
...lauloivat sitä laulua, jossa laulettiin jotain, että rakkaani on kuollut tms.

Miksi näin?

Koska sanat muistutti laulua joka oli jo aikaisemmin tullut, eli laulu jossa lauletaan "hiljainen on kylätie...".

Mikäs siinä sitten on niin ihmeellistä?

Noh, ei ole paljon sanoitukset muuttuneet sisällöltään, vaikka musiikkityyli ja vuosikymmen olivat ihan erit.

Uutuuden tunteen sanotaan pääosin syntyvän siitä, että kerrotaan jotain jo sanottua, tavalla joka saa sen tuntumaan ensimmäiseltä kerralta, kun asia on sanottu. Poksi oli kiva ennen ja jälkeen.

Laulut oli pitkälti samoja, joista olen ennenki pitäny. Tykkäsin. <3

Tykkäsin myös siksi, että lähes itkin. <3

Noh, siinä kyllä tuli myös yksi syy, miksi ilta oli toisaalta huonokin. Muka. Se puhutteli niin. Suoraan. Minua. Minusta.

Hieman ironista minusta on myös se, että Päivi mainitsi eräässä juonnoista, kuinka vanhemmat ovat vaativia koulun suhteen.

Sitten.

Oliko vähän orpo olo ku meni sinne pääpaikkaan.

Klikit (sisäpiirit)= ei hyvä
mutta
yleinen keskustelu = mahdotonta
= olen yksinäinen, mutta en näytä sitä
= kukaan ei huomaa sitä
= huono juttu
= todella huono juttu
= alan tehdä tyhmyyksiä, jos huonosti käy
= tulee sanomista
= klikit
jne.

No, sitte tämä fever.

Anun ja Annin ryhmään sitten iskeydyttiin. Eikä kenelläkään ollut mitään hajua siitä mitä keksittäis.

Noh. Tytöt sysäsivät kehittelyhomman meidän poikien huoleksi. Sitten tuli minulle mieleen, kun oli niitä tanssijatyttösiä siinä ryhmässä, että mitä jos he vähän tanssisivat yleisölle. Ja koskapa mulla noissa tilanteissa toimii suu ennen aivoja, sanoin sen ääneen. :P


03:50:34

Tästä illasta (jatkuu)

Kun oltiin päästy erimielisyyteen siitä ketkä ideoivat ja ketkä suunnittelivat, niin neuvoteltiin asiasta.

Sitten alettiin väsätä sitä ohjelmaa.

Hömm.

Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että osasin jo aiemmilta biletys kerroilta suurimman osan niistä liikkeistä...

Ja kun pojat ei osanneet, niin näytin vähän mallia, siitäkö tytöt innostui.

Näytin mm. seuraavat pojille pyytämättä malliksi

Thriller
elvistely
sukellus
herutus
buttslap

ja näin.

Oli hauskaa! :P
niinku aina itsensä vapaaehtoinen julkinen nöyryytys tutussa porukassa. Tykkäsin. <3

Ja sitte pääsi ihan kunnon keskustelua käymään näiden paterin poikien kanssa. <3

Siinä parhaat palat.

Ihaninta en sano nyt tässä. <3

katu täyttyy askelista...

Tears in heaven

<3

Kiitos illasta! <3


01.05.07 08:50 <sann4-> oo, oot ihan in lööv :) mää haluan joskus kuulla mikä oli ihaninta :)
01.05.07 11:05 <enna> kiitos itselles! olipa söpö teksti. hehee.
01.05.07 12:40 <Paltse> Sehän se osittain pahinta olikin koko illassa (samalla parasta, tai lähelle). Varsinkin ku tietää, että todennäköisesti ei tule Raahessa enää kovin kauaa olemaan.
01.05.07 12:51 <Paltse> Kiitos, enna. :) Olen oikeasti parantumaton romantikko. Ja vanha hupsu. Ja kaikkea. Koitan vain peitellä sitä.
01.05.07 12:54 <Paltse> Ja kiitokset sann4 kommentista. :P


16:12:06

Henccan kanssa samassa junassa!

Joo. Joudun kirjoittamaan kaiken uudestaan, kun en muistanut, että pistin kaiken otsikkoon! Voitte kuvitella, että olen vähän fiiliksissä! Kerron lisää tuonnempana.

Satuttiin Henccan kanssa samaan junaan, H on menossa keikalle Vaasaan. Jää seuraavalla pysäkillä pois (= Seinäjoella).

Juteltiin sen kanssa tuossa kaks tuntia! Puhuttiin kaikesta. Tatusta, opiskelusta, niistä "suhteellisista" asioista ja thaimaalaisista tuontivaimoista. Meinattiin joskus tilata sellainen katalogi, josta voi valikoida niitä. :D

No, ehkä ei kuitenkaan..! :D

Sen yhden aiheen takia olenkin niin fiiliksissä.

<3

Auuu...

Meinasin aiemmin päivällä tehdä siitä sellaisen angstisen sepustuksen, mutta en kykene!

:D

Henccan kiitos!


20:41:38

Helsingissä ja hengissä

Joo. Tänne pääsin. Kirjekyyhkyn suuntavaisto erehtyi vasta loppumetreillä. Syynä lienee se, että veri veti kohti kauniimpaa sukupuolta. Oikein kiva tyttönen opasteli lopun matkaa, käytävän toiselle puolelle, ovesta sisään ja näin. Nyt ei pitäis olla enää ongelmia. Siis suunnistuksen suhteen. Ainut ongelma mikä nyt on, on se, että milloin mahtavat nuo lähijunat kulkea?! :P Se on aika olennaista tietää... Ehkä selvitän sen tässä lähituntien aikana.


21:47:14

Tuntuu hyvin syntiseltä

Joo. Yhtäkkiä iski tällainen tunne täällä Jani-Matin kämpässä. Ei kiva. Mutta nyt on käytävä vähän tuolla mukavuuslaitoksen puolella ja lähdettävä tekemään tiedusteluretki kaupungille.


01.05.07 22:16 <sann4-> KRHM ton mukavuuslaitoksen ois voinu jättää mainitsematta.. :D
01.05.07 22:46 <Paltse> Joo. Tiedän. Oli vaan niin syntinen olo, että oli pakko. Mutta enpä jatka sanomalla, että ihan luonnollisilla... Eiku en jatka.
01.05.07 23:05 <sann4-> sehän on vaan ilmaa ;DD
01.05.07 23:15 <Paltse> :D


22:50:49

Syntinen olo katosi

Heti kun lähdin kaupungille katsomaan muita syntisiä, olo parani heti. Paavali varasi itselleen suurimman syntisen paikan, itse tulen hyvänä kakkosena.

Huomenna HesaanMaanantai 30.04.2007 17:57

Nii. Ei kait siinä muuta.

Käytiin OulaisissaSunnuntai 29.04.2007 21:26

Siellä oli partiolaisten kirkkopyhä. Kaikki jotka oli paikalla, tietää kyllä mitä tapahtu. Muille en tässä sitä kokonaisuudessaan kerro.

Tällaisia mainitsemisen arvoisia asioita.

Jooh. Ooteltiin sitte linja-autossa muutamia henkilöitä. Tero (lpk johtaja) halus tietää oliko yks meidän johtaja tulossa/jotain. Saana, jonka asia piti selvittää, ei halunnu soittaa sille. Saana sitte tunki puhelimensa mulle, niin minä soitin.

Noh, seuraavaksi sitte se henkilö, jolle olin soittanu soittaa MINUN kännykkään! Oon vähä sillai, et ok, mistä se tuolla nopeudella sai minun numeron (puoli minuuttia puheluiden välillä)? :P

Käytiin hakemassa Eva ihan lähes kotiovelta.

Ja Jonna, ajettiin ihan oikeasti siitä teidän talon ohi, tai itse asiassa ympäri.

Rauhottelin vähä Jesseä ja Jonia autossa.

Salla sai kantaa lippua, harjoitukset siihen hommaan sujui muuten hyvin, MUTTA salon sokka irtosi ja siinä oli vähän säätämistä koko kirkkokansan nähden (Salla halus harjotella sakaristosta ulos tulemista, Oulaisten kirkossa se on ihan omanlaisensa operaatio ja lippukunnan lippusalko on sellainen kaksiosainen...)

Noh, loppupeleissä se sokka lähti lippukulkueen loppumetreillä seurakuntatalon/kodin ovella irti uudestaan. Onneksi oli helppo löytää.

Mitähän muuta tähän nyt säveltäis.

Kiva reissu, kivoja ihmisiä. Myös sinä ja kaikki muut loppujen lopuksi. Olen edelleen parempi ja nopeampi näyttämään niitä negatiivisia tunteitani, kuin positiivisia.

Ei jäänyt mikään kaivelemaan. :)

YmmärrettävääLauantai 28.04.2007 21:18

Lyhyet lauseet on kivoja. Ne pystyy ymmärtämään helposti. Ei tarvitse miettiä, että mitä tuossakin nyt sanottiin. Jos sitä joutuu miettimään, tietää ettei kirjoittaja osaa asiaansa. Eli kirjoittamista.

Myös lyhyet kappaleet on kivoja. Ne rytmittävät lukemista. Lisäksi kappaleessa tulisi puhua vain yhdestä asiasta. Tämä siksi, että niin ei sekoiteta lukijaa turhaan. Näitä ohjeita noudattamalla pääset jo pitkälle.

260407Perjantai 27.04.2007 02:00

13:10:53

Ruotsin tentti ohi.

Kesäloma alkoi sitte virallisesti tuossa 12.40. Nyt vaan hengailen täällä koululla.

Noh, siinä long story short. Nyt kirjottaan seuraavaa.


13:22:04

Selitän Sallandasta taas täsä mun päiväkirjaa

Että semmosta taas luvassa.

Ei kait siinä, hupasia juttuja tullu höpistyä Sallan kans. Toivottavasti ainakii.

Kovin oli mesessä hymiöitä ku viimmeksi jotain heitin, vaikka aluksi olitkii vähä down sen erään jutun takia. Hyvä, hyvä. Nuoret tytöt toipuu nopiaa, varsinki isoot sellaset. ;P

Ne on niin suhteellisia juttuja nuo...

Mitähän tähän nyt muuta keksis...

Nii. Salla on katellu kotia mennessään alastomia poikia (no okei, yks niitä kuulemma vaan oli). Ihan omilla silmillä, ihan ikkunan läpi. Ei voinu olla kattomatta.

Himoitsee nuorempia poikia. hyi, hyi! ;)

Ei nyt tuu oikeen muuta mieleen ku, että Sallalla alkaa kesäloma vasta joskus, joskus! LÅL! Itellä jo päällä. :P


27.04.07 19:22 <sallanda> hhahahah :D vähä huippu taas.! vitsit ko osaat kirjoitttaa! ;D
27.04.07 19:22 <sallanda> Hyvä, hyvä. Nuoret tytöt toipuu nopiaa, eeeen mää oikee oo toipunu.. :S


22:45:21

Kevättä ilmassa, kun hymyjä ei näy

Nukkum... Eiku nythän minä tiiän. Minä otan pyörän ja lähen vetämään ympäri kaupunkia. Ensin renkaisiin vähä lisää ilmaa ja antaa mennä! Ehkä vois ottaa kameran mukaan kans. Kävis kuvaan esmes Ruukkia! Tai jotain. Kirjotus välineet kans. Ajatuksia ylös. Ehkä. Vois tehdä mitä vaan! Hauskempaa olis vaan, jos joku tulis mukaan.


23:00:04

Hiljaisuus

Tuttu ja turvallinen,
suojaisa vankila.
Huutaa minulle
"En päästä sinua,
sinä olet minun"!

Hiljaisuus ja minä
Goljat ja pieni minä.
Kumpi voittaa?
En tiedä.

Hiljaisuus ja yksinäisyys
käyvät minua vastaan.
Kuristavat minua.
Tuntuu kuin kuolisin.

Silti tiedän,
kaiken tuolla puolen,
jossain olet sinä.
Jumala.

250407Keskiviikko 25.04.2007 18:39

14:42:43

JäNnÄä teillekki

Pihalla on eri kivvaa käveleskellä.

On jännittävää etten paremmin sano.

En oo kattonu tänään yhtään t****ä. Tänään kyllä pitää varmaan kattoa ku muuten menee elämän rutiinit ihan sekasin :/ oon jo monta kuukautta vaan katellu niitä. T***t on jännittäviä. Jännittävä on hauskaa :D


25.04.07 15:24 <sann4-> hahaa, oon sherlock, puhut TYTÖISTÄ! sori ku spoilasin ;) oon varmaan outo, mutta mää en kattele poikia. ootan vaan että semmonen sopiva kävelee etteen.
25.04.07 15:33 <sann4-> nöyyy, nyt kukaan ei saa tietää kuin sherlock oon :( niin no, en tiiä miten sää kattelet, mutta ite en kattele oikeen mitenkään. oon aika ulkonäkökritiikitön, joten ei oo olemassa yksilöitä joita kattosin mieluummin ku toisia. ainaki tämänhetkinen filosofia on niin. :D


15:39:16

Enää Yksi Aamu Jäljellä!

Kesälomaan siis. Ja sitte tietysti ruotsin koe.

Sitte voiki ootella sitä, että opettaja saa sen kokeen arvosteltua, pistää arvosanan kehiin ja käydä hakemassa todistus siitä, että "virkamiesruotsi" on suoritettu ja sanoa itsensä irti tästä korkeakoulusta.

Ja sitte vasta alkaaki tekeminen!

300407Keskiviikko 25.04.2007 02:35

00:32:29

Sekä hyvä että huono

Tuo illan elokuva siis.

Hyvä siinä, että ei kovinkaan paljon sorruttu siihen epärealistisuuteen, että tyypit lentäis kymmenen metriä ku niitä ampuu, vaan realistisesti käytettiin suurimman osan aikaa hyväksi kirjaimellisesti sanontaa "drop dead".

Toisaalta se suurin epärealistisuus kyllä liittyi siihen ampumiseen, kun kaikki tuntuivat osuvan, vaikka 1800-luvun armeijoissa palvelleista sotilaista suurin osa vain ampui suurin piirtein sinne päin, tilastoista vuosilta 1861-1865 voidaan laskea, että vain 3% ammutuista laukauksista osui, enkä usko, että ihan NIIN paljoa kehitystä olisi tapahtunut kymmenessä vuodessa, että osapuilleen kaikki ammuksen osuu, edes suurissa taisteluissa. Vasta Vietnamissa saavutettiin 79% osumatarkkuus henkilökohtaisilla aseilla ja toisessa maailmansodassa se oli jotain 50% koska vain vähän ennen alettiin kouluttaa sotilaat siihen, että ammu kun näet liikettä ja muuta vastaavaa.

:P

Joo.

Tiedän.

Ihan turhaa winetystä, koska eihän sitä oikeasti nähnyt, että kaikki olis osunu jne. jne.

Hei kamoon.

Pitää munki joskus päästä pätemään ja brassailemaan (jalkapallosta tuttu termi, vertaan itseäni tässä siis brasilialaisiin jalkapallon mmkisa -joukkueisiin, ne kun ovat yleensä pärjänneet aiika hyvin).

Ja näin.

Anteeksi.

Kauheesti.

Toivottavasti et kovin kauaa joutunut kuluttamaan aikaa tämän lukemiseen.

:P

6.8.1945
Hiroshimaan luvattiin lämmintä säätä,
mutta harva arvasi,
kuinka kuuma päivä siitä todella tulisi.

Suurin osa kaupunkia paloi,
puhumattakaan ihmisistä.

Mitä kuuminta hottia siis.


12:56:27

Tähän hyvin nopeesti nyt jotain.

Ruotsin tunnit alkamassa ja suullinen osuus virkamiesruotsista jossaki välissä kans.


15:11:58

Olen vielä HENKIS!!!

Joo. Vielä pitäis selvitä läpi toqefqlhkrkerqrrqerqqeeeee
Torstain kokeessqheqht
Vähä vissiin aaddrenaaliinia suonissa ku ei osaa enää kirjottaa...

Oli siis ruotsin suullinen osuus tuossa juurikin äsken.

Niin siis pitäis vielä selvitä henkis torstain kirjallisesta kokeesta, niin sitte on "virkamiesruotsi" plakkarissa!!!!! Monta vuotta on luettu sitä ja näihin kahteen päivään on koko ajan tähätty ja nyt se tulee se vaikein paikka sitte!

Saa nähä tuleeko luettua ollenkaan kokeeseen, mutta nyt kotia rauhottuun. :)


17:44:01

Mentaalinen nootti 4

FYI Tätä nyt ei ole sitten ihan pakko ottaa todesta, jos ei halua. Joku viisas on kerran sanonut, että ei kannata surra sitä, että yhteinen aika on ohi, vaan iloita siitä, että se on ollut. Tällä tietysti viittaan kuluneeseen 22+ vuoteen, jotka olen elänyt täällä ja varsinkin viimeiseen neljään vuoteen erityisesti.

Mä kerran uskoin onnehen ja elin haaveillen, toivoen,
mut käsi kylmä kohtalon pois riisti haaveet kauneimmat mun.
Nyt olen yksin, en lohdutusta, en hyväilyä, saa osaksein.
Miks täytyi käydä mulle näin, et osattomaks onnesta jäin.

Ja kuin vastauksena edelliseen...

Kotimaani ompi Suomi,
Suomi armas synnyinmaa.
Siellä valkolatva tuomi ahon laitaa reunustaa.
Siellä ensi kerran kuulin lintuin laulun lehdossa.
Siellä aita hymyhuulin tuuditti mua kehdossa.
Siellä myöskin ensi kerran lempi syttyi sydämiin.
Liekö ollut tahto Herran, kun se päättyi kyyneliin.

Mutta kaikkea ei ole vielä sanottu, joten tämä on vasta interludi.


23:35:10

Päiviä tulevia kohti käy tie

Ja ne päivät tulee sitä nopeammin vastaan, mitä enemmän nukkuu. Saas nähdä mitä huominen tuo tullessaan.

230407Maanantai 23.04.2007 21:22

17:19:26

Mentaalinen nootti 3

Jos nukut päivällä, nuku koko päivä.


17:33:30

Sekavia unia.

Näin kohtuu mielenkiintoisia unia tässä kun nukuin ilmeisesti. Oli vissiin aika jännittäviä jollakin tasolla, ku olin PIKkusen hengästyny ku heräsin. Vaikka aika tylsältä toisaalta ainaki viimesin vaikutti. EI KUITENKAA OLLU MITÄÄ SELLASIA UNIA! Päiväunelmia... Niitä olis halunnu nähdä varmasti, mutta kun ei. Ihania päiväunelmia... Niitä kyllä kaipaa. Tai ei itse asiassa. Vaan jotain niiden kaltaista. Ei mitään yksipuolisia, niinku unelmat on, vaan ihan aitoja kokemuksia. Toisesta ihmisestä. No nythän tulee tipoittain tätä asiaa. Höh. Ostin tänään White Dwarf -lehden. Tokihan luin sen. Siksipä niitä outoja unia näin.


18:22:06

Ihana

Ulkona sataa. Hymyilen. Sitten hymyilen hieman lisää. Lisää. Miksipä en hymyilisi? On ihanaa hymyillä.